Näytetään tekstit, joissa on tunniste Animeyhteisö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Animeyhteisö. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Anime tai mangaharrastuksen aloittaminen - Mitä siihen oikeastaan vaaditaan?

Moikkelis kaikki blogin lukijat ja muut ohikulkijat!

Olen jo kauan miettinyt sitä asiaa, että miten ihmiset oikein ajautuvat tämän harrastuksen pariin ja minkä sarjojen kautta he oikein innostuvat harrastuksesta vielä enemmän. Lisäksi, monet uudet harrastajat ovat yrittäneet löytää oikean polun, mutta eivät pysty välttämättä siihen itse. Tämän blogipostauksen aikana tulen kertomaan vinkkejä kuinka päästä alkuun mangan tai animeiden kanssa ja miten selviytyä tulevaisuudessa niistä myös. Joten aloitetaampa!


Joko molemmat tai siten yksi valinta on sinun

Vaikka monet harrastajat ovat valinneet animen ja mangan eli molemmat itselleen niin tähän asiaan kukaan muu ei voi vaikuttaa kuin sinä itse. Suosittelen ensiksi kokeilemaan tietysti molempia ja ottamaan huomioon molempien hyvät ja huonot puolet.

Jotkut valitsevat Animen, koska eivät kestä istua hiljaa lukiessaan sarjaa tai yksinkertaisesti ei pysty eläytymään hahmoihin tai koko sarjaan ellei se ole liikkuvaa kuvaan tehty. Toiset ovat taas sitä mieltä ettei Animen katsomisessa ole mitään järkeä, koska fillereitä on aivan älyttömästi ja tarina voi olla muutenkin pilattu ellei se ole aivan lähdemateriaalista peräisin.

Myös, animen valitsijat haluavat saada musiikin ja sen tunnelman myös mukaan ja yleensä heitä kiinnostavat kuinka hahmo pystyy vaikuttamaan heihin jollain tavalla. Joitain harrastajia taas saattaa kiehtoa sekin kuinka oma suosikki ääninäyttelijä pärjää animessa tai haluaa muuten vain kuulla tämän ääntä.

Meitä harrastajia on montaa eri sorttia ja joka ikinen suhtautuu eri tavalla näihin asioihin. Yleensä harrastajat tekevät kuitenkin kompromissin ja saattavat hyvinkin valita molemmat ja sopia itse, että lukevat eka mangan sarjasta ja jos sarjasta tehdään anime niin sitten erikseen katsotaan se, tämä on erittäin hyvä ajattelutapa. On myös ihmisiä joita kiinnostavat eroavaisuudet eli mitä oon muutettu manga-sovituksesta anime-sovitukseen he yleensä kurkistavat molepiin sovituksiin yhtä innostuneina.

Toinen askel ja oma harrastus mukaan

No, mitä tehdä sen jälkeen kun on viimein tehnyt valinnan kumpaan kelkkaan hyppää Animen pariin vai mangan tai kenties jopa molempien. Seuraavana tuleekin ottaa toinen askel, jolla kutsun tätä menetelmääni. Toisen askeleen tarkoituksena on selvittää mistä animeista tai mangoista kyseinen henkilö on kiinnostunut.

Moni varmaan tietää kuinka paljon animea ja mangaa tehdään. Tarkkaa määrää on vaikea sanoa, koska uusia sarjoja valmstuu koko ajan ja vanhat sarjat kulutetaan loppuun eli toisin sanoen ne kuihtuvat ja ne lopetetaan.Moni harrastaja onkin hypännyt "Mainstream" animen pariin ensimmäisenä. 

Mainstream anime on animea joka on suunnattu suurelle kohdeyleisölle ja melkein kaikille se tarkoittaa myös todella suosittuja animeita tai mangoja ylipäätänsä kutsutaan termillä mainstream. Monet harrastajat ovat varmasti kohdanneet alkuajoiltaan Naruton, Bleachin ja One Piecen, mutta jotkut saattavat tuntea vielä vanhempia animeita jotka ovat muistettuja ja legendoja jopa tähän päivään saakka. Näitä ovat esim. Pokemon, Digimon, Hopeanuoli ja Neon Genesis Evangelion.

Eli itse suosittelen myös aluksi mainstream tavaraa, koska näin harrastaja saa tiedon ja varmuuden siitä minkälaisia animeita on ja kuinka ne erottuvat muista animeista. Ennen kaikkea, harrastaja pystyy vertailemaan mainstreamin ja hieman erikoisen animen väleillä ja löytää jopa uutta luettavaa tai katsottavaa.

Yksi asia, mikä kannattaa pitää mielessä on se ettei omaa nykyistä harrastustaan kannata unohtaa. Se voi olla avuksi nimittäin oikean animen tai mangan löytämisessä tai auttaa muutenkin vahvistuttamaan harrastajaa itse oman ja anime ja mangaharrastuksen parissa.

