Näytetään tekstit, joissa on tunniste informaatiota. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste informaatiota. Näytä kaikki tekstit

perjantai 4. tammikuuta 2013

Henkilökuva: Hayao Miyazaki


Tervehdys kaikille taas. Ajattelin aloittaa uuden osion blogissani. Juuri sen takia koska tämä on yksi uusi osa alue jonka aion ottaa käyttöön blogissani ja se on henkilökuva, Ensimmäisenä vuorossa on kaikkien rakastama ja tunnettu animaatio elokuvien ohjaaja. Joka on noussut muita animaattoreita korkeammalle. Ihka ihana Miyazaki-san.

Mies joka nousi ylitse muiden

Hayao Miyazaki





















Hayao Miyazaki syntyi Tokiossa Bunkyon kaupungissa vuonna 1941. Ennen toista neljästä syntyneestä pojastaansa Katsuji Miyazakia.

Silloin kun 2.maailman sota oli vielä käynnissä Katsuji oli  Miyazakin lentokonefirman ohjaaja. Jonka hän omisti. Katsuji oli myös todella läheinen henkilö Miyazakille koska tämä oli hänen setänsä. Katsuji oli myös taitava käsistään hän nimittäin teki sedälleen peräsimiä A6M Zero sotalentokoneisiin. Tuohon aikoihin myös Miyazaki itse suunnitteli nämä lentokoneet ja piirsi näiden pohjapiirustukset. Miyazaki päätti myös lisätä hiukaan omaa tyyliään lentokoneisiin jotta niistä tulisi näyttävämpiä. Näistä tulikin myöhemmin erityinen osa-alue Miyazakin elokuville.

A6M "Zero" Sotalentokone johon Miyazaki tykästyi















Miyazakin varmasti yksi rakkaimmista ihmisistä oli hänen oma äitinsä joka tunnettiin sietämättömästä halusta lukea aina kirjoja. Hän myös innostui kyselemään ajoittain kysymyksiä kohdistuen sosiaalisiin arvoihin.

Alkaen 1941 vuodesta Miyazakin äidille sattui köpelösti hän nimittäin sairastui Pott nimiseen tautiin jonka vaivoihin kuului selkäkipua, kuumetta ja anoreksiaa. Onneksi hän kuitenkin parani taudista vuoden 1955 lopussa. Suurimman osan ajastaan Miyazakin äiti vietti aikaansa sairaalassa sairastamassa. Mutta hän pääsi myös onneksi kotiin sairastamaan jossa Miyazaki pystyi tarvittaessa hoitamaan häntä.

Miyazakin kasvatuksen aikoihin Miyazaki joutui vaihtamaan tiuhaan tahtiin kouluja. Nämä tapahtumat selvästi kuvastuivat myöhemmin hänen elokuvissaan.Kun Miyazaki täytti 3-vuotta hänen perheensä joutui evakoimaan kotikaupungistaan Bunkyosta. Ja aloitti koulunkäynnin evakossa vuonna 1947. 9.vuoden ikäisenä hänen perheensä palasi takaisin kotiin. Mutta samana vuonna hän vaihtoi taas koulua tällä kertaa amerikkalaiseen peruskouluun.

Miyazaki meni Toyotaman lukioon ja kuten kaikki muutkin lapset 2.maailman sodan päättymisaikoina halusivat olla manga-artisteja niin Miyazaki päätti seurata perässä. Koska hän ei halunnut olla erilainen kuin muut lapset noihin aikoihin. Mutta vaikka Miyazaki halusikin kovasti ryhtyä siihen  niin hänen taitonsa eivät riittäneet siihen ollenkaan hän osasi vain piirtää lentokoneita, tankkeja ja sota-aluksia. Ja jopa niinkin yksinkertainen asia kuin ihminen tuotti Miyazakille paljon hankaluuksia niitä piirtäessä.

Jopa tunnetut manga artistit kuten "Osamu Tezuka, Tetsuji Fukushima ja Sanpei Shirato vaikuttivat hänen töihinsä. Onneksi kuitenkin myöhemmin kun kyseiset henkilöt antoivat Miyazakille kritiikkiä asiasta niin hän sai kehitettyä oman piirustustyylinsä mutta kyllä hän kauan myös pysytteli Tezukan tyylissä ennen kuin Miyazakia kutsui uudet tuulet ja hän rupesi opettelemaan animointia.

Miyazaki näki 3.vuonna Toyotamassa leffan nimeltään Hakujaiden "The Tale Of the White Serpent" jonka oli ohjannut Taiji Yabushita ja sen animoi yhtiö nimeltään Toei Animation. Joka kuvaili elokuvaa sanoin: "Ensimmäinen värillinen japanilainen animaatio" Miyazaki syvästi liikuttui katsellessaan elokuvan ja suorastaan rakastui leffan sankarittareen. Joka jätti myöhemmin hänelle suuren vaikutuksen joka oli niin valtava että se sai Miyazakin lopettamaan uransa manga-artistina ja kääntämään katseensa kohti animaatiota. Jotta Miyazaki voisi ryhtyä animaattoriksi hänen oli eka opittava yksi tärkeä asia: Miten piirtää ihminen.

The Tale Of the White Serpent
Ensimmäinen värillinen animaatio-elokuva
Ohjannut: Taiji Yabushita 1958

















Kun Miyazaki oli käynyt lukion loppuun ja valmistunut Toyotamasta hän suuntasi Gakushuin yliopistoon jossa hän liittyi "lasten kirjallisuutta tutkivaan kerhoon". Joka oli noihin aikoihin lähes sama asia kuin  sarjakuvakerho. Eikä kulunut pitkään aikaa kun jo Miyazaki valmistui taas Gakushuin yliopistosta vuonna 1963. Ja hän erikostui poliittiseen tieteeseen ja ekonomiaan.
kuvan ottanut : Y440
GakuShuin Yliopisto jossa Miyazaki opiskeli 1963


















Miyazakin kutsumus ja Toei Animation


Heinäkuussa Miyazaki sai hyvän työtarjouksen Toei Animationilla ja työskenteli artistina WanWan Chushingura " Watchdog Bow Wow" animen parissa vuonna 1963.

Kun Miyazaki oli tullut Toei:lle töihin hän pääsi kiinni työnselkkaukseen ja toimi päällikkönä Toei:n osastolla vuonna 1964.

Miyazaki halusi että häntä kunnioitetaan ja huomioidaan joten Toei huomasi Miyazakin kyvyt pian anime artistina ja hän pääsikin ensimmäiseen kunnon työhön vuonna 1965 tuotettuun  animeen nimeltään Ganba no Uchuu Ryoko "Gulliver's Travels Beyond"  Jossa hän toimi myös anime artistina.Mutta Miyazaki ei ollenkaan pitänyt elokuvan loppu käsikirjoituksesta jonka takia hän päätti kokonaan muuttaa sen ja lisätä omat nerokkaat ideansa siihen sen sijaan. Myöhemmin tuo Miyazakin muunneltu versio sai kunniaa koska se valittiin elokuvan loppu versioksi.

