Näytetään tekstit, joissa on tunniste aloittaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aloittaminen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Anime tai mangaharrastuksen aloittaminen - Mitä siihen oikeastaan vaaditaan?

Moikkelis kaikki blogin lukijat ja muut ohikulkijat!

Olen jo kauan miettinyt sitä asiaa, että miten ihmiset oikein ajautuvat tämän harrastuksen pariin ja minkä sarjojen kautta he oikein innostuvat harrastuksesta vielä enemmän. Lisäksi, monet uudet harrastajat ovat yrittäneet löytää oikean polun, mutta eivät pysty välttämättä siihen itse. Tämän blogipostauksen aikana tulen kertomaan vinkkejä kuinka päästä alkuun mangan tai animeiden kanssa ja miten selviytyä tulevaisuudessa niistä myös. Joten aloitetaampa!


Joko molemmat tai siten yksi valinta on sinun

Vaikka monet harrastajat ovat valinneet animen ja mangan eli molemmat itselleen niin tähän asiaan kukaan muu ei voi vaikuttaa kuin sinä itse. Suosittelen ensiksi kokeilemaan tietysti molempia ja ottamaan huomioon molempien hyvät ja huonot puolet.

Jotkut valitsevat Animen, koska eivät kestä istua hiljaa lukiessaan sarjaa tai yksinkertaisesti ei pysty eläytymään hahmoihin tai koko sarjaan ellei se ole liikkuvaa kuvaan tehty. Toiset ovat taas sitä mieltä ettei Animen katsomisessa ole mitään järkeä, koska fillereitä on aivan älyttömästi ja tarina voi olla muutenkin pilattu ellei se ole aivan lähdemateriaalista peräisin.

Myös, animen valitsijat haluavat saada musiikin ja sen tunnelman myös mukaan ja yleensä heitä kiinnostavat kuinka hahmo pystyy vaikuttamaan heihin jollain tavalla. Joitain harrastajia taas saattaa kiehtoa sekin kuinka oma suosikki ääninäyttelijä pärjää animessa tai haluaa muuten vain kuulla tämän ääntä.

Meitä harrastajia on montaa eri sorttia ja joka ikinen suhtautuu eri tavalla näihin asioihin. Yleensä harrastajat tekevät kuitenkin kompromissin ja saattavat hyvinkin valita molemmat ja sopia itse, että lukevat eka mangan sarjasta ja jos sarjasta tehdään anime niin sitten erikseen katsotaan se, tämä on erittäin hyvä ajattelutapa. On myös ihmisiä joita kiinnostavat eroavaisuudet eli mitä oon muutettu manga-sovituksesta anime-sovitukseen he yleensä kurkistavat molepiin sovituksiin yhtä innostuneina.

Toinen askel ja oma harrastus mukaan

No, mitä tehdä sen jälkeen kun on viimein tehnyt valinnan kumpaan kelkkaan hyppää Animen pariin vai mangan tai kenties jopa molempien. Seuraavana tuleekin ottaa toinen askel, jolla kutsun tätä menetelmääni. Toisen askeleen tarkoituksena on selvittää mistä animeista tai mangoista kyseinen henkilö on kiinnostunut.

Moni varmaan tietää kuinka paljon animea ja mangaa tehdään. Tarkkaa määrää on vaikea sanoa, koska uusia sarjoja valmstuu koko ajan ja vanhat sarjat kulutetaan loppuun eli toisin sanoen ne kuihtuvat ja ne lopetetaan.Moni harrastaja onkin hypännyt "Mainstream" animen pariin ensimmäisenä. 

Mainstream anime on animea joka on suunnattu suurelle kohdeyleisölle ja melkein kaikille se tarkoittaa myös todella suosittuja animeita tai mangoja ylipäätänsä kutsutaan termillä mainstream. Monet harrastajat ovat varmasti kohdanneet alkuajoiltaan Naruton, Bleachin ja One Piecen, mutta jotkut saattavat tuntea vielä vanhempia animeita jotka ovat muistettuja ja legendoja jopa tähän päivään saakka. Näitä ovat esim. Pokemon, Digimon, Hopeanuoli ja Neon Genesis Evangelion.