Näin ollen jos esim. harrastat koripalloa niin ehdottomasti kannattaa vilkuilla Slam Dunk tai Kuroko no Basket nimisten sarjojen perään. Jos taas koripallo ei tunnu oikealta jutulta ja jalkapallo kiinnostaa enemmän kannattaa hypätä nurmikentälle ja ottaa katsottavakseen Area no Kishin ja Ginga e Kickoffin. Molemmat loistavia jalkapallo sarjoja. Area no Kishi on enemmän nuorille suunnattu, kun taas Ginga e Kickoff on hieman pienimmille, mutta molempia voi katsoa oli sitten kuinka vanha tahansa.

Eli kultaisena sääntönä on: valitse anime tai manga genre asioista joista tykkäät tai sitten oman harrastuksen mukaan. Tietysti, on myös mahdollista aina lähteä vieraille vesille valintojen kanssa ja katsoa mitä tulee vastaan. Itse nimitttäin tein näin ja se auttoi kyllä, kun luettavaa ei ollut tai halusi pois mainstream-mangan kourista.


Ei ne elokuvat pahitteeksi ole myöskään


Joidenkin mielestä paras mahdollinen tapa valita oma anime tai mangansa on elokuvien ja omien tykkäyksien johdosta. Yhdyn myös tähän mielipiteeseen, koska se todellakin antaa kokemusta ja rikastuttaa harrastusta. Eli tykkäsit sitten komedia ja kauhu elokuvista niin voit valita animen tai mangan sen perusteella mitä genrejä suosit elokuvien ystävänä. Valintatapoja on monta niin kuin valitsijoitakin.


Nämä vinkit matkassa ja tulevaisuus on taattu


Näiden ohjeitteni avulla uusikin harrastaja tulee pärjäämään pitkälle ja eikä varmasti synny enää kauheasti ellei sitten ollenkaan sekavuuksia siitä mitä katsoisi seuraavana.

Lopulta haluan kiittää erästä vanhaa koulukaveriani, joka osoitti todella sen että oli kuinka tylsää tahansa tai vaikka ei millään löytyisi sarjaa jota katsoa niin ikinä ei kannata luovuttaa. Aina löytyy vaihtoehtoja mistä valita ja uusien genrejen kokeilu ei ole ollenkaan huono tapa jatkaa vaikka mainstream sarjoista.

Lopuksi haluan kiittää kaikkia blogin seuraajia ja lukijoita. Iso kiitos teille kaikille ilman teidän rohkaisua ja mielipiteitänne en olisi koskaan luultavasti keksinyt tätä aihetta joten siitä kiitos kuuluu nimenomaan teille. 

Hauskaa loppukesää ja käykäämme kaikki kohti uusia haasteita

T: Blogaaja

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Temit tutuiksi: Japanilainen Populaarikulttuuri

Heipä hei kaikki lukijat! Kesä on alkanut ja blogi on ollut pienellä kesätauolla. Aiheita ei ole tullut juuri vähään aikaan mieleen, mutta nyt keksin viimein aiheen josta voisin puhua hiukan enemmän.
Tämän päivän aihe käsittelee termiä nimeltään: Japanilainen Populaarikulttuuri.


Asiat jotka yhdistävät harrastuksen


Monilla harrastajilla on nykyään käytössään eri termejä, joita harrastajat käyttävät omasta harrastuksestaan. Sana populaarikulttuuri voidaan muotoilla asioiksi mitä ihmiset tykkäävät tehdä nykyään esim. Musiikin kuuntelu, leffojen katselu ja taiteen ilmaisu. Populaarikulttuuri siis yhdistää nämä ja monet muut kulttuurin asiat. Kun siis puhutaan populaarikulttuurista, sillä vedotaan yleensä musiikkiin, elokuviin ja taiteeseen, joista suuri määrä ihmisistä tykkää.


Japanilaista ainoastaan


Kun puhutaan sanasta "Japanilainen Populaarikulttuuri" tai lyhyesti J-populaarikulttuuri. Puhutaan asioista, jotka liittyvät japaniin yleisesti ottaen kaikki asiat missä mainitaan sana Japani. Aivan kuten tavallinen populaarikulttuuri niin Japanilainen Populaarikulttuuri sisältää suurimmalta osin samat asiat tällä kertaa, puhutaan vaan japaniin sisällyttävistä asioista mitä on (anime, manga, JRPG, Dorama, J-Rock, J-Pop ja vaikka meido-kahvilat.

Toisinaan, japanilaista populaarikulttuuria on vaikea määrittää, koska se tosiaan tarkoittaa ihan kaikkea. Näin ollen, hahmotus saattaa olla hiukan hankalaa mikä taas johtaa siihen epäilyyn, että kuuluvatkohan nämä asiat tähän termiin ollenkaan vai luulenko vaan niin.