Mutta Miyazaki sai seuraavaan animaatioon tehdä hommia hiukan enemmän hänet nimitettiin animaattori päälliköksi, hän pääsi myös vastaamaan konsepti taiteesta ja suunnittelemaan kohtauksia vuonna 1968 animaatio elokuvaan Hols: Prince of the Sun. "Taiyō no Ōji: Horusu no Daibōken" joka oli nähtävyys elokuva jonka ohjasi Isao Takahata. Jonka kanssa Miyazaki jatkoi vielä työskentelyä kolme vuosikymmentä sen jälkeenkin.

Onnistuipa Miyazaki saamaan lisää töitä Holsin jälkeen nimittäin hän toimi ensimmäistä kertaa avainanimaattorina Kimio Yabukin Puss in the Boots animaatiossa vuonna 1969. Tälläkin kertaa hän pääsi vaikuttamaan kohtauksiin erityisesti takaa-ajo kohtaukseen ja vastaamaan myös kuvakäsikirjoituksesta. Myös elokuvasta tehtiin manga-adaptaatio jonka Miyazaki pääsi kuvittamaan. Myöhemmin sama animaatio-elokuva sai jatko-osia joista vastasi Toie Animation.

1970 luvulla Miyazakia kutsuttiin jo studion maskotiksi. Mutta Miyazaki nähtävästi päätti ettei halunnut olla tekemisissä enää saman animaatio-elokuvan kanssa. Myöhemmin samassa paikassa Miyazaki ehdotti omia kohtaus ideoitaan "Flying Phantom Ship" elokuvan käsikirjoitukseen. Ja hänet valittiin toteuttamaan omat ideansa kyseisen leffan parissa.

Mutta Miyazakin kaikkein suurin rooli oli vasta tulossa nimittäin hänet valittiin työstämään 2 eri elokuvaa. Ali Baba and the Forty Thievesiin "Aribaba to Yonjubiki no Tozuku" Miyazaki suunnitteli hahmot ja samalla kehitti rakenteen elokuvalle. Hän teki samat suunnitelmat animaatio-elokuvaan Animal Treassure Island. Nämä tapahtuivat vuonna 1971. Hän myös kirjoitti molemmille käsikirjoitukset ja hoiti avainanimaation ratkaisevat kohtaukset elokuvissa.

Miyazaki päätti taas kuitenkin myöhemmin että hän ei van yksinkertaisesti enää jaksanut olla enää samassa paikassa koko ajan tuottamassa animaatioita. Joten hän marssi ulos Toei Animationilta 1971.  Miyazaki meni 4 eri studioon auttamaan  Mushi Productioniin, A Pro, Nippon Animation ja TMS Entertaimentille jossa hän pääsi ohjaamaan  yhdessä Isao Takahatan kanssa  6 jaksoa Lupin III sarjasta.  Mutta se ei riittänyt Miyazakille vaan hän toimi myös elokuvassa World Masterpiece Theaterissa animaattorina jälleen kerran Takahatan kanssa.

Kun kerta Miyazaki ja Takahata tulivat niin hyvin toimeen keskenään päättivät molemmat aloittaa uuden projektin nimeltään Pippi Longstocking animaatio sarjan johon hän piirsi todella kattavan kuvakäsikirjoituksen. Ikävä kyllä kun Miyazaki oli lähtenyt Ruotsiin hakemaan tietoa sarjasta niin hän tapasi siellä Astrid Lidgrenin joka pisti projektille lopun. Ja sen tekeminen lopetettiin siihen.

Miyazaki ei kuitenkaan lannistunut vaan kirjoitti ja suunnitteli kaksi Panda! Go Panda! lyhytanimaatiota jonka puikkoihin Takahata oli päässyt ohjaamaan nämä.

Miyazaki myös viimeinkin ohjaamaan jotain. Hän ohjasi anime sarjan nimeltään Future Boy Conan joka oli valmistunut vuonna 1978. Miyazakin ideoiden alku oli nimenomaan englantilaisen Alexander Keyn ansiosta joka teki Incredible Tidesta adaptaation novelliksi. Tämä suorastaan kiinnosti Miyazakia niin paljon että hän suorastaan keksi ideoita Future Boy Conaniin. Näistä Miyazaki sai myöhemmin vaikutteita kuten tyttö luonnossa (Nausica) naissoturi (Princess Mononoke)


Mistä Miyazaki ja elokuvat tunnistetaan parhaiten

- Feministisyydestään
- Uskomattomasta animaatiosta
- Mahtavista teemoista
- Mielenkiintoisista hahmoista ja hahmokokonaisuuksista
- Fantastisesta musiikista

perjantai 28. joulukuuta 2012

Animen ja Animaatioiden alku.

Tervehdys pitkästä aikaa kaikille lukijoille ja blogin seuraajille. Uusi vuosi on pian täällä ja uudet kujeet. Tänään aiheeni keskittyy animen alkuaikoihin elikkä siihen mikä oli ensimmäinen anime josta lähti liikkeelle koko anime touhu Japanissa.

Animen kultakaivos


Japanin taipale animen alussa alkoi vallan ensimmäisestä ja merkittävämmästä animesta joka on varmasti vielä monen japanilaisen mieleen jäänyt anime. Se oli myös siinä mielessä merkittävin anime joka saatiin aikaan tekniikalla jota silloin niiden aikana käytettiin.

Monelle tuskin sanoo nimi Imokawa Mukuzo Genkanban no Maki mitään. Ei se minullekkaan sanonut kunnes tajusin että tästä lähti liikkeelle Japanin nousu ja animen historian alkutaival. Näihin aikoihin tämä anime oli ensimmäinen kunnollinen animaatio jonka animaattori nimeltään Ōten Shimokawa loi vuonna 1917.


Shimokawan työ oltiin jo jättämässä väliin koska terveydelliset ongelmat kohtasivat häntä eikä hän pystynyt jatkamaan työtään vähään aikaan. Kuitenkin hän parani ja työ saatiin julkaistua viimein tammikuussa julkaistua. Jonka jälkeen Japanin taival animen kanssa oli vasta alkamassa.

Tällä hetkellä kuitenkin Japanin animaatiot vielä jaksavat ainakin innostaa japanilaisia ja eikä niiden tulevaisuus näytä vielä ainakaan
synkältä. 

Alhaalla kuva animaatiosta. Selvästi aikaa on vierähtänyt jonkin aikaa :DD



Japanin eka animaatio ;d
(Copyright: 
Ōten Shimokawa)












lauantai 13. lokakuuta 2012

Yamacon [RAPORTTI]

Tosiaan tänään oli tämä mahtava tapahtuma johon pääsin osallistumaan kavereiden kanssa itselleni tämä oli jo toinen coni.