Eli itse suosittelen myös aluksi mainstream tavaraa, koska näin harrastaja saa tiedon ja varmuuden siitä minkälaisia animeita on ja kuinka ne erottuvat muista animeista. Ennen kaikkea, harrastaja pystyy vertailemaan mainstreamin ja hieman erikoisen animen väleillä ja löytää jopa uutta luettavaa tai katsottavaa.

Yksi asia, mikä kannattaa pitää mielessä on se ettei omaa nykyistä harrastustaan kannata unohtaa. Se voi olla avuksi nimittäin oikean animen tai mangan löytämisessä tai auttaa muutenkin vahvistuttamaan harrastajaa itse oman ja anime ja mangaharrastuksen parissa.

Näin ollen jos esim. harrastat koripalloa niin ehdottomasti kannattaa vilkuilla Slam Dunk tai Kuroko no Basket nimisten sarjojen perään. Jos taas koripallo ei tunnu oikealta jutulta ja jalkapallo kiinnostaa enemmän kannattaa hypätä nurmikentälle ja ottaa katsottavakseen Area no Kishin ja Ginga e Kickoffin. Molemmat loistavia jalkapallo sarjoja. Area no Kishi on enemmän nuorille suunnattu, kun taas Ginga e Kickoff on hieman pienimmille, mutta molempia voi katsoa oli sitten kuinka vanha tahansa.

Eli kultaisena sääntönä on: valitse anime tai manga genre asioista joista tykkäät tai sitten oman harrastuksen mukaan. Tietysti, on myös mahdollista aina lähteä vieraille vesille valintojen kanssa ja katsoa mitä tulee vastaan. Itse nimitttäin tein näin ja se auttoi kyllä, kun luettavaa ei ollut tai halusi pois mainstream-mangan kourista.


Ei ne elokuvat pahitteeksi ole myöskään


Joidenkin mielestä paras mahdollinen tapa valita oma anime tai mangansa on elokuvien ja omien tykkäyksien johdosta. Yhdyn myös tähän mielipiteeseen, koska se todellakin antaa kokemusta ja rikastuttaa harrastusta. Eli tykkäsit sitten komedia ja kauhu elokuvista niin voit valita animen tai mangan sen perusteella mitä genrejä suosit elokuvien ystävänä. Valintatapoja on monta niin kuin valitsijoitakin.


Nämä vinkit matkassa ja tulevaisuus on taattu


Näiden ohjeitteni avulla uusikin harrastaja tulee pärjäämään pitkälle ja eikä varmasti synny enää kauheasti ellei sitten ollenkaan sekavuuksia siitä mitä katsoisi seuraavana.

Lopulta haluan kiittää erästä vanhaa koulukaveriani, joka osoitti todella sen että oli kuinka tylsää tahansa tai vaikka ei millään löytyisi sarjaa jota katsoa niin ikinä ei kannata luovuttaa. Aina löytyy vaihtoehtoja mistä valita ja uusien genrejen kokeilu ei ole ollenkaan huono tapa jatkaa vaikka mainstream sarjoista.

Lopuksi haluan kiittää kaikkia blogin seuraajia ja lukijoita. Iso kiitos teille kaikille ilman teidän rohkaisua ja mielipiteitänne en olisi koskaan luultavasti keksinyt tätä aihetta joten siitä kiitos kuuluu nimenomaan teille. 

Hauskaa loppukesää ja käykäämme kaikki kohti uusia haasteita

T: Blogaaja

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Termit tutuiksi: Ranobe

Hauskaa Tiistaita kaikille lukijoille.

Tällä kertaa ajattelin ottaa uuden osion mukaan jossa esittelen mielenkiintoisimpia termejä animeyhteisöstä joten katsotaan miten tämä lähtee rullailemaan mutta tänään olisi tarkoitus puhua Ranobesta mitä sana meinaa ja minkälainen tarkoitus sillä on harrastepiireissä?



