Näytetään tekstit, joissa on tunniste Manga. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Manga. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Mangan Tulevaisuus - Romahduksen vaiko jälleensyntymisen aikaa

Heipä hei kaikki ohikulkijat ja lukijat! Aikaa on taas pyörähtänyt jonkun aikaa ja tässä kolkuttelee pian joulukuu ovella ja siinä samassa uusivuosi. Joten, on aika ottaa puheeksi minkälaiselta mangan tulevaisuus näyttää seuraavan 5-10 vuoden päästä.

Netti dominointia parannukseen

Moni uskoo, että Internet tulee olemaan suuressa osassa manga-teollisuuden parantamisen kannalta. On kuitenkin syytä ottaa huomioon ettei mangakaan jatkuvasti pysyttele pinnalla. Tämä ilmiö on erityisesti nähty hyvin tänä vuonna, kun monet hyvät sarjat saivat loppunsa aiemmin kun koskaan osattiin odottaakkaan. Sket Dance, Air Gear, Deadman Wonderland, ja Gantz. Tässä vain pari esimerkkiä sarjoista, jotka saivat valomerkin. Mikä johti lopulta äkkinäiseen lopetukseen näiden sarjojen osalta vaiko eikö piirtäjiä tai käsikirjoittajia enää kiinnostanut koko homma?

Sitä sanotaan yleensä, että Japanista manga ei lopu koskaan kesken. Ei sillä etteikö asian laita voisi olla niin. Asia on myös hiukan kaksipuolinen. Kustantajat erityisesti Japanissa, mutta myös muualla maailmassa ovat huomanneet ettei juuri kukaan ostele fyysisiä pokkareita enää. Miksi ostaa pokkareita, jos kaiken saa netistä nykypäivänä. Tähän asiaan varmaan jokaisella meillä on omat vastauksemme.  Ostamalla fyysisen kopion tuemme mangakan ja kustantajien raskasta työtä. Annamme samalla toivoa, että kyseistä sarjaa julkaistaan niin kauan kuin ostajia riittää ja homma pelittää myyntilukujen osalta.

Manga ei kuitenkaan ole niin suuri hitti Japanin ulkopuolella kuin voisi luulla. Monikaan sarja ei juuri näe päivänvaloa Japanin ulkopuolella joko kustannussyiden vuoksi tai sitten mangaka ei saa tarpeeksi suurta provinssia työtänsä kohtaan, jolloin julkaisua katsotaan hiukan riskipeliksi. Muun muassa näitä asioita mietitään kovasti:

1. Onko se Kannattavaa?
2. Onko kohderyhmä oikea?
3. Sopiiko käännös?

Varjopuoli

Vaikka asioilla olisi tapana sujua aina hyvin niin niillä on myös pimeä puoli toisin sanoen varjopuolensa. Näin on siis myös mangan suhteen. Monet ihmiset haluavat päästä lukemaan suosikkimangaansa Japanin tahtiin eikä odottaa kuukausia pokkareita julkaistettavaksi vasta myöhemmin. Näin saadaan tietää mitä jännittävää tarinassa tapahtuu seuraavana. Voidaan myöskin ruveta spekuloimaan mitä on luvassa tulevaisuudessa.

Tähän salapoliisityöhön on ryhtynyt ryhmä nimeltään Skannaajat. Skannaajat tai Kääntäjät tutummin on mangaan tai ylipäätänsä lisensöimiseen erikoistuneet ihmiset, joiden tehtävänä on kääntää alkuperäisestä japaninkielisestä käännöksestä suoraan omalle halutulle kielelleen. Yleiskielenä toimii tietysti englanti, mutta yleensä kääntäjät päättävät sen oman kulttuurinsa mukaan. Tietysti, myös pitäen silmällä sarjan kohderyhmää ja suosiota.

Mikä sitten on väärin? jos Skannaajat yrittävät toimia mangan parhaaksi ja tuomalla ei tunnettuja ja tunnettuja sarjoja julkisuuteen tätä kautta. Noh... kustantajat ei näihin bileisiin oo oikein innolla lähteneet mukaan. Mistä johtuu se että monien Skannaajien työtä on yritetty rajoittaa. Skannaajat kuitenkin ovat kunnioittaneet mangakoja mainostamalla heidän töitänsä ja vielä yrittäneet saada tunnustusta työstäänsä. He rohkaisevat ostamaan sarjoja, kun vain se on saatavilla omassa maassa. Mikä on hieno ele heiltä.

Tästä johtuen kuitenkin valitettavasti hiukan isommat kustantajat Japanissa ovat yrittäneet pistää lopun Skannaajille vielä kuitenkaan onnistumatta siinä. Tälläkin hetkellä moni Skannaaja kamppailee töidensä parissa tuhansien ihmisten vuoksi. On tässä sekin puoli vielä, että jotkut kustantajat ovat olleet innoissaan saadessaan mainostusta ja tunnustusta omista sarjoistaansa ja kiittäneet näitä ihmisiä. Mangan tulevaisuus on toisinsanoen Skannaajien ja meidän käsissämme.

 Mitä 5-10 vuoden päästä?

Elämme jännittäviä hetkiä. Itse toivoisin että mahdollisemman suurinosa mangoista pääsisi julkisuuteen ja lisensöitäisiin. Näin nettilukemista voitaisiin rajoittaa ja kustantajien ei tarvitsisi vetää hernettä nenää tai sulkea sivustoja. Digitaalisuus tulee varmasti olemaan aika varmaa, mutta saattaa se tuttu fyysinen manga pokkarikin siellä pilkahdella esille.