Perille pääsy osottautui hiukan vaikeammaksi koska en ollut aiemmin käynyt paikan päällä joten jouduimme etsimään sitä aika kauan kunnes viimein edessämme häämötti Glorian ovet ja suuri joukku cossaajia jotka esittelivät hienoja pukujaan siinä lähitiennoin. Pakkasta oli jonkin verran joten oli kiva venata siinä lipunmyynnin alkamista. Ennen kuin pääsimme sisään niin vanha rouva henkilö antoi meille alennuslappusen liikkeeseen josta saa ostettua ilmeisesti bändivaatteita sun muuta. No kavereiden kanssa päätettiin olla reiluja rouvaa kohtaan ja napattiin alennuslipuke matkaamme.

Kävin aiemmin Animeconissa vuonna 2009 jossa oli ehkä hiukan parempi meininki johtuen siitä että paikka oli selvästi pienempi jonka vuoksi myyntipöytiä ei saatu valitettavasti tähän coniin ollenkaan. Kuitenkin myyntipöytien tilalla oli oma kustanne pöytä josta sai ostaa omakustanne mangaa itse en valitettavasti ehtinyt ollenkaan käymään siellä kuitenkaan.

Tapahtuma oli jaettu 4 osaan:


- Lava = Täällä tapahtui kaikki luennot jolloin ihmisille oli varattu istumapaikkoja ja ne luennot näytettiin isolta screeniltä sitten kaikille niistä kiinnostuville. Ja tietenkin tässä myös pidettiin alkuhöpinät puhe jossa kerrottiin mitä erilaista tässä tapahtumassa on erilaista verrattuna muihin samankaltaisiin tapahtumiin. Ja annettiin ylipäätänsä infoa kaikesta. Myös kerrottiin mistä voi ostaa DesuTalks lippuja ja Desucon Frostbyteen lippuja kanssa. Selitettiin miksi tapahtumasta piti tehdä juuri tälläinen tosin sen olisin halunnut kuulla minkä takia tapahtuman nimeksi valittiin Yamacon.

- Keskutelupaneelit A ja B = Nämä olivat se uusin vetonaula jonka vuoksi Yamacon on erinlainen kuin muut conit. Näissä oli tarkoituksena keskustella animesarjoista yhdessä puheenjohtajan avustuksella joka sai päättää missä vaiheessa keskustelu menee ja etenee. Olisin itse halunnut Uminekon keskustelupiiriin vaikka en ollut katsonut sarjaa koska siinä edellytettiin että tuntisi sarjan juonikuviot kohtuullisesti varmaan sen takia että keskustelu pysyisi ylhäällä. Samoin Sakamichi no Apollon keskustelupiiri olisi ollut varmasti mielenkiintoinen jos olisin katsonut nämä sarjat ennen coniin menoa no ensi kerralla sitten.

- 2. Kerros = Toiselle kerrokselle johti portaat josta pääsi ylös jossa sijaitsi baari ja jonne pääsi laulamaan karaoketa tai kokeilemaan mahjongia ja Touhou nimistä peliä valitettavasti en tänne tuntenut löytävän tai sitten näitä ei ehditty järjestämään kuitenkaan en osaa sanoa tähän oikeaa vastausta.

- Ruokapajat = Vaikka tämmöinen vaikutti myös mielenkiintoiselta niin en kuitenkaan käynyt siellä koska olisi pitänyt maksaa materiaalimaksu joka osottautui olevan 2€. Näitä oli kahdenlaisia ruokapajoja anime marsipaanipaja joissa tehtiin animehahmoja marsipaanista ja sitten olisi myös päässyt tekemään omia riisipalloja.
Luennoista:

Ylipäätänsä haluan puhua omasta mielestäni näistä 3 luennoista joissa kävin aloitetaan luennosta:

- Sanomat Japanilaisessa fiktiossa = Luento oli sinäänsä ihan mielenkiintoinen. Täytyy kuitenkin ottaa huomioon että asialla oli ensikertalainen joten mielestäni tyyppi osasi ihan hyvin hauskuttaa porukkaa humoristisilla vitseillään ja kerronnallaan. Luennossa otettiin hyviä kantoja niin japanilaiseen että länsimaalaiseen sanomiin animessa ja animaatioissa.

- Hopeanuolen vaikutus maailmaan = Hopeanuolesta oleva luento oli myöskin humoristinen ja luennon pitäjät osasivat heittäytyä luentoon kunnolla mukaan ja innostuin itsekkin kysymään kysymyksiä siellä. Luennolla käytiin läpi Hopeanuoli sarjoja ja mangaa myös Hopeanuolen tekijästä kerrottiin vähäsen ja lyhyesti juoni käytiin läpi.

- Tokion teemabaarit ja ravintolat = Paras luento ehdottomasti oli tämä koska se kertoi Tokiossa sijaitsevissa erikoisilla teemoilla varustetuilla baareilla joissa kaikki tosiaan oli pistetty juuri niinkuin esim Resident Evil cafe jossa oli kaikkea Resident Evil tavaraa ja taidetta sun muuta semmoista. Myös Ninja cafe jäi kyllä mieleen. Kun sanottiin että jos sinne menee niin silloin henkilöstöstä joku pukeutuu ninjaksi laskeutuu kuulema katosta alas ja ohjaa asiakkaat pöytiin mielenkiintoinen kokemus tämä varmasti olisi jos pääsisi tämmöisessä käymään vielä jossain vaiheessa kun nyt ensiksi pääsisin sinne Japaniin niin voitaisiin puhua kohteista tarkemmin. Myös mielenkiintoista oli kuunnella kissakahvilasta jossa saa silittää kissoja ja juoda kahvia. Eli kaikki kissa rakastajat nyt sinne ja äkkiä muistakaa myös se kahvi!

Kaiken kaikkiaan Yamacon kuitenkin tarjosi suhteellisen hyvin ohjelmaa joka jaksoi viihdyttää ja hauskuuttaa itseäni ja myös varmasti monia muitakin. Suosittelen ehdottomasti jos ensi vuonna pidetään tämmöistä tapahtumaa vielä niin käymään ainakin kerran paikanpäällä katsomassa kiinnostaisiko mikään ohjelmanumero siellä vai ei.

Mutta sen voin sanoa että rahoilleen saa taatusti vastinetta Yamaconissa ja narikka maksu kuuluu samaan lippuhintaan niin ei sitä kauheasti voi valittaa mistään enään. Ainoastaan huono puoli oli omasta mielestäni nämä keskustelupiirit koska ne olivat uusia mutta ne oli toteutettu oudosti omasta mielestäni en nyt kuitenkaan ala kritisoimaan kauheasti tämmöisestä kun olihan se periaatteessa kokeiluvaiheella vasta jolloin voi olla suurikin mahdollisuus että ensi vuonna jos tapahtumaa ylipäätänsä järjestetään niin ehkä keskustelupiirejä ei enää ole aika näyttää sen.