Light Novel siis MITÄH??


Ranobe eli tarkemmin sanottuna "Light Novel" lyh. (LN) On teknisesti ottaen sama asia kuin novellit eli ohuet paperimuotoiset kirjat. Joissa on normaalisti eri genrejä kuten esimerkiksi: Mystery, Horror, Action, jne... Ne ajavat melkein saman tarkoituksen kuin tavalliset novellit. Mutta ne eroavat aika paljon toisistaan.

Kun puhutaan Light-novel sanasta sillä meinataan japanilaisia ohuita läpyskä kirjoja jotka on käännettty japanista englanniksi. Yleensä Ranobet pohjautuvat videopeleiistä kirjoitettuihin novelleihin. Light-novelleissa voi joko olla kuvia tai sitten pelkkää isot kasat tekstiä mutta kuvia on yleensä aika vähän koska pääpointti on tarinankerronnassa. Silti Light-novellit ovat yleensä aina kuvitettu visuaalisesti. Ranobejen kohdeyleisönä toimii peruskoulu ja lukiolaiset nuoret miehet ja naiset.

Tältä näyttävät ranobet. Visuaalisesti näyttäviä ainakin.




















Alku



Lähtöisin vuodesta 1975 ranobet ovat olleet Japanissa kovassa nousussa ja ranobe nimitys sai suuremman merkityksen kun niiden huomattiin sisältävän paljon symboliikkaa.

Sillä on myös historian kannalta suuri merkitys koska ensimmäinen ranobe kustantaja aloitti toimintansa Japanissa joka tunnettiin nimellä: Sonorama Bunko. Sonorama Bunko oli ensimmäisiä ranobe kustantajia jotka tuli myös kuuluisaksi siitä että heidän ranobeissaan oli myös runoutta pistetty joukkoon vähän.

Myöhemmin Sonorama Bunkon ansiosta ensimmäiset ranobekirjailijat kuten Kikuchi Hideyuki joka tunnetaan Science Fiction lyh. (Sci-Fi) ranobeistaan. Toinen ranobekirjailija joka aloitti suunnilleen samaan aikaan kuin Hideyuki oli Yumemakura Baku jonka aihepiirinä toimi kauhu. Molemmat käynnistivät oman kehityksensä kustantamon kautta.

1980-luvulla ranobet saivat lisää suosiota kuin Tanaka Yoshiki kirjoitti mestariteoksensa Legend Of Galatic Heroes:in ja Heroic Legend:sin. Eipä aikaakaan kun fanit noteraasivat näitä vuoden novelleiksi ja mies ui rahoissa. Mutta Yoshiki halusi vielä valloittaa erään tärkeän aihepiirin nimittäin videopelit. Ja tarkemmin sanottuna Role-Playing games lyh. (RPG) eli niin sanotusti hänen inspiraatio lähteenään toiminut Record of Lodoss War ansaitsi roimat suosionosoitukset lukijoilta.

Lisäksi vielä myöhemmin Yoshikilla varmasti oli aikaa juhlia sillä näistä kaikista teoksista tehtiin anime-sovitukset.

90-luvulla koitti taas muutosten tuulet kuin valtavan suosion saavuttanut Slayers sarja sai oman ranobensa. Johon oli liitetty fantasian ja komedian ainekset samaan pakettiin.

Vuosia myöhemmin MediaWorks niminen yhtiö innostui ranobeista niin paljon että päätti perustaa oman kustantamon joka on tähän päivään asti tarjoillut uunituoreet ranobet ja tulee varmaan jatkossa myös tarjoilemaan eli yhtiö joka tunnetaan nimellä: Dengeki Bunko.

Dengeki Bunkon ranobekirjailijat eivät hypänneet heti suosioon vaan pikku hiljaa he nostivat mainettaan novelleidensa parissa.