Helpompi tapa ilmaisuun


Nykyään, monet harrastajat eivät käytä tätä termiä enää, koska he eivät välttämättä pidä ihan jokaisesta asiasta Japanissa. Mikä johtaa termien "Anime" ja "Manga" käyttöön, Jolla rajoitetaan tätä termin käyttöä ja annetaan tarkempi kuvaus mikä itseään kiinnostaa eniten siinä kulttuurissa. Näin asioissa ei mennä sekaisin, vaan saadaan parempi selvyys asioihin.


Oma mielipide


Itse tykkään käyttää tätä termiä, koska jos haluan mainita esim. bloggaamisen Japanista tai niistä kuuluvista asioista, voin suoraan sanoa Japanilainen Populaarikulttuuri jolloin ihmiset tietävät että tarkoitan kaikkia asioita Japanissa. Jos taas haluan puhua pelkästään Mangasta tai Animesta käytän jompaa kumpaa termiä, joko manga tai sitten anime. 

Tällä menetelmällä sekavaisuutta ei synny ja kaikki tietävät, että puhun vain mangasta tai animeista enkä esim. cosplaysta tai kahviloista :DD

Toivon, että tämä postaus sai ihmiset tietoisuuteen siitä mitä tämä termi tarkoittaa oikeasti. Tosi asia on kuitenkin se, että japanilaista populaarikulttuuria on vaikea määrittää ja sen kertominen tai selittäminen voi olla todella hankalaa jopa harrastajalle itse.

Hyvää kesää kaikille ja nauttikaa hyvistä ilmoista!

T: Blogaaja

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Sosiaalisoituminen - Manga ja Anime harrastajien keskuudessa

Heipä hei kaikille blogin seuraajille ja lukioille! Haluan kiittää kaikkia ihmisiä jotka ovat seuranneet blogini kehitystä. Ja toivottavasti tulette myös seuraamaan jatkossakin :)  Mutta eli siis tämän päivän blogiartikkelissani ajattelin pohtia sitä miten sosiaalisoituminen jolla kutsun tätä ilmiötä näkyy anime-ja manga harrastajien keskuudessa.


Meitä on moneen pekkaan


Keskuudessamme on monenlaisia harrastajia jotka suhtautuvat sosiaalisoitumiseen jokainen erilailla. Ensiksi on ihmisiä jotka eivät pysty olemaan samassa tilassa muiden harrastajien kanssa. Toisin sanoen nämä ihmiset ovat yleensä yksin eivätkä käy tapahtumissa tai jaa omia mielipiteitään muiden nähtäväksi.He eivät myöskään kirjoittele foorumeille tai palstoille mielipiteitään lempisarjoistaansa joita ovat nähneet harrastuksen alkamisen ajoilta asti.

Tämä ei aina välttämättä johdu siitä aina että he haluaisivat kuulua kyseiseen porukkaan. Vaan kenties he eivät osaa vain ilmaista asioita tai kuvailla kokemusksiaan muille jäsenille. Lisäksi he saattavat pelätä että nolaavat itsensä jos he kommentoivat jotain ja se asia ei pitänytkään nyt aivan paikkaansa. Näin ollen heillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin katsella sarjoja ja pitää omat kokemukset lukittuna muistikoppaansa.

On myös eräs toinen ryhmä joka vastaa tämän joukon vastakohtaa eli sosiaalisoitumiseen kykenevät ihmiset. Nämä henkilöt pystyvät käymään alan harrastajatapahtumissa kuten esimerkiksi: Animecon, Tracon, Desucon jne... Samoin tämä porukka pystyy ilmaisemaan omat mielipiteensä koko porukalle ja pystyvät juttelemaan toistensa kanssa sarjojensa lempikohtauksista tai muuten vaan puhua yleisesti jostain sarjasta ilman suurempia hankaluuksia. Myös foorumeilla kirjoittelu ja palstoilla pyöriminen kuuluu hyvin todennäköisesti näiden ihmisten vapaa-aikaan ainakin osittain.

Kysymys kuuluukin siis Millä keinolla saisimme kyseiset ihmiset jotka eivät pysty sosiaalisoitumaan kunnolla hiukan sosiaalisimmiksi? No tähän pulmaan on monta ratkaisua ja nämä keinot ovat seuraavanlaiset.

Jos vain Enkku sujuu niin hey no problem!


Ihan ensimmäisenä jotta sosiaalisoituminen voidaan saada kuntoon niin suosittelen ehdottomasti foorumi / palstaa nimeltä MyAnimelist tai lyh. MAL. MAL on paikka joka on tehty varta vasten anime-ja manga faneja ajatellen ja suurimmaksi osaksi heidän ilokseen. Onpahan sivusto saanut suomalaisetkin harrastajat myös mukaan vaikka alunperin koko sivusto on lähtöisin Jenkkilästä.