T: Blogaaja












maanantai 8. lokakuuta 2012

Conipäivä lähestyy: Yamacon

Tosiaan nyt ei ole vähään aikaan tullut kirjoiteltua mitään tänne blogiin mutta tällä viikolla on tulossa ainakin raporttia conista ja nyt ajattelin pistää hiukan mielipiteitä kyseisestä tapahtumasta.

Elikkä olen siis menossa kaverini kanssa toista kertaa conitapahtumaan jonka ohjelma näyttää jo tällä hetkeltä ihan mielenkiintoiselta. Luvassa on Mahjongin pelailua, Touhou fandomia, riisipallojen tekoa jota odotan ihan mielenkiinnolla itse ainakin. Luentoja löytyy aiheista joissa pohditaan tietokoneita ja animaatiota, Tokyon baareista ja ravintoloista oleva luento vaikuttaa ainakin mukavalta.
Uutena aihepiirinä voisi mainita ainakin nuo Keskustelupiirit joissa on pari animesarjaakin pistetty pohdintaan kuten Uminenko no naku koro ni ja Sakamichi no Apollon jotka itse pitäisi jossain vaiheessa katsella koska näissä tulee varmasti olemaan jonkin suuntaisia spoilereita mutta hienoa päästä kuuntelemaan ihmisten mielipiteitä kyseisistä sarjoista ja keskustelemaan niistä.
Coni on onneksi vaan yksipäiväinen joten siellä ei esimerkiksi ole mitään nukkumatiloja järjestetty kuten vaikkapa Desuconissa tai Animeconissa.

Ainiin ohjelmassa on myös luvassa karaoketa joka voi olla hyvinkin kiintoisa kokemus. Saa nähdä uskaltaako sitä itse mennä lauleskelemaan J-Pop ja J-Rock lauluja katsotaan sitä sitten.

Kaiken kaikkiaan todella mukava conipäivä tiedossa ja hienoa että tämmöisiä ylipäätänsä vielä järjestetään anime - ja manga alan harrastajille.


Minä kuittaan täältä tällä kertaa.

T: Blogaaja

lauantai 6. lokakuuta 2012

Asiaa Mangan ja Animen genreistä.

Tervehdys kaikille taas.

Tänään puhun yleisistä tyylilajeista joita Mangassa ja Animessa on ja näiden avulla voidaan valita oikea kohderymä oikeiden katsojien löytämiseksi.


Ylipäätäänsä tyylilajithan ovat käytössä niin musiikissa, peleissä, elokuvissa ja kirjoissa. Mangassa ja Animessa on sama juttu mutta niillä ovat vähän erilaiset tarkoitukset kuin tavallisissa tyylilajeissa. Katsastellaanpa näitä tyylilajeja vähän tarkemmin nyt.

Ensimmäisenä tyylilajina meillä on Seinen. Seinen on kohderyhmä joka on suunnattu nuorille miehille jotka lukevat mangaa tai katsovat kyseisiä animesarjoja. 

Seineneissä yleensä teemat ovat samoja kuin kaverityylissäänsä shonenissa. Mutta se miten Seinen eroaa shōnenenista on kokonaan se että siinä nähdään kypsempiä tarinoita joiden takia tappelukohtauksia on esitetty helpommin. Seinen eroaa myös shōnennista aika paljon juonen takia koska siinä hahmot ovat enemmän tietoisempia ja kypsempiä ja hahmot ovat yleensä kokeneempia kuin shonenissa. 

Yleensä tämän seuraksena monet vertailevat tätä shōjoon, joissa on periaatteessa sama rakenne kyseessä myöskin missä hahmoihin on keskitytty enemmän. Seinen sarjat ovat yleensä suunniteltu kokoneille lukijoille jonka vuoksi niissä on selvästi eri konsepti verrattuna shōneniin. Kerrontatapa Seinenissä on kuitenkin realistempi kuin muissa tyylilajeissa.Nykyään kuitenkin monia Seinen mangoja lukevat shoonen mangan lukijatkin ja anime sarjojen kanssa on asia samanlailla.


Seuraavana keskityn tyylilajiin nimeltä Josei. Josei on semmoinen tyylilaji joka on tarkoitettu ylipäätänsä nuorille naisille. Niinkuin jo mainitsin tuossa Seinenistä myös Joseissa tarinat ovat kypsempiä. Tarinoissa myös fantasiaa on selvästi vähemmän ja niissä keskitytään henkilöiden suhteisiin jonka vuoksi romantiikka nähdään realistisempana. Myöskin sarjojen juonikaaret ja teemat ovat paljon monimutkaisempia. Josein aiheet ovat samankaltaisia kuin shōjossa ja ne saattavat käsitellä muun muassa näitä osa-alueita: romantiikka, tieteisfiktiot, historialliset draamat. Mutta myöskin niissä voi olla aikuisille naisille suunnattuja teemoja kuten töissäkäyntiä, avioliittoja, ja arikista pehe-elämää.

Viimein pääsemme shōnenin kohderyhmään johon kuuluvat nuoret pojat. Shonen mangan tai sarjojen valttikortteina toimii yleensä huumori, toiminta, urheilu tai seikkailujen supersankarit ja tieteisfiktion maailmat. Vaikka suurin osa näistä sarjoista on piirretty pienemmälle kohderyhmälle joka on ikäluokkaa 8-18 vuotiaille pojille niiden teemat ovat päteviä joiden takia myös tytöt ovat kiinnostuneet lukemaan ja katsomaan näitä sarjoja esimerkkinä One Piece. Shōnen on myöskin tyylilajityypeistä se kuuluisin.

Vuoteen 1990 menessä Japanissa suurin osa mangoista noin 40 % oli suunnattu ainoastaan pojille. Shōnen mangan suosituin julkaisu on Japanissa suosituin mangalehti eli Shonen Jump. Jonka viikkomyynti on 3 miljoonaa kappaletta. Tämän takia Shonen Jump pn saanut kyseisiö kilpailijoita jotka tunnettaan nimellä Shonen Magazine ja Shonen Sunday. Shonen sarjojen ansiota niiden oheistuotteita valmistetaan paljon ja ne myyvät hyvin kanssa.

Myöskin tyylilaji nimeltään Kodomo joka tulee japanista ja tarkoittaa lasta. Eli niin sanotut lapsimangat ja animet ovat olleet todella suosittuja kohderyhmiä Japanissa joiden avulla suosituimmat sarjat joihin lukeutuvat Pokemon, Yugioh ja Digimon ovat päässeet valokeilaan.

Tähän päättyy tämän kertainen blogi tekstini koskien osaa animen ja mangan tyylilajeista. Muitakin tyylilajeja tietysti on mutta halusin mainita nämä tärkeimmät vaan.