BOOM! vuonna 2006 pienet ranobet saivat osansa myös eli juuri heti kuin Melancholy Of Haruhi-Suzumiya novellit oliva päässeet omaan suosioonsa. Voi olla että se oli Haruhin ansiota mutta tämän jälkeen lukijat ja julkaisivat olivat molemmat kiinnostuneita koko kirjallisuuden aihepiiristä.


Tilanne nyt


Tähänkin päivään asti 2D-ranobet ovat olleet suosiossa ja monet eri ranobekirjailijat kirjoittavat monenlaisia ranobeja joita julkaisijat innolla julkaisevat lukioille. Ja yleensä näistä tehdään joko anime-sovitus, manga tai jopa Live-Action elokuva. Tämä tietysti riippuu siitä kuinka suosittu kyseinen ranobe on.

Dengeki Bunko tavarataloista löytyy vaikka mitä.
Copyright: 玄史生




















Lukijoiden mielipiteet


Jopa lukioilla on ollut sanansa sanottavana. Suuren osan SAO:n eli "Sword Art Online:n ranobe teoksesta on jopa pidetty enemmän kuin anime-sovituksesta tai mangasta. Samoin on myös näiden kuuluisuus nimikkeiden kanssa kuten esimerkiksi: Higurashi ja Umineko joiden fanit ovat suorastaan haukkuneet anime-sovituksen ja ylistäneet ranoben ja mangan taivaantuuliin asti. 

Ennen kuin lopetan tämän postauksen haluan kertoa oman näkökulmani light-novellien suosioon.



Näkökulma


Luulen että asian laita on suunnilleen näin:



Ihmiset kiinnostuivat ranobeista koska juoni ja tarinankerronta on aivan eri luokkaa kuin manga tai anime-sovituksissa. Toisinaan novelleiden visuaalisuus ja uskomaton taide kansikuvissa herättivät myös mielenkiinnon. Lisäksi jotkut ranobet ovat halvempia kuin manga tai anime. Ihmiset pystyvät heittäytymään novellin tarinaan ja juoneen mukaan ja suurin syy on varmaan se että anime versiossa ainakin joitain kohtia muutetaan fillereiden takia.



Tänä oli tämänpäiväinen postaukseni ranobeista. Toivottavasti kaikki nyt tietää mitä sana meinaa jos se tulee internetin ssyövyreissä vastaan joskus. Itselläni ei ole kauhean paljon kokemusta näistä koska en ole vielä yhtään light-novellia lukenut. Toivottavasti kuitenkin pääsen lukemaan jonkun light-novellin jossain vaiheessa.


Hauskaa päivänjatkoa


T: Blogaaja



perjantai 4. tammikuuta 2013

Henkilökuva: Hayao Miyazaki


Tervehdys kaikille taas. Ajattelin aloittaa uuden osion blogissani. Juuri sen takia koska tämä on yksi uusi osa alue jonka aion ottaa käyttöön blogissani ja se on henkilökuva, Ensimmäisenä vuorossa on kaikkien rakastama ja tunnettu animaatio elokuvien ohjaaja. Joka on noussut muita animaattoreita korkeammalle. Ihka ihana Miyazaki-san.

Mies joka nousi ylitse muiden

Hayao Miyazaki





















Hayao Miyazaki syntyi Tokiossa Bunkyon kaupungissa vuonna 1941. Ennen toista neljästä syntyneestä pojastaansa Katsuji Miyazakia.

Silloin kun 2.maailman sota oli vielä käynnissä Katsuji oli  Miyazakin lentokonefirman ohjaaja. Jonka hän omisti. Katsuji oli myös todella läheinen henkilö Miyazakille koska tämä oli hänen setänsä. Katsuji oli myös taitava käsistään hän nimittäin teki sedälleen peräsimiä A6M Zero sotalentokoneisiin. Tuohon aikoihin myös Miyazaki itse suunnitteli nämä lentokoneet ja piirsi näiden pohjapiirustukset. Miyazaki päätti myös lisätä hiukaan omaa tyyliään lentokoneisiin jotta niistä tulisi näyttävämpiä. Näistä tulikin myöhemmin erityinen osa-alue Miyazakin elokuville.