Syy miksi suomalaisetkin harrastajat ovat lähteneet mukaan tälle sivustolle on juuri sen takia koska se tarjoaa mielettömän määrän ominaisuuksia ja resursseja käyttäjille. Näin ollen sivuston toiminnat eivät ulotu vain kirjoittamiseen vaan tarjoolla on monia mielenkiintoisia ominaisuuksia kuten esimerkiksi: Voit arvostella animea tai mangaa tai halutessasi voit kirjoittaa oman anime tai manga arvostelun päätös on sinun.

Lisäksi voit suunnitella oman anime ja manga listan jonne voit päivittää kaikki animet ja mangat jotka olet katsonut ja lukenut. Mutta ei siinäkään vielä kaikki lisäksi voit antaa arvosanat näille ja merkata missä kohdassa olet menossa jaksossa tai luvussa kyseisessä animessa tai mangassa. Näiden kaiken lisäksi voit keskustella melkein ihan mistä tahansa sarjasta vain haluat. Ja resurssit tähän ovat aivan loistavat. Näin ollen MAL tulee ehdottomasti ykkösenä sivustona joka tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet käyttäjälle harrastuksen laajentamisen ja sosiaalisoitumisen kannalta.

Mutta asiassa on vain pieni ongelma. MAL on ainoastaan englannin kielellä toimiva sivusto jolloin se rajoittaa joidenkin ihmisten mahdollisuuksia käyttää sitä. Mutta jos perus englannin kieli on hallinassa ja sanastoa löytyy ja tiedät kaikki sanat jotka harrastajien pitäisi tietää kuten esimerkiksi nämä: Grade, Review ja Anime. Tietysti näiden ohella ymmärrät englantia jonkin verran. Ei siis mikään PRO pidä olla että sivustoa pystyy hyödyntämään.

Hienoa olisi kyllä jos sivusto saisi päivityksen ja koko järjestelmä saisi lokalisointi mahdollisuuden Suomen kielelle. Eli siis tätä voi hyvin ehdottaa sivuston toivomukset ja pyynnöt osiossa joka löytyy foorumeilta. Lopuksi vielä minkä takia tämä sivusto kannattaa valita on uskomattoman ystävällisen ja avuliaan palvelun takia. Uusia tulokkaita tervehditään ja yleensä autetaan aina jos heillä on jotain ongelmia sivuston kanssa.


Tosi haaste


Kun olet viimein valmis viimeiseen koitokseen ja on aika astua ulos talosta raikkaaseen ulkoilmaan ja lähteä tapaamaan muita alan harrastajia niin mieti ensiksi tapahtuma jossa olisi vähiten porukkaa. Jotta et tunne oloasi liian ahtaaksi suurimmissa tapahtumissa kuten esimerkkinä: Desucon. Etsi tietoa anime-ja manga tapahtumista jotka ovat lähellä kotiseutuasi. Jos näin ei ole niin koita mennä toiseksi lähimpään mutta jos millään ei tunnu löytyvän tämmöisiä tapahtumia.

Niin joskus on vain hyvä matkata kaupungista toiseen ja vierailla vaikkapa Helsingin sarjakuvamessuilla. Näillä pienen alan tapahtumissa ei ole kauheasti ehkä manga tai anime harrastajia mutta ainakin vähemmän porukkaa ja näin ollen saatat hyvinkin löytää juttuseuraa.

Mutta jos sekin tuntuu hankalalta vielä niin on olemassa paikka nimeltään Mangacafe. Mangacafessa saattaa tutustua nopeammin harrastajiin kun alan tapahtumissa. Koska paikka ei ole kauhean iso. Eli voit mennä sinne yksin tai kavereiden kanssa ja alkaa juttelemaan muiden harrastajien kanssa.

Äläkä huoli vaikka siellä oltaisiin vain kaveriporukoissa kyllä toisetkin harrastajat haluavat varmasti oppia tuntemaan sinutkin ja kaverisi. Ja paras tapa aloittaa keskustelu on ottaa vaikka kaapista sama sarja ja lukea sitä. Ja kyllä sinut huomataan varmasti.  

Toinen vaihtoehto on jutella kahvilan pitäjälle hän nimittäin on todella ystävällinen ja avulias. Eli voit olla omana itsenäsi siellä eikä sinua arvostella tai haukuta vaikka pitäisit eri sarjoista kun muut. Itse en ole paikassa kertaakaan vielä pistäytynyt mutta olen kuullut siitä vain hyvää.

Lisätietoa Mangacafesta löytyy täältä:
http://mangacafe.fi/

Tähän päättyy artikkelini aiheesta Sosiaalisoituminen anime ja manga harrastajien keskuudessa. Toivottavasti aihe oli mielenkiintoinen ja herätti ajatuksia. Muistakaa ihmiset kokeilla tätä ja kertokaa onko se auttanut yhtään. Sillä tämä lienee jollain lailla juuri oikea lääke tähän pulmaan.

