Tosiaan tänään oli tämä mahtava tapahtuma johon pääsin osallistumaan kavereiden kanssa itselleni tämä oli jo toinen coni.
Perille pääsy osottautui hiukan vaikeammaksi koska en ollut aiemmin käynyt paikan päällä joten jouduimme etsimään sitä aika kauan kunnes viimein edessämme häämötti Glorian ovet ja suuri joukku cossaajia jotka esittelivät hienoja pukujaan siinä lähitiennoin. Pakkasta oli jonkin verran joten oli kiva venata siinä lipunmyynnin alkamista. Ennen kuin pääsimme sisään niin vanha rouva henkilö antoi meille alennuslappusen liikkeeseen josta saa ostettua ilmeisesti bändivaatteita sun muuta. No kavereiden kanssa päätettiin olla reiluja rouvaa kohtaan ja napattiin alennuslipuke matkaamme.
Kävin aiemmin Animeconissa vuonna 2009 jossa oli ehkä hiukan parempi meininki johtuen siitä että paikka oli selvästi pienempi jonka vuoksi myyntipöytiä ei saatu valitettavasti tähän coniin ollenkaan. Kuitenkin myyntipöytien tilalla oli oma kustanne pöytä josta sai ostaa omakustanne mangaa itse en valitettavasti ehtinyt ollenkaan käymään siellä kuitenkaan.
Tapahtuma oli jaettu 4 osaan:
- Lava = Täällä tapahtui kaikki luennot jolloin ihmisille oli varattu istumapaikkoja ja ne luennot näytettiin isolta screeniltä sitten kaikille niistä kiinnostuville. Ja tietenkin tässä myös pidettiin alkuhöpinät puhe jossa kerrottiin mitä erilaista tässä tapahtumassa on erilaista verrattuna muihin samankaltaisiin tapahtumiin. Ja annettiin ylipäätänsä infoa kaikesta. Myös kerrottiin mistä voi ostaa DesuTalks lippuja ja Desucon Frostbyteen lippuja kanssa. Selitettiin miksi tapahtumasta piti tehdä juuri tälläinen tosin sen olisin halunnut kuulla minkä takia tapahtuman nimeksi valittiin Yamacon.
- Keskutelupaneelit A ja B = Nämä olivat se uusin vetonaula jonka vuoksi Yamacon on erinlainen kuin muut conit. Näissä oli tarkoituksena keskustella animesarjoista yhdessä puheenjohtajan avustuksella joka sai päättää missä vaiheessa keskustelu menee ja etenee. Olisin itse halunnut Uminekon keskustelupiiriin vaikka en ollut katsonut sarjaa koska siinä edellytettiin että tuntisi sarjan juonikuviot kohtuullisesti varmaan sen takia että keskustelu pysyisi ylhäällä. Samoin Sakamichi no Apollon keskustelupiiri olisi ollut varmasti mielenkiintoinen jos olisin katsonut nämä sarjat ennen coniin menoa no ensi kerralla sitten.
- 2. Kerros = Toiselle kerrokselle johti portaat josta pääsi ylös jossa sijaitsi baari ja jonne pääsi laulamaan karaoketa tai kokeilemaan mahjongia ja Touhou nimistä peliä valitettavasti en tänne tuntenut löytävän tai sitten näitä ei ehditty järjestämään kuitenkaan en osaa sanoa tähän oikeaa vastausta.
- Ruokapajat = Vaikka tämmöinen vaikutti myös mielenkiintoiselta niin en kuitenkaan käynyt siellä koska olisi pitänyt maksaa materiaalimaksu joka osottautui olevan 2€. Näitä oli kahdenlaisia ruokapajoja anime marsipaanipaja joissa tehtiin animehahmoja marsipaanista ja sitten olisi myös päässyt tekemään omia riisipalloja.
Luennoista:
Ylipäätänsä haluan puhua omasta mielestäni näistä 3 luennoista joissa kävin aloitetaan luennosta:
- Sanomat Japanilaisessa fiktiossa = Luento oli sinäänsä ihan mielenkiintoinen. Täytyy kuitenkin ottaa huomioon että asialla oli ensikertalainen joten mielestäni tyyppi osasi ihan hyvin hauskuttaa porukkaa humoristisilla vitseillään ja kerronnallaan. Luennossa otettiin hyviä kantoja niin japanilaiseen että länsimaalaiseen sanomiin animessa ja animaatioissa.