A6M "Zero" Sotalentokone johon Miyazaki tykästyi















Miyazakin varmasti yksi rakkaimmista ihmisistä oli hänen oma äitinsä joka tunnettiin sietämättömästä halusta lukea aina kirjoja. Hän myös innostui kyselemään ajoittain kysymyksiä kohdistuen sosiaalisiin arvoihin.

Alkaen 1941 vuodesta Miyazakin äidille sattui köpelösti hän nimittäin sairastui Pott nimiseen tautiin jonka vaivoihin kuului selkäkipua, kuumetta ja anoreksiaa. Onneksi hän kuitenkin parani taudista vuoden 1955 lopussa. Suurimman osan ajastaan Miyazakin äiti vietti aikaansa sairaalassa sairastamassa. Mutta hän pääsi myös onneksi kotiin sairastamaan jossa Miyazaki pystyi tarvittaessa hoitamaan häntä.

Miyazakin kasvatuksen aikoihin Miyazaki joutui vaihtamaan tiuhaan tahtiin kouluja. Nämä tapahtumat selvästi kuvastuivat myöhemmin hänen elokuvissaan.Kun Miyazaki täytti 3-vuotta hänen perheensä joutui evakoimaan kotikaupungistaan Bunkyosta. Ja aloitti koulunkäynnin evakossa vuonna 1947. 9.vuoden ikäisenä hänen perheensä palasi takaisin kotiin. Mutta samana vuonna hän vaihtoi taas koulua tällä kertaa amerikkalaiseen peruskouluun.

Miyazaki meni Toyotaman lukioon ja kuten kaikki muutkin lapset 2.maailman sodan päättymisaikoina halusivat olla manga-artisteja niin Miyazaki päätti seurata perässä. Koska hän ei halunnut olla erilainen kuin muut lapset noihin aikoihin. Mutta vaikka Miyazaki halusikin kovasti ryhtyä siihen  niin hänen taitonsa eivät riittäneet siihen ollenkaan hän osasi vain piirtää lentokoneita, tankkeja ja sota-aluksia. Ja jopa niinkin yksinkertainen asia kuin ihminen tuotti Miyazakille paljon hankaluuksia niitä piirtäessä.

Jopa tunnetut manga artistit kuten "Osamu Tezuka, Tetsuji Fukushima ja Sanpei Shirato vaikuttivat hänen töihinsä. Onneksi kuitenkin myöhemmin kun kyseiset henkilöt antoivat Miyazakille kritiikkiä asiasta niin hän sai kehitettyä oman piirustustyylinsä mutta kyllä hän kauan myös pysytteli Tezukan tyylissä ennen kuin Miyazakia kutsui uudet tuulet ja hän rupesi opettelemaan animointia.

Miyazaki näki 3.vuonna Toyotamassa leffan nimeltään Hakujaiden "The Tale Of the White Serpent" jonka oli ohjannut Taiji Yabushita ja sen animoi yhtiö nimeltään Toei Animation. Joka kuvaili elokuvaa sanoin: "Ensimmäinen värillinen japanilainen animaatio" Miyazaki syvästi liikuttui katsellessaan elokuvan ja suorastaan rakastui leffan sankarittareen. Joka jätti myöhemmin hänelle suuren vaikutuksen joka oli niin valtava että se sai Miyazakin lopettamaan uransa manga-artistina ja kääntämään katseensa kohti animaatiota. Jotta Miyazaki voisi ryhtyä animaattoriksi hänen oli eka opittava yksi tärkeä asia: Miten piirtää ihminen.