Hyvää yötä kaikille.

T: Blogaaja




perjantai 5. huhtikuuta 2013

Termit tutuiksi: Visual Novel

Hyvää iltaa kaikille ohikulkioille ja lukioille :)

Tämän päivän aihe koskee tällä kertaa Light-Novellien vastakohtia jotka tunnetaan nimellä Visual Novel. Mitä nämä ovat? Mistä nämä  ovat tulleet? Onko nämä suosittuja ihmisten keskuudessa?


PC + pelit + animehahmot = Visual Novel

Visual Novels tai lyhyemmin sanottuna "VN" on tietokoneille tehtyjä japanilaisia interaktiivisia pelejä joissa pääpainona on pelin tarina ja hahmot joita kyseisissä peleissä esiintyy. Toisin sanoen ajatelkaa kun lukisitte kirjaa tietokoneelta käsin mutta se olisi vain parempi kokemus ja interaktiivisempi.

Yleensä grafiikka ei ole näissä peleissä kauhean hyvää koska näiden tarkoitus on antaa käyttäjille joitain vastauksia animehahmosta tai tarinasta jota esimerkiksi ei ole selitetty hyvin animessa tai kyseisen sarjan manga-sovituksessa.


Monta eri tietä ja Valinnat


Visual Novelleiden yksi erikoispiirteistä on polut tai toisin sanoen "tiet" nämä ovat eräänlaisia osia joihin pelin tarinakaari on jaettu. Nämä osiot yleensä kertovat yhdestä hahmosta ja yksi osio voi olla kokonaan sen yhden hahmon oma tarina jolloin osiossa ei esiinny muita hahmoja ollenkaan.

Yleensä yhdessä osiossa voidaan tehdä erinlaisia valintoja jotka vaikuttavat myöhemmin pelinkulkuun joko yhdessä osiossa tai koko pelin juonessa. Pelissä myös esitetään pelaajalle kysymyksiä jotka voivat olla monivalinta tai ristisanatehtäviä.

Tyypillistä myös peleille on että niissä on yleensä enemmän loppuja kuin se ainut 1 oikea. Toisin sanoen kun pelaaja on suorittanut ensimmäisen osion voi hän siirtyä takaisin päävalikkoon ja aloittaa uuden osion. Tämä mahdollistaa rikkaamman pelikokemuksen ja pelattavuuden.


Ei ilman musiikkia eikä kohtauksia


Vaikka Visual Novelleissa on joskus todella paljon tekstiä ja kaikkea ei varmana edes jaksa lukea niin onneksi peleissä on kuitenkin aina musiikit valmiina jotka antavat hiukan energiaa lukea sen pitkän ja rasittavan tekstikappaleen. Musiikki on aina melkein todella laadukasta näissä peleissä ja ne yleensä sopivat hyvin pakettiin pelin kanssa.

Vaikka Visual Novellit eivät ole mitään elokuvia niin pelaajia ei ole unohdettu kohtausksien kanssa kummiskaan. Hienot 3D kohtaukset hyvällä animaatiolla on yksi näyttävimmistä puolista Visual Novelleissa. Eivätkä kohtaukset kuitenkaan ole aivan liian pitkiä että ne veisivät pelaajalta sen oman pelinautintonsa pois vaan päinvastoin yleensä nämä on sijoitettu sopiviin kohtauksiin.

Myös yleensä näissä on alussa alkutunnari joka toivottaa pelaajan jo tervetulleeksi fiktiiviseen maailmaan. Ja eipä ne biisitkään ole mitään polkkaa vaan kunnon biisejä haha :DD


Kaikille jotain



Kiitos erilaisten yritysten. Japanissa nykyään löytyy vaikka minkälaisia Visual Novelleja joiden genrenä voi toimia esimerkiksi kauhu, toiminta, slice of life, mecha ja detective. Myös monia muita eri lajityyppejä. Tämän takia jokaisella on mahdollisuus valita se oma genrensä josta tykkää ja näin ollen kaikille varmasti löytyy joku peli tai se oma lajityyppinsä josta pitää.

Saatavuus ja Käännökset


Vaikka Visual Novellit ovat kovahuuto Japanissa niin ei se silti ole saanut kauhean vahvaa asemaa täällä Lännessä tai Jenkkilässä juuri ollenkaan. Onneksi kuitenkin erilaiset käännösporukat yrittävät koko ajan laajentaa näitä pelejä kaikki alle. Heille ei siis makseta käännöksistä mitään mutta he kääntävät näitä pelejä silti meidän kaikkien vuoksi. Joten iso kiitos kaikille niille ihmisille jotka pistivät tämän käännösfandomin liikkeelle.