Jos olet kiinnostunut enemmän näistä tyylijajeista. Wikipedian sivusto tarjoaa tarkemmat kuvaukset ja selitykset näille.























torstai 4. lokakuuta 2012

Anime termit käsittelyssä: Mitä eroa on OVA:lla, ONA:lla, OADI:lla ja Speciaaleilla?

Tervehdys taas hyvät lukijat. Tänään keskitymme aiheeseen mitä eroa on näillä kyseisillä termeillä ja miten ne liittyvät anime kulttuuriin ja sen historiaan.

Ensin kerron teille OVA:sta joka on varmasti näistä suosituin tällä hetkellä animessa koska niitä tulee koko ajan vain enemmän ja enemmän. Ne ovat myös todella suosittuja japanissa.

OVA: (Original Video Animation)

Aloittakaamme siitä mikä merkitys tällä on animen katsojille ja Japanin yleisölle ylipäätänsä. 
OVA:t eroavat kokonaan eri tavalla tavallisista animejaksoista ja ne ovat yleensä vähän pidempiä kuin normaali 23 minuutin jakso esim. 48 minuuttia. Mutta se voi myös yltää 1h-2h jaksoon.
 Ne eroavat hyvinkin suuresti muista jaksoista siinä mielessä että ne ovat jaksoja joita ei näytetä tv:ssä vaan menevät suoraan DVD myyntiin ja yleensä OVA:t voivat olla minkä tyyppisiä jaksoja vain mutta niissä on aina melkein jokin teema valittuna kyseistä animea varten. Monet suositut animesarjat ovat ensiksi saaneet OVA:n kuten esimerkiksi Toriko ja myöhemmin jos OVA:n katsojaluvut ovat olleet nousussa niin silloin se on käännetty täysi kokoiseksi animeksi. Ovissa on myös aina suurempi budjetti käytössä kuin tavallisella jaksolla jonka vuoksi niiden tekemiseen menee aikaa ja rahaa. Ovissa myös juoni ja tarinan kerrontaan on panostettu enemmän kuin tavallisissa jaksoissa. Ovissa on yleensä myös vain 1 jakso mukana mutta se ei tarkoita että ne olisi halpoja vain päinvastoin ne ovat kalliimpia kuin animeboksit. 

Niin kuin jo mainitsin tuossa aikaisemmin ovia ei näytetä TV:ssä tai teattereissä mutta jos animea halutaan mainostaa niin silloin on tehty tämmöisiä niin sanottuja poikkeus tapauksia joista johtuen jotkut OVA:t voidaan lähettää TV:ssä.

Historiaa:

OVA:t ovat lähtöisin 1980-luvulta jolloin ne saapuivat Japaniin. Samalla VCR eli videonauhureiden käyttö ja myynti yleistyivät japanissa. Nykyään kuitenkin OVA:t ovat DVD formaatissa jolloin videonauhureita ei olla enää kovin paljoa kaipailtu sillä DVD:hän on tietenkin parempi ja teknologian on mentävä eteenpäin jossain vaiheessa eikä pysytellä paikoillaan.
Seuraavaksi vuorossa ovat ONA:t miten nämä sitten eroavat ovista ja mikä merkitys niillä on animeteollisuudelle. Katsastellaanpa hieman tarkemmin tätä käsitettä.

ONA: (Original Net Animation)

Kuten jo voitte varmaan jo tuosta nimestä päätellä kyseessähän on pelkästään Internetissä julkaistavat jaksot joilla voidaan mainostaa tiettyä animea. Yleensä nämä eivät ole kauhean pitkiä vaan hyvinkin lyhyitä preview jaksoja joilla voi saada hiukan esimakua siitä tietystä animesta jota näytetään. ONA on siinä mielessä vielä aika uusi formaatti Japanissa jotenka sen skene ei vielä ole niin suosittu kuin OVA:n tai OADin joten budjettiin ei käytetä niin paljon rahaa. Mutta silti on hienoa että animestudiot ovat saaneet nämä ONA:t kin paremmin julkisuuteen erilaisten striimaus sivustojen avulla kuten Chrunchyroll tai omien striimaussivutojen kautta.
Entäpä mitä kertoisin  OAD:eista jotka liittyvät muuhun kun kuin animeen ja niiden jakeleminen toimii käytännössä eri tavalla kuin OVA:t tai ONA:t. 

OAD: (Original Animation DVD)

Tällä kertaa kyseessä on hiukan erilainen tilanne kuin noiden 2 muun formaatin kanssa. Näitä yleensä jaellaan vaan suosittujen mangapokkareiden mukana jolla voidaan mainostaa kyseistä mangaa ja saada ihmiset ostamaan se pokkari kun saavat hiukan oheistuotetta mukana. OAD on todella suosittu formaatti Japanissa jonka vuoksi se on menestynyt niin hyvin että melkein kaikkien suosittujen mangojen parista löytyy OAD joka on niin sanotusti Bundle pakkauksessa sen kyseisen mangapokkarin kanssa.

Speciaalit:

Vaikka japanissa on näin monta erilaista formaattia niin mahtuu siihen väliin vielä yksi formaatti joka on special. Eli speciaaliversio jostain anime jaksosta näissä yleisenä tapana on olla vaikka teema esim kesä tai joku muu vastaava. Speciaalit voivat olla 1-2h pitkiä jaksoja joten niiden katseleminen on saman aista kuin katsoisit elokuvaa. Mutta joissain erikoistapauksissa nämä saattavat olla lyhyempiä.

Yhteenveto:

Nyt kun olen kertonut teille näistä formaateista niin tiedätte paljon enemmän animesta ja kun näette kyseisen formaatin osaatte vertailla niiden eroja keskenään toisiinsa.
Hauskoja katseluhetkiä!

T: Blogaaja




keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Monipuolisuus on aina parempi

Tervehdys taas kaikille lukijoille!

Tänään puhun monipuolisuudesta ja siitä miten tärkeää katsojan on osata erottaa huono ja hyvä anime toisistaansa. Ja myöskin siitä kuinka tärkeää on osata valita animensa oman mielenkiinnon mukaan ja siitä minkä tyypin genreistä pitää.


Nykyään anime sarjoja on niin paljon että voi laskuissa jo mennä sekaisin että oliko niitä se 100 vai yli 10 000. No sitä voimme vain arvella koska koko ajan tuotetaan uusia anime sarjoja ja elokuvia. No millä keinolla sitten voisi erottaa roska-animen niistä mahtavammista ja mielenkiintoisimmista animeista. Esimerkiksi keksiä itselleen oma tapa miten valita mitä animea haluaa katsoa seuraavaksi ja onko se anime jonka valitsee katselemisen arvoinen.