The Tale Of the White Serpent
Ensimmäinen värillinen animaatio-elokuva
Ohjannut: Taiji Yabushita 1958

















Kun Miyazaki oli käynyt lukion loppuun ja valmistunut Toyotamasta hän suuntasi Gakushuin yliopistoon jossa hän liittyi "lasten kirjallisuutta tutkivaan kerhoon". Joka oli noihin aikoihin lähes sama asia kuin  sarjakuvakerho. Eikä kulunut pitkään aikaa kun jo Miyazaki valmistui taas Gakushuin yliopistosta vuonna 1963. Ja hän erikostui poliittiseen tieteeseen ja ekonomiaan.
kuvan ottanut : Y440
GakuShuin Yliopisto jossa Miyazaki opiskeli 1963


















Miyazakin kutsumus ja Toei Animation


Heinäkuussa Miyazaki sai hyvän työtarjouksen Toei Animationilla ja työskenteli artistina WanWan Chushingura " Watchdog Bow Wow" animen parissa vuonna 1963.

Kun Miyazaki oli tullut Toei:lle töihin hän pääsi kiinni työnselkkaukseen ja toimi päällikkönä Toei:n osastolla vuonna 1964.

Miyazaki halusi että häntä kunnioitetaan ja huomioidaan joten Toei huomasi Miyazakin kyvyt pian anime artistina ja hän pääsikin ensimmäiseen kunnon työhön vuonna 1965 tuotettuun  animeen nimeltään Ganba no Uchuu Ryoko "Gulliver's Travels Beyond"  Jossa hän toimi myös anime artistina.Mutta Miyazaki ei ollenkaan pitänyt elokuvan loppu käsikirjoituksesta jonka takia hän päätti kokonaan muuttaa sen ja lisätä omat nerokkaat ideansa siihen sen sijaan. Myöhemmin tuo Miyazakin muunneltu versio sai kunniaa koska se valittiin elokuvan loppu versioksi.

Mutta Miyazaki sai seuraavaan animaatioon tehdä hommia hiukan enemmän hänet nimitettiin animaattori päälliköksi, hän pääsi myös vastaamaan konsepti taiteesta ja suunnittelemaan kohtauksia vuonna 1968 animaatio elokuvaan Hols: Prince of the Sun. "Taiyō no Ōji: Horusu no Daibōken" joka oli nähtävyys elokuva jonka ohjasi Isao Takahata. Jonka kanssa Miyazaki jatkoi vielä työskentelyä kolme vuosikymmentä sen jälkeenkin.

Onnistuipa Miyazaki saamaan lisää töitä Holsin jälkeen nimittäin hän toimi ensimmäistä kertaa avainanimaattorina Kimio Yabukin Puss in the Boots animaatiossa vuonna 1969. Tälläkin kertaa hän pääsi vaikuttamaan kohtauksiin erityisesti takaa-ajo kohtaukseen ja vastaamaan myös kuvakäsikirjoituksesta. Myös elokuvasta tehtiin manga-adaptaatio jonka Miyazaki pääsi kuvittamaan. Myöhemmin sama animaatio-elokuva sai jatko-osia joista vastasi Toie Animation.

1970 luvulla Miyazakia kutsuttiin jo studion maskotiksi. Mutta Miyazaki nähtävästi päätti ettei halunnut olla tekemisissä enää saman animaatio-elokuvan kanssa. Myöhemmin samassa paikassa Miyazaki ehdotti omia kohtaus ideoitaan "Flying Phantom Ship" elokuvan käsikirjoitukseen. Ja hänet valittiin toteuttamaan omat ideansa kyseisen leffan parissa.

Mutta Miyazakin kaikkein suurin rooli oli vasta tulossa nimittäin hänet valittiin työstämään 2 eri elokuvaa. Ali Baba and the Forty Thievesiin "Aribaba to Yonjubiki no Tozuku" Miyazaki suunnitteli hahmot ja samalla kehitti rakenteen elokuvalle. Hän teki samat suunnitelmat animaatio-elokuvaan Animal Treassure Island. Nämä tapahtuivat vuonna 1971. Hän myös kirjoitti molemmille käsikirjoitukset ja hoiti avainanimaation ratkaisevat kohtaukset elokuvissa.