Tällä hetkellä Visual Novelleja myydään ainoastaan niiden kotimaassaan eli Japanissa ja ehkä hiukan myös Jenkkilässä. Tarkoitan sitä että jotkut kaupat saattavat olla kiinnostuneet näistä peleistä ja ottaneet omiin tuotevalikoimiinsa ne.

Valitettavasti täällä Lännessä ei pelejä juuri ollenkaan kauheasti tunneta tämän takia niitä ei juuri myydä myöskään missään. Tämä on sääli sillä jos niitä myytäisiin täällä niin se voisi myös kasvattaa hiukan japanilaisen populaarikulttuurin harrastemääriä.

Onneksi kuitenkin nykyään joitain pelejä myydään digitaalisena jolloin niiden ostaminen ei ole kovin hankalaa mutta siinä piilee sitten taas se oma riskinsä. Uskaltaako ostaa jostain firmalta jota ei tunne juuri ollenkaan mutta myy kyseisiä pelejä on sitten jokaisen oma päätös.


Haluan lopuksi vielä esittää oman kantani miksi nämä ovat niin suosittuja nykyään:


Näkökulma

Koska Visual Novellit sisältävät alkuperäisen tarinansa ovat ne nousseet suosituiksi ihmisten keskuudessa. Sillä manga ja anime versioissa voi filler tarinoita olla jonkin verran ja lisäksi sensurointia. yleensä niissä muokataan hiukan siitä juonesta myöskin uudenlaisempi. Näin ollen sarjan fanit saavat paljon tärkeää tietoa sarjaan ja sen tapahtumiin liittyen mitä mangassa tai animessa voisi saada. Myös tietenkin se kanssa koska pelit ovat interaktiivisia näin ollen pelaajat voivat vaikuttaa asioihin mitä taas mangassa ja animessa ei voi tehdä.

Tässä oli tämän kertainen postaukseni tähän aiheeseen liittyen jos Visual Novelleiden historia kiinnostaa hiukan enemmän niin pistän linkin Wikipedian erinomaiseen artikkeliin.

Pistän tähän lopuksi vielä pari videota Uminekon Visual Novel pelistä joka antaa hyvän kuvan siitä mitä Visual Novellit on ja mihin ne pystyvät.

Uminekon Visual Novel OP (Näyttää kuinka hyvä animaatio ja musiikit peleissä on)






Uminekon valikot ja käyttöliittymä (Esittelee hyvin pelimekaanikan ja valikot)


Täältä lisätietoa Visual Novelleiden historiasta: 
http://en.wikipedia.org/wiki/Visual_novel

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Termit tutuiksi: Ranobe

Hauskaa Tiistaita kaikille lukijoille.

Tällä kertaa ajattelin ottaa uuden osion mukaan jossa esittelen mielenkiintoisimpia termejä animeyhteisöstä joten katsotaan miten tämä lähtee rullailemaan mutta tänään olisi tarkoitus puhua Ranobesta mitä sana meinaa ja minkälainen tarkoitus sillä on harrastepiireissä?



Light Novel siis MITÄH??


Ranobe eli tarkemmin sanottuna "Light Novel" lyh. (LN) On teknisesti ottaen sama asia kuin novellit eli ohuet paperimuotoiset kirjat. Joissa on normaalisti eri genrejä kuten esimerkiksi: Mystery, Horror, Action, jne... Ne ajavat melkein saman tarkoituksen kuin tavalliset novellit. Mutta ne eroavat aika paljon toisistaan.

Kun puhutaan Light-novel sanasta sillä meinataan japanilaisia ohuita läpyskä kirjoja jotka on käännettty japanista englanniksi. Yleensä Ranobet pohjautuvat videopeleiistä kirjoitettuihin novelleihin. Light-novelleissa voi joko olla kuvia tai sitten pelkkää isot kasat tekstiä mutta kuvia on yleensä aika vähän koska pääpointti on tarinankerronnassa. Silti Light-novellit ovat yleensä aina kuvitettu visuaalisesti. Ranobejen kohdeyleisönä toimii peruskoulu ja lukiolaiset nuoret miehet ja naiset.

Tältä näyttävät ranobet. Visuaalisesti näyttäviä ainakin.




















Alku



Lähtöisin vuodesta 1975 ranobet ovat olleet Japanissa kovassa nousussa ja ranobe nimitys sai suuremman merkityksen kun niiden huomattiin sisältävän paljon symboliikkaa.

Sillä on myös historian kannalta suuri merkitys koska ensimmäinen ranobe kustantaja aloitti toimintansa Japanissa joka tunnettiin nimellä: Sonorama Bunko. Sonorama Bunko oli ensimmäisiä ranobe kustantajia jotka tuli myös kuuluisaksi siitä että heidän ranobeissaan oli myös runoutta pistetty joukkoon vähän.