- Hopeanuolen vaikutus maailmaan = Hopeanuolesta oleva luento oli myöskin humoristinen ja luennon pitäjät osasivat heittäytyä luentoon kunnolla mukaan ja innostuin itsekkin kysymään kysymyksiä siellä. Luennolla käytiin läpi Hopeanuoli sarjoja ja mangaa myös Hopeanuolen tekijästä kerrottiin vähäsen ja lyhyesti juoni käytiin läpi.
- Tokion teemabaarit ja ravintolat = Paras luento ehdottomasti oli tämä koska se kertoi Tokiossa sijaitsevissa erikoisilla teemoilla varustetuilla baareilla joissa kaikki tosiaan oli pistetty juuri niinkuin esim Resident Evil cafe jossa oli kaikkea Resident Evil tavaraa ja taidetta sun muuta semmoista. Myös Ninja cafe jäi kyllä mieleen. Kun sanottiin että jos sinne menee niin silloin henkilöstöstä joku pukeutuu ninjaksi laskeutuu kuulema katosta alas ja ohjaa asiakkaat pöytiin mielenkiintoinen kokemus tämä varmasti olisi jos pääsisi tämmöisessä käymään vielä jossain vaiheessa kun nyt ensiksi pääsisin sinne Japaniin niin voitaisiin puhua kohteista tarkemmin. Myös mielenkiintoista oli kuunnella kissakahvilasta jossa saa silittää kissoja ja juoda kahvia. Eli kaikki kissa rakastajat nyt sinne ja äkkiä muistakaa myös se kahvi!
Kaiken kaikkiaan Yamacon kuitenkin tarjosi suhteellisen hyvin ohjelmaa joka jaksoi viihdyttää ja hauskuuttaa itseäni ja myös varmasti monia muitakin. Suosittelen ehdottomasti jos ensi vuonna pidetään tämmöistä tapahtumaa vielä niin käymään ainakin kerran paikanpäällä katsomassa kiinnostaisiko mikään ohjelmanumero siellä vai ei.
Mutta sen voin sanoa että rahoilleen saa taatusti vastinetta Yamaconissa ja narikka maksu kuuluu samaan lippuhintaan niin ei sitä kauheasti voi valittaa mistään enään. Ainoastaan huono puoli oli omasta mielestäni nämä keskustelupiirit koska ne olivat uusia mutta ne oli toteutettu oudosti omasta mielestäni en nyt kuitenkaan ala kritisoimaan kauheasti tämmöisestä kun olihan se periaatteessa kokeiluvaiheella vasta jolloin voi olla suurikin mahdollisuus että ensi vuonna jos tapahtumaa ylipäätänsä järjestetään niin ehkä keskustelupiirejä ei enää ole aika näyttää sen.
T: Blogaaja
Haluaisitko tarkentaa mikä sinulle jäi keskustelupiireissä epäselväksi tai "oudoksi"? Eikö uutta konseptia ollut mielestäsi avattu tarpeeksi tapahtuman nettisivuilla ja tiedotuksessa?
VastaaPoistaHei!
PoistaJoppu kiitos kommentistasi. Toivottavasti nautit blogistani :)
Asiaan: Tarkoitan sitä että ne oli pistetty ihan hyvin esille siihen mutta kun oisin halunnut osallistua esim. Umineko luennolle niin en voinut osallistua siihen koska sarjasta piti tietää jotain. Ei niissä muuten mitään vikaa ollut. Hienoa että kaikkea uutta kokeillaan näissä tapahtumissa :)
Mutta tähän voin todeta myös että se oli ihan oma vikani kun en katsonut sarjaa vaikka tiesin että se tulee olemaan conissa. Jos olisin katsonut sen niin tietysti olisin mennyt keskustelemaan siitä mutta myös luulin että sarjasta ei pidä tietää mitään. Jolloin kysyin asiasta eräältä henkilöltä sieltä ja hän sanoi että: Tietämystä pitäisi olla.
PoistaJoten tämä oli oma vikani siinä tilanteessa että en katsonut sarjaa ennen conia.