Miyazaki päätti taas kuitenkin myöhemmin että hän ei van yksinkertaisesti enää jaksanut olla enää samassa paikassa koko ajan tuottamassa animaatioita. Joten hän marssi ulos Toei Animationilta 1971.  Miyazaki meni 4 eri studioon auttamaan  Mushi Productioniin, A Pro, Nippon Animation ja TMS Entertaimentille jossa hän pääsi ohjaamaan  yhdessä Isao Takahatan kanssa  6 jaksoa Lupin III sarjasta.  Mutta se ei riittänyt Miyazakille vaan hän toimi myös elokuvassa World Masterpiece Theaterissa animaattorina jälleen kerran Takahatan kanssa.

Kun kerta Miyazaki ja Takahata tulivat niin hyvin toimeen keskenään päättivät molemmat aloittaa uuden projektin nimeltään Pippi Longstocking animaatio sarjan johon hän piirsi todella kattavan kuvakäsikirjoituksen. Ikävä kyllä kun Miyazaki oli lähtenyt Ruotsiin hakemaan tietoa sarjasta niin hän tapasi siellä Astrid Lidgrenin joka pisti projektille lopun. Ja sen tekeminen lopetettiin siihen.

Miyazaki ei kuitenkaan lannistunut vaan kirjoitti ja suunnitteli kaksi Panda! Go Panda! lyhytanimaatiota jonka puikkoihin Takahata oli päässyt ohjaamaan nämä.

Miyazaki myös viimeinkin ohjaamaan jotain. Hän ohjasi anime sarjan nimeltään Future Boy Conan joka oli valmistunut vuonna 1978. Miyazakin ideoiden alku oli nimenomaan englantilaisen Alexander Keyn ansiosta joka teki Incredible Tidesta adaptaation novelliksi. Tämä suorastaan kiinnosti Miyazakia niin paljon että hän suorastaan keksi ideoita Future Boy Conaniin. Näistä Miyazaki sai myöhemmin vaikutteita kuten tyttö luonnossa (Nausica) naissoturi (Princess Mononoke)


Mistä Miyazaki ja elokuvat tunnistetaan parhaiten

- Feministisyydestään
- Uskomattomasta animaatiosta
- Mahtavista teemoista
- Mielenkiintoisista hahmoista ja hahmokokonaisuuksista
- Fantastisesta musiikista

perjantai 28. joulukuuta 2012

Animen ja Animaatioiden alku.

Tervehdys pitkästä aikaa kaikille lukijoille ja blogin seuraajille. Uusi vuosi on pian täällä ja uudet kujeet. Tänään aiheeni keskittyy animen alkuaikoihin elikkä siihen mikä oli ensimmäinen anime josta lähti liikkeelle koko anime touhu Japanissa.

Animen kultakaivos


Japanin taipale animen alussa alkoi vallan ensimmäisestä ja merkittävämmästä animesta joka on varmasti vielä monen japanilaisen mieleen jäänyt anime. Se oli myös siinä mielessä merkittävin anime joka saatiin aikaan tekniikalla jota silloin niiden aikana käytettiin.

Monelle tuskin sanoo nimi Imokawa Mukuzo Genkanban no Maki mitään. Ei se minullekkaan sanonut kunnes tajusin että tästä lähti liikkeelle Japanin nousu ja animen historian alkutaival. Näihin aikoihin tämä anime oli ensimmäinen kunnollinen animaatio jonka animaattori nimeltään Ōten Shimokawa loi vuonna 1917.


Shimokawan työ oltiin jo jättämässä väliin koska terveydelliset ongelmat kohtasivat häntä eikä hän pystynyt jatkamaan työtään vähään aikaan. Kuitenkin hän parani ja työ saatiin julkaistua viimein tammikuussa julkaistua. Jonka jälkeen Japanin taival animen kanssa oli vasta alkamassa.

Tällä hetkellä kuitenkin Japanin animaatiot vielä jaksavat ainakin innostaa japanilaisia ja eikä niiden tulevaisuus näytä vielä ainakaan
synkältä. 