Myöhemmin Sonorama Bunkon ansiosta ensimmäiset ranobekirjailijat kuten Kikuchi Hideyuki joka tunnetaan Science Fiction lyh. (Sci-Fi) ranobeistaan. Toinen ranobekirjailija joka aloitti suunnilleen samaan aikaan kuin Hideyuki oli Yumemakura Baku jonka aihepiirinä toimi kauhu. Molemmat käynnistivät oman kehityksensä kustantamon kautta.

1980-luvulla ranobet saivat lisää suosiota kuin Tanaka Yoshiki kirjoitti mestariteoksensa Legend Of Galatic Heroes:in ja Heroic Legend:sin. Eipä aikaakaan kun fanit noteraasivat näitä vuoden novelleiksi ja mies ui rahoissa. Mutta Yoshiki halusi vielä valloittaa erään tärkeän aihepiirin nimittäin videopelit. Ja tarkemmin sanottuna Role-Playing games lyh. (RPG) eli niin sanotusti hänen inspiraatio lähteenään toiminut Record of Lodoss War ansaitsi roimat suosionosoitukset lukijoilta.

Lisäksi vielä myöhemmin Yoshikilla varmasti oli aikaa juhlia sillä näistä kaikista teoksista tehtiin anime-sovitukset.

90-luvulla koitti taas muutosten tuulet kuin valtavan suosion saavuttanut Slayers sarja sai oman ranobensa. Johon oli liitetty fantasian ja komedian ainekset samaan pakettiin.

Vuosia myöhemmin MediaWorks niminen yhtiö innostui ranobeista niin paljon että päätti perustaa oman kustantamon joka on tähän päivään asti tarjoillut uunituoreet ranobet ja tulee varmaan jatkossa myös tarjoilemaan eli yhtiö joka tunnetaan nimellä: Dengeki Bunko.

Dengeki Bunkon ranobekirjailijat eivät hypänneet heti suosioon vaan pikku hiljaa he nostivat mainettaan novelleidensa parissa.

BOOM! vuonna 2006 pienet ranobet saivat osansa myös eli juuri heti kuin Melancholy Of Haruhi-Suzumiya novellit oliva päässeet omaan suosioonsa. Voi olla että se oli Haruhin ansiota mutta tämän jälkeen lukijat ja julkaisivat olivat molemmat kiinnostuneita koko kirjallisuuden aihepiiristä.


Tilanne nyt


Tähänkin päivään asti 2D-ranobet ovat olleet suosiossa ja monet eri ranobekirjailijat kirjoittavat monenlaisia ranobeja joita julkaisijat innolla julkaisevat lukioille. Ja yleensä näistä tehdään joko anime-sovitus, manga tai jopa Live-Action elokuva. Tämä tietysti riippuu siitä kuinka suosittu kyseinen ranobe on.

Dengeki Bunko tavarataloista löytyy vaikka mitä.
Copyright: 玄史生




















Lukijoiden mielipiteet


Jopa lukioilla on ollut sanansa sanottavana. Suuren osan SAO:n eli "Sword Art Online:n ranobe teoksesta on jopa pidetty enemmän kuin anime-sovituksesta tai mangasta. Samoin on myös näiden kuuluisuus nimikkeiden kanssa kuten esimerkiksi: Higurashi ja Umineko joiden fanit ovat suorastaan haukkuneet anime-sovituksen ja ylistäneet ranoben ja mangan taivaantuuliin asti. 

Ennen kuin lopetan tämän postauksen haluan kertoa oman näkökulmani light-novellien suosioon.



Näkökulma


Luulen että asian laita on suunnilleen näin:



Ihmiset kiinnostuivat ranobeista koska juoni ja tarinankerronta on aivan eri luokkaa kuin manga tai anime-sovituksissa. Toisinaan novelleiden visuaalisuus ja uskomaton taide kansikuvissa herättivät myös mielenkiinnon. Lisäksi jotkut ranobet ovat halvempia kuin manga tai anime. Ihmiset pystyvät heittäytymään novellin tarinaan ja juoneen mukaan ja suurin syy on varmaan se että anime versiossa ainakin joitain kohtia muutetaan fillereiden takia.



Tänä oli tämänpäiväinen postaukseni ranobeista. Toivottavasti kaikki nyt tietää mitä sana meinaa jos se tulee internetin ssyövyreissä vastaan joskus. Itselläni ei ole kauhean paljon kokemusta näistä koska en ole vielä yhtään light-novellia lukenut. Toivottavasti kuitenkin pääsen lukemaan jonkun light-novellin jossain vaiheessa.


Hauskaa päivänjatkoa


T: Blogaaja



sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Nimittely: Animeista ja Faneista

Moikkelis taas kaikille lukijoille.