Voin jo aluksi todeta tähän että pelkästään näitä 3 isoa sarjaa One Piece, Naruto, Bleach  ei kannata pelkästään seurata. Koska silloin katsojalle ei tarjota välttämättä kauhean monipuolisia valintoja vaan pelkkää shounen animea jota alkaa olla jo vähän liikaa anime skenessä liikkeellä. Kannattaa aina tutustua johonkin uuden lajin genreen sillä se ainakin tulee parantamaan animekatselijoiden kokemuksia ja vahvistamaan niitä vanhoja kokemuksia jo entisestään. Kuka tietää ehkä voit alkaa pitämään tästä uudesta genrestä ja katsomaan myös sen genren sarjoja tiiviimmin.

Seuraavaksi ajattelin kertoa mitä eri tapoja on valita näistä sarjoista juuri ne parhaat eikä sitä roska-animea. 

Ihan ensiksi yksi tapa on kuva. Mitä tällä tarkoitan netissä kun julkaistaan tämmöinen informaatio lehti joka kertoo esimerkiksi tällä kaudella alkavat sarjat. Niin yleensä aina näissä on animesta jokin kuva valmiina ja sen kuvan periaatteella voi jo miettiä että tuo voisi olla mielenkiintoinen anime jos kuva miellyttää silmää ja siinä on hiukan taidetta. 


Toinen vaihtoehto jonka monet animeharrastajat tekevät on valita animensa suosikki animestudion mukaan. Eli jos olet ollut tyytyväinen vaikka Production IG:n animoituihin sarjoihin niin silloin kannattaa valita tämän studion sarjoja jolloin studion fanit tietävät ainakin että tämän studion kanssa sen sarjan valinta ei välttämättä mene pieleen kun on niin monia hyviä sarjoja osannut ennenkin tehdä. Mutta jos et ole tietoinen mistään animestudiosta niin silloin kannattaa valita vain jokin studio ja katsomaan vaikka se sarja ja sen jälkeen sitten päättää olisiko tällä kyseisellä studiolla muita animeita jotka olisivat yhtä hyviä kuin edelliset studion tekemät sarjat.


 Myös suurin osa ihmisistä valitsee omat animensa piirrustustyylin ja animaation avulla. Joka voi olla ehkä hiukan hankalaa jollei silmä ole tottunut tämmöiseen taiteeseen ja siihen että osaa erottaa hyvän ja huonon piirrostyylin tai animaation.


 Viimeiseksi vaihtoehdoksi on sitten arvostelut. Eli jos olet päättänyt viimein minkä sarjan haluaisit katsoa Onneksi Olkoon! edessä on vielä yksi keino jolla voit olla varma valinnastasi. Nykyään on jo todella paljon sivustoja joissa animeista käyttäjät tekevät arvostelun koko animen katsomisen perusteella mutta on myös jakso by jakso meininkiä jolloin käydään jaksoittain lävitse mikä tässä jaksossa oli parasta ja mikä ei niin kauheasti uponnut katsojaan. Arvostelut ovat hieno päätös valita animensa koska saat miljoonien ihmisten antamat mielipiteet oliko kyseinen anime hyvä ja suosittelenko tätä nyt muillekkin. Jos kaikki arvostelut näyttävät plussaa niin silloin se anime on todennäköisesti hyvä. Tai jos siitä animesta taas esim. puhutaan paljon internetissä niin silloin se on jo varmaa että tämä on se uusi hitti anime jonka voisin katsella.


Yhteenveto:


Valitse omat sarjasi joidenkin näiden vinkkien avulla tai jos pidät jostain tietynlaisesta genrestä niin valintasi suorastaan helpottuu kuin että pähkäilet minkä sarjan katsoisin seuraavaksi. Kun noudatat näitä kultaisen keskitien ohjeita niin katseluelämys on suorastaan taattu. Unohdin mainita vielä tähän lopuksi että näitä samoja valintoja voidaan käyttää myös mangan valinnassa joten niitä tosiaan kannattaa käyttää!

Muistakaa siis valita anime sarjanne ja manganne oikein.

T: Blogaaja

tiistai 2. lokakuuta 2012

Fillerit Animessa

Huh huh sain juuri omat koulutehtävät tehtyä. Mutta päätin silti vielä kirjoittaa aiheen tästä asiasta koska kyseessähän on animessa esiintyvät fillerit. Mitä fillerit oikeastaan ovat? Aluksi haluan sanoa että fillerit eivät liity mitenkään animen juoneen ja ne ovat jaksoja jotka ovat vain väsätty animekatsojien kiusaksi jottei vaan anime saisi manga-sovitusta kiinni ja saisi tietää samoista juoneen liittyvistä asioista niin kuin mangassa. Yleensä fillerit ovat myös jaksoja joita yritetään tunkea joka ikiseen animeen nykyään vaikea sanoa tähän miksi näin on?...

Ehkä se johtuu vain siitä että halutaan että alkuperäinen manga-sovitus myisi paremmin kuin anime. Ja myöskin sen takia animaattorit ajattelevat että nämä filleri jaksot tulevat olemaan hyviä ja niitä katsotaan ilolla koska niihin voidaan periaattessa pistää mitä vain katsojan pään pyörälle saamiseksi. Mutta yleensä nämä ovat tosiaan jaksoja jotka eivät liity siihen juoneen mihinkään vaan voivat olla esim. teema jaksoja esim Bleachissä olevien zampakuto miekkojen arc jossa ei seurata enää tarinan juonta vain aloitetaan periaatteessa kertomaan uutta sivutarinaa juonen vierelle.

Ei fillereissä muuten mitään huonoa olisi mutta se on välillä suorastaan tosi raivostuttavaa kun on hyvä kohta menossa tietyssä animessa. Ja tuleekin ilmoitus että filler jaksoja tullaan näkemään puoli vuotta ennen kuin päästään taas varsinaisen canonin pariin ja saadaan tietää lisää hahmoista ja kuinka se tarinat nyt jatkui esimerkiksi One Piecessä tai Narutossa.

Fillereissä on myös se toinenkin huono puoli joka koskee animaation laatua johon ei olla panostettu kyllä juuri ollenkaan niinkuin juonessa kertovissa jaksoissa. Esim tiettyjen hahmojen animointia tai liikkeitä saatetaan muuttaa joissakin filleri jaksoissa kokonaan ennen kuin palataan takaisin juonea kuljettaviin jaksoihin. 

No mutta onko fillereissä sitten juuri mitään hyviä piirteitä joita animeissa pitäisi olla. Maybe se vähän riippuu fillerin laadusta ja sitä mitä se käsittelee jos se käsittelee jonkun hahmon flashback tarinaa niin silloin se voi olla myöskin todella mielenkiintoinen mutta jos se ei käsittele mitään flashbackkejä tai ainakin jotain seikkailullista puolta niin silloin voi katsojakin todeta että ehkä olisi parempi skipata nämä filleri jaksot ja siirtyä takaisin juonen pariin sillä ei kukaan jaksa katsoa 600 jaksoa fillereitä elleivät ne ole hyvin tehty ja niihin animaation laatuun on panostettu ja ne kertovat jostakin mielenkiintoisesta asiasta joka olisi juonen kannalta myös hyödyksi tarinalle. 