Alhaalla kuva animaatiosta. Selvästi aikaa on vierähtänyt jonkin aikaa :DD



Japanin eka animaatio ;d
(Copyright: 
Ōten Shimokawa)












maanantai 24. syyskuuta 2012

Blogaaja Esittäytyy

Moi kaikki! koska en ole vielä kertonut itsestäni mitään ja animebloggaajana kuitenkin niin pitäisi jossain vaiheessa tehdä niin ajattelin tehdä tämmösen pienen haastattelun jossa vähän selviää asioita minusta itsetäni.

Kuka on Blogaaja? 

Blogaaja on 18-vuotias poika joka asuu Hesassa ja kirjoittelee harrastepohjalla Animen Katselija nimistä blogia.



Kuinka kauan olet seurannut animea?

Animea tuli tosiaan aloitettua katsomaan vasta 15-vuotiaana mutta yhä tähän päivään saakka on tullut sarjoja katsottua.


Miksi rupesit tekemään tätä blogia?

Idea lähti yksinkertaisesti siitä että kun olen niin innostunut animeen ja tähän koko Japani hössötykseen ja tietysti myös muiden Animebloggaajien kautta heille se kiitos kuuluu kun saivat minutkin mukaansa tähän hommaan.

Tuleeko blogisi pysymään säännöllisenä?

Kyllä. Toisin kuten jotkut bloggaajat kirjoittelevat vain kerran kuussa tai vuodessa niin itse ajattelin kirjoitella tänne aina kun on jotain sanottavaa ja uutta matskua tulee koko ajan.


Mitä toivot saavuttavasi tällä blogilla?

Tietysti blogin joka tarjoaa lukioille sen mitä he juuri haluavat sinne ja heidän mielipiteensä blogin kehittymiselle on todella tärkeätä itselleni. Toivon myös että animebloggaus nousisi taas suosioon ja yhä useammat jotka tietävät animesta ja sen kulttuurista kertoisivat siitä muille.


Maksaako oman blogin pitäminen tai teko?

Se on 100% ilmaista. Sinun tarvitsee vain valita alusta blogillesi. Ja niitä on vaikka kuinka monta itse suosin tätä Bloggeria mutta WordPress on todella suosittu alusta ja monet bloggaajat käyttävät sitä.


Mitä animebloggaajilta vaaditaan?

Ideoita ja kekseliäisyyttä myös hyvät kirjoitustaidot on plussaa aina.


Lempiruokasi ja juomasi?

Hmm, nyt tuli vaikea kysymys sanotaan makaroonilaatikko ja kokis


Luetko mangaa?

Kyllähän tuota tulee luettua jonkin verran. Tällä hetkellä tosin keräilen yhtä mangaa ainoastaan innokkaasti ja se on Bakuman.


Hyvät syksyt Blogaajalle!

Samoin sinne :)














lauantai 22. syyskuuta 2012

Kiinnostus oman blogin aloittamiseen

Joo Morjens vaan kaikille.

Kun nyt kuitenkin olen pidemmän päälle katsellut animea ja on ollut kiinnostusta tehdä oma animenblogi jonne tulisi kaiken laista mielenkiintoista juttua kuhan saan eka hiukan lomaa koulusta niin eiköhän sitten voi paremmin keskittyä tähän bloggaukseen ja blogin kirjoittamiseen.

Aion kertoa blogissani monia muita asioita kuten arvostella omia animeita joista pidän tai kertoa anime maailman uutisista myös unboxing jostain anime tai manga aiheisista kirjoista on luvassa.


Mutta kerrotaan tässä aluksi että olen katsellut animea jo 15-vuotiaasta saakka sen varrella on tullut kyllä huomattua miten paljon anime on muuttunut siitä ajasta mitä se oli 15 vuotta sitten esim. Nykyään anime yhtiöillä ei mene kauhean hyvin koska budjettia pitäisi pitää kasassa ja sitä enemmän mitä rahaa menee animointiin ja sen tekemiseen on tietysti oltava loppua myöten paras lopputulos kun siihen tiettyyn animeen menee niin paljon kerta rahaa.


Hyvää syksyä!

T: Blogaaja