Tuntuuko sinusta siltä joskus kun katsot animea ja sen jälkeen kun kerroit muille mitä katsoit ja kuulet huudahduksia ja luet kommentteja sivustoilta kuten: NaruTards, FairyTailTards, Bleachtards ja OnePiecetards. Jos tämä sana lopussa on tuttu niin moni varmaan tietää että sana on lyhenne "retards" sanasta joka meinaa älykääpiötä.

Tänään ajattelin puhua yksinkertaisesti siitä miten nämä kommentit vaikuttavat animeyhteisöön ja faneihin. Sillä nämä eivät varmaan kenestäkään tunnu mukavilta.

Miksi sitten ihmiset kutsuvat kanssa harrastajia näillä sanoilla??

Näkökulma


No oma näkökulmani tähän asiaan on seuraava:

Ihmiset jotka puolustavat näitä sarjoja usein eivät juuri näe niissä virheitä tai että sarjassa olisi juuri mitään vikaa ei ainakaan mitään sellaista mikä vaikuttaisi katselunautintoon.


Toisinaan ihmiset erottavat nämä henkilöt vain näiden tiettyjen sarjojen tykkääjiksi jotka eivät lue muita manga tai katsele animesarjoja.


Lyhyesti ilmaisuja he fanittavat vain yhtäsarjaa ja joidenkin mielestä näillä ihmisillä ei ole oikeutta kuulua animeyhteisöön koska he eivät ymmärtäisi muiden sarjojen päälle muutenkaan yhtikäs mitään.

Väärät ilmaisut ja ajatukset


Minusta tämä on väärin! koska jokaisella kuuluu olla oma mielipide tähän asiaan. Se että jotkut ihmiset katsovat vain esimerkiksi One Pieceä tai Fairy Tailia niin on heidän asiansa eikä se periaatteessa kuulu muille.

Mutta se että näitä faneja nimitellään ja haukutaan voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa koko anime tai mangaharrastuksen lopettamisen.

Koska varmasti nämä fanit saattavat masentua siitä ja ihmetellä minkä takia he eivät nyt kuulu samaan porukkaan kuin muut harrastajat. Onko tälle loppuen lopuksi mitään keinoa jolla nimittely saataisiin loppumaan??


Uudet horisontit avartaa


Kyllä vain on. Ensimmäisenä keinona on olla välittämättä näistä toisinajattelijoista. Mutta se ei aina välttämättä ole niin helppoa kuin luulisi.

Toinen keino jota suosittelen lämpimästi hetkellisen mietinnän jälkeen on tehdä harrastuksesta monipuolisempaa ja lisätä katselu-ja lukuhetkiä.Miksi sitten välttämättä aloittaisit katsomaan jotain sarjaa josta et tiedä yhtikäs mitään?

Nimenomaan sen takia jotta saisit kokemusta ja hyödyllistä tietoa. Ja kenties tulisit toisiin ajatuksiin että harrastuksella saattaisi olla sinulle myös muuta tarjottavaa kuin se yksi ainut sarja jota olet katsonut koko elämäsi ajan.

Ja mikä parasta saattaisit löytää taianomaisia hetkiä tai asioita joita et huomannut ennen koska keskityit vain siihen samaan ja yhteen sarjaan koko ajan.


Tarina fanittamisesta


Kerron teille nyt oman tarinani mangan ja anime parissa.

Alkuun kun aloitin harrastuksen en lukenut muuta mangaa kuin Dragon Ballia koska jotenkin vain sillä hetkellä kaikki tuntui fanittavan sarjaa. En halunnut erottua joukosta joten luin samaa sarjaa mitä muut lukivat.

Myöhemmin ylä-asteella kaverini oli lukemassa One Pieceä en ollut koskaan aiemmin kuullut sarjasta mutta kun huomasin että kaverini luki sitä joka välitunnilla aina kiinnostukseni heräsi sarjaa kohtaan.

Myöhemmin kun näin että sarjan päähenkilöllä on supervoimia niin olihan se pakko mennä kauppaan ja lukaista eka pokkari.Näin ollen olin siirtynyt Dragon Ball mangasta One Pieceen.

Ja myöhemmin vasta tapasin mangan jota en olisi löytänyt jos en olisi avartanut mieltäni.

Nykyään luen montaa sarjaa ja animea tulee myös katsottua enemmän. Ja sama kaveri joka näytti One Piecen lukee nykyään 6 eri sarjaa ja eikä One Piece kuulu niihin enää.



Yhteenveto


Päätän tämän postauksen sillä että muistakaa kaikki ihmiset että monipuolisuus on vain hyvästä.

Ja mikään anime tai manga sarja ei ole täydellinen mutta jokainen sarja on omanlaisensa ja uudenlainen kokemuksensa.

Joten kokeilkaa ihmeessä eri sarjoja tai genrejä sillä jokaisessa genressä on jotain mitä toisesta genressä ei ole.

Hauskaa päivänjatkoa!

T: Blogaaja