Näitä filler jaksojakin kuitenkin on erilaisia ja ne eivät päde kaikkiin animeihin. Vaan vain niihin animehin jossa animen teko hetkellä ei olla paljon katsojaa mietitty ja on vain rahan perässä heitetty pari filler jaksoa menemään jolloin katsojan mielipiteet on heitetty syrjään ja sarjan uskotaan tuottavan hyvin mutta näinhän asian laita ei todellakaan ole!

Viimeiseksi haluan kertoa omat mielipiteeni fillereistä. Itse tosiaan tuli tehtyä parin animen kanssa sillä lailla että kaikki fillerit tuli katsottua vaikka olisi kuinka tehnyt siirtyä siinä juonessa eteenpäin. Esimerkkeinä sanon tässä ainakin Dragon Ball Z:n jossa fillerimäärä on suorastaan kaamea. Samoin Bleach, Naruto ja Katekyo Hitman Reborn saavat maininnan näistä. Mutta jos edes yksi hyvä sarja pitäisi sanoa joista fillerit kannattaisi katsoa niin se olisi Detective Conan. Koska sarjassa tulee joka jaksossa uusia henkilöitä mukaan. Ja tämän sarjan kannalta fillerit voi olla hyödyllisiä ihan vain juonenkin takia tai jos vain haluaa muuten vain tutustua näihin uusiin hahmoihin paremmin fillereiden avulla. 

Tähänkään asiaan ei kukaan voi kuitenkaan puuttua toisten mielipiteisiin. Joten jos tykkäät fillereistä niin totta kai voit katsoa kaikki jaksot mutta jos olet taas ihminen jolla on huonoja kokemuksia fillereiden kanssa niin silloin en suosittele fillereitä katsomaan. Sanon vain sen että kaikelle kuitenkin pitää antaa mahdollisuus. Joten suosittelen  toki katsomaan pari filler jaksoa ja päättämään vasta sen jälkeen mitä haluat tehdä jatkaa juonen kulkua vai katsoa lisää fillereitä. Halusimme tai emme fillerit tulevat aina pysymään animessa se on sipuli!

Hyvää Päivän jatkoa

T: Blogaaja


keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Animen vähäinen tarjonta Suomessa.

Blogaaja täällä näin!

Tulinpa miettineeksi että mistä aiheesta voisi seuraavaksi puhua täällä blogissa. Niin heti tuli mieleen tämä aihe.

 Varmasti moni muukin ihmettelee sitä tosi asiaa että animen aikakausi ainakin Suomen TV kanavilla näyttää olevan ohi! Miksi näin? Ehkä sen takia kun suurin osa porukasta ei ole kiinnostunut animesta jolloin katsojaluvut jäävät alhaisiksi mutta onko se sitten oikea tapa näyttää samaa animea uusintana kesällä EI! 


Subtv:llä tai muulla kanava yhtiöllä on ihan varmasti varaa hankkia uusia animeita kerta FMA:n saivat suomen televisioon näkymään niin miten on silloin mahdollista että muita animeita ei ole tullut eikä varmaan ole tulossa.No tietysti sen takia koska kysyntää näille sarjoille ei ole riittävästi ja animepuoli Suomessa on muutenkin todella alhainen, jos esim mietitään että TV:stä tulee nykyään enemmän kilpailuvisoja kun animea.


 Tämä on todella surullista että suurin osa kansasta ei ole kiinnostunut animesta. Mutta en sano ettei ongelma johtuisi ainoastaan siitä toinen ongelma on raha ja se toteutus kuinka homma hoidetaan ja mihin aikaan pistetään se anime näkymään jotta katsojaluvut pysyisivät nousussa.


 Jos kanavilla olisi enemmän rahaa ja näille animeille olisi kysyntää en näe syytä miksi esim. D.Gray-Mania ei saataisi ruutuun tai Hunter X Hunter se vanhempi versio. Nämä tuskin kauheasti maksavat jos näitä ruvettaisiin näyttämään ruudussa.


 Onneksi kuitenkin YLE näyttää vielä aika usein Studio Ghiblin lanseeramia elokuvia jotka sopivat katsomiseen kaiken ikäisille. 


Mutta pyyhe on heitetty jo Subtv:n puolella ainakin ja samoin MTV3 ja nelonen  alkaa kanssa lähestyä sitä samaa viivaa jo.


 Sama homma toistuu anime boxien kanssa. Joko ei löydy muuta sarjaa kun School Rumble, Gungrave tai Ergon Proxy tai jotain narutoa mistä ei kuitenkaan julkaistu kaikkia bokseja suomessa koska ilmeisesti julkaisussa tuli jotain ongelmia joten ajattelivat että parempi lopettaa kokonaan kuin että julkaistaisiin kerran vuodessa 1 boksi.


 No mitä asialle voisi sitten tehdä no aina voi yrittää lähettää adressia kanavanomistajille että haluaisi uutta animea tv:seen että ne Dragon Ball Z ja Pokemon ovat nähtyjä jo ja kaivattaisiin uutta inspiraatiota animen katseluun. Mutta sekään ei aina ole helppo tehtävä koska ihmisillä on eri mieltymykset jokaisesta asiasta joten jotkut saattavat olla kanssasi eri mieltä asioista kun taas toiset ajattelevat samoin kuin sinä.


 Nykyään animebokseja voi onneksi löytää kirppareilta tai tavaratalo alennuksista ihan kelpuutettavaan hintaan mutta jos yritetään etsiä jotain Bleachiä tai One Pieceä no sanotaanko näin että lompakko kärsii tästä huvituksesta ja samoin hyllytila.


 Toivottavasti saisimme kuitenkin jossain vaiheessa asiat muuttumaan ja Suomen televisioon tulisi myös animesarjoja jotka kiinnostaisivat meitä ihan niinkuin alussa Dragon Ball Z tai Pokemon. Unohdin mainita tärkeän sarjan ja se on Digimon jonka pois lähtö aiheutti kanavilla ongelmia kun kaikkia jaksoja ei ehditty dubata suomeksi niin sitten näytettiin japanin audion kanssa ja tekstitykset suomeksi mistä monikaan ihminen ei ilahtunut. Mutta muistakaa se hyvät ihmiset asioihin voi aina vaikuttaa vaikka tilanne näyttäisi kuinka pahalta.


Hyvää Päivän jatkoa!

T: Blogaaja

maanantai 24. syyskuuta 2012

Blogaaja Esittäytyy

Moi kaikki! koska en ole vielä kertonut itsestäni mitään ja animebloggaajana kuitenkin niin pitäisi jossain vaiheessa tehdä niin ajattelin tehdä tämmösen pienen haastattelun jossa vähän selviää asioita minusta itsetäni.

Kuka on Blogaaja? 

Blogaaja on 18-vuotias poika joka asuu Hesassa ja kirjoittelee harrastepohjalla Animen Katselija nimistä blogia.



Kuinka kauan olet seurannut animea?

Animea tuli tosiaan aloitettua katsomaan vasta 15-vuotiaana mutta yhä tähän päivään saakka on tullut sarjoja katsottua.


Miksi rupesit tekemään tätä blogia?

Idea lähti yksinkertaisesti siitä että kun olen niin innostunut animeen ja tähän koko Japani hössötykseen ja tietysti myös muiden Animebloggaajien kautta heille se kiitos kuuluu kun saivat minutkin mukaansa tähän hommaan.

Tuleeko blogisi pysymään säännöllisenä?

Kyllä. Toisin kuten jotkut bloggaajat kirjoittelevat vain kerran kuussa tai vuodessa niin itse ajattelin kirjoitella tänne aina kun on jotain sanottavaa ja uutta matskua tulee koko ajan.


Mitä toivot saavuttavasi tällä blogilla?

Tietysti blogin joka tarjoaa lukioille sen mitä he juuri haluavat sinne ja heidän mielipiteensä blogin kehittymiselle on todella tärkeätä itselleni. Toivon myös että animebloggaus nousisi taas suosioon ja yhä useammat jotka tietävät animesta ja sen kulttuurista kertoisivat siitä muille.


Maksaako oman blogin pitäminen tai teko?

Se on 100% ilmaista. Sinun tarvitsee vain valita alusta blogillesi. Ja niitä on vaikka kuinka monta itse suosin tätä Bloggeria mutta WordPress on todella suosittu alusta ja monet bloggaajat käyttävät sitä.


Mitä animebloggaajilta vaaditaan?

Ideoita ja kekseliäisyyttä myös hyvät kirjoitustaidot on plussaa aina.


Lempiruokasi ja juomasi?

Hmm, nyt tuli vaikea kysymys sanotaan makaroonilaatikko ja kokis


Luetko mangaa?

Kyllähän tuota tulee luettua jonkin verran. Tällä hetkellä tosin keräilen yhtä mangaa ainoastaan innokkaasti ja se on Bakuman.


Hyvät syksyt Blogaajalle!

Samoin sinne :)














Syksyn Animet 2012

Moi kaikille! Blogaaja täällä taas.

Ajattelin pitää tän bloggauksen sitten aika säännöllisenä koska kukapa ei haluaisi lukea säännöllistä blogia verrattuna blogiin jonne tulee sisältöä vuosittain tai kuukausittain minä en.

Aihe josta tänään puhun selviää tuosta otsikosta. Eli kyseessä on tosiaan tän vuoden animesarjat jotka alkavat syksyllä 2012. Tarkoitus olisi listata tänne mielenkiintoista sarjaa joita aion katsella ja ehkä myös suositella muille ja käydä tarkemmin läpi mitä sitä on luvassa syksyllä.


BAKUMAN バクマン

Jos nyt ensimmäisenä kuitenkin mainitsisin tuon Bakumanin 3.kauden joka alkaa 6.10 japanissa johon on kyllä itsellään niin kova HYPE! että odotan innolla mitä kaikkea yllätyksiä tai erinlaisuuksia on keksitty tällä kertaa. Bakuman:han jatkuu siitä mihin 2. kausi loppui eli Mashiron ja Takagi saivat sarjan suositulla PCP:llä. Mangahan on tässä jo paljon pidemmällä ollut jonkin aikaan mutta en malta odottaa animen jatkokautta taattua laatua on tulossa ja hyvä onkin.


Copyright: J.C Staff














BTOOM! 

Tästä sarjasta en tiedäkkään aivan niin paljon kun Bakumanista mutta ainakin kuvan perusteella luvassa on varmasti kelpo shonen sarja ja allekirjoittanut chekkaa varmasti tämän.
Mangahan tästäkin on tullut ei vaan oo ollut kauheasti aikaa nyt juuri kaan koulujen vuoksi katsella mitään animeita tai mangaa lukea. Mutta innolla odotan ja suosittelen tämän katsomista.

Btoom! alkaa 4.10


Copyright: Madhouse








Chuunibyou Demo Koi ga Shitai! - Minulla on Chuunibyou mutta haluan rakastaa.


Tämä anime iski heti silmään kun näin että Kyoto Animation on asialla. Kyseinen animestudiohan on todella suositun Hyoka sarjan tekijä joka muuten loppui tässä edellis viikolla Japanissa. Tällä animella on mielenkiintoinen tarina ja se liittyy tyttöön jolla on 8 luokan chuunibyou niminen tauti ja   samalla ilmeisesti ollaan tekemisissä suklaan kanssa. Ihan tarkkaa kuvausta en sarjasta voi antaa mutta mitä nyt trailerin katseleena voin sanoa että Kyoto Animation tekee sen taas ja täydellä voimalla.

Chuunibyou alkaa
4.10

Copyright: KyotoAni















Code:Breaker

Varmaan kaikkien odotetuin syksyn sarja on tällä kertaa Code; Breaker joka kertoo Sakura Sakarouji nimisestä tytöstä joka näkee ikkunasta kuinka ihmiset palavat tuhkaksi sinisen liekin syttyessä. Hän myös näkee pojan jolla ei ole palosta vaurioita ja seisoo tuhkaksi palavien ihmisten edessä. Seuraavana aamuna kun hän palaa takaisin samalle paikalle niin todisteita ei kyseisistä ihmisistä löydy ja jäljellä on vaan tuli. Kun sakura palaa luokka tiloihin hän näkee saman pojan jonka tapasi palon yhteydessä. Poika on päättänyt tulla vaihto-oppilaaksi sakuran kouluun.
Pian Sakura oppii tuntemaan poikaa paremmin ja kuulee että tämän nimi on Rei Ogami joka on kuudes Code: Breaker ja assasiini jolla on erikoinen kyky ja on salaisen organisaation jäsen joka palvelee valtiota.

Vaikka tarina kuulostaa ekaksi hiukan oudolta niin en usko että tämän sarjan kanssa on pilalle mentävää sillä animaatiosta näkee jo että se näyttää kauniilta ja siihen on panostettu.


Nyt mietittäväksi ainoastaan jää se että kun kyseinen sarja on vain 13 jaksoa pitkä niin tuleeko se riittämään koko sarjan näyttämiseen ja onko se liikaa vai ei. Pianhan tuo selviää kun Code: Breaker käynnistyy Japanin Tv:ssä
7.10

Eiköhän näistä sarjoista löydy jotain katsottavaa :DD

Toivottavasti?

T: Blogaaja

Copyright: Kinema Citrus