Sitten vielä kuuluisilla ranskalaisilla viivoilla miten asioiden laita voisi olla:

- Kustantajat V.S Skannaajat
- Fyysisen pokkarin paineet
- Hintojen nousu tai lasku
- Mangan rajoitus
- Digitaalisuus

Siinäpä se oli tällä kertaa. Kertokaa omakohtaisia kokemuksianne fyysisestä ja nettimangasta. Kumpaa suositte ja minkä takia. Entä miltä teidän mielestänne pitäisi mangan tulevaisuus näyttää.

Hyvää päivänjatkoa kaikille :)
T: Blogaaja

maanantai 28. lokakuuta 2013

Boken Expo 2013 - Kirjamessujen taikaa (RAPORTTI)

Heissuli vei kaikki ohikulkijat ja blogin lukijat. 24.-27.10 pidettiin taas vuosittaiset Kirjamessut tutussa ja turvallisessa Messukeskuksessa. Pitihän sinne päästä paikanpäälle tänäkin vuonna ja kokemus oli yhtä antoisa, kun viimeksi :) Kasasin pienen raportin Sunnuntain tapahtumasta, joten tässä on samalla mielipiteeni messuista tänä vuonna.

Pyörähdys ja nopeati käyty

Tänä vuonna en tutkinut ihan koko messutapahtumaa lähinnä siksi, että etsin tiettyä mangasarjaa ja en oikein ollut kiinnostunut muista osastoista. Mangasarja jota siis etsin, mutta en valitettavasti löytänyt oli tietenkin Neon Genesis Evangelion. Täytyy kyllä kuitenkin todeta, että tänä vuonna messutarjoukset olivat hurjia! 3 kpl mangaa 10€ on tajous mitä ei moni mangafani voi vain ohittaa.

Eivätkä nämä kyseiset sarjat olleet mitään unknown manga-sarjoja, vaan ihan tunnettuja. Esimerkkinä mainitsen Monster Hunter Orangen, joka on Raven ja Fairy Tailin tekijän spin-off manga. Kaikki osat olivat myynnissä 6,50€ tai sitten tarjousta käyttäen kympillä 3 pokkaria.

Anime-lehden osastolla satuin huomaamaan Tales of Xillia pelin alennushintaan vain 30€! o.o siis kyseistä peliä myydään Anttiloissa ja muissa pelikaupoissa noin 60-70€:n hintaan. Tämän takia tykkään käydä messuilla, koska tarjoukset voivat olla huimia tai sitten pieniä. Sitä ei koskaan voi tietää etukäteen. 

Osastolla oli myös kokeilussa 3DS ja Brave Story seikkailupeli. Porukkaa ei kyllä niin paljon vilissyt osastolla, kun esim. viime vuonna. Tosin, anime-lehti sai varmasti taas paljon uusia tilaajia ja lukioita. Tuli kokeiltua peliä hiukan ja olin ihan jumissa siinä haha.

Vaikka en messuilta löytänyt itselleni mitään niin päivä oli aivan mahtava. Eikä se suinkaan loppunut siihen, vaan sen jälkeen katsastin Ruokamessut :P

Eksoottisia makuja ja iloisia ihmisiä

Ruokamessuille päästessäni näin kuinka kojut notkuivat täynnä herkkuja ja makuelämyksiä. Kansainvälisyyskin oli selvä ilmiö, sillä Australialainen BBQ ja Italialainen koju osoittivat jo sen. Ihan koko ruokamessua en kuitenkaan läpi tarkastellut.

Tulipa silti maistettua suklaahedelmätikkuja. banaani ja viinirypäle maut. Nämä olivat molemmat oikein suussasulavia ja kunnon makuelämyksiä. Eikä hintakaan ollut kovin paha 3-6€ kohtuu hinta siis. Maistiaisia messuilla oli jonkin verran, mutta mielestäni vähemmän kuin esim. viime vuonna.

Yksi huono puoli ruokamessuilla kuitenkin oli. Nimittäin, maksuvaihtoehtona ei käynyt Visa-Electron. sinäänsä harmi, sillä monella oli kyseinen kortti taskussaan ja olisi halunnut maksaa sillä. Tästä syystä,  ensi messuille sitten ne kortinmaksuvälineet mukaan jookosta :)

Siinäpä se sitten olikin. Lyhyt mutta ytimekäs ja pähkinänkuoressa oleva messupäiväni. Kertokaa myös, jos kävitte messuilla tänä vuonna ja mitä ylipäätänsä piditte niistä. Mikä oli hyvää ja mikä taas oli huonoa.

Hyvää lokakuun loppua ja pian alkavaa marraskuuta :<

T: Blogaaja


keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Anime tai mangaharrastuksen aloittaminen - Mitä siihen oikeastaan vaaditaan?

Moikkelis kaikki blogin lukijat ja muut ohikulkijat!

Olen jo kauan miettinyt sitä asiaa, että miten ihmiset oikein ajautuvat tämän harrastuksen pariin ja minkä sarjojen kautta he oikein innostuvat harrastuksesta vielä enemmän. Lisäksi, monet uudet harrastajat ovat yrittäneet löytää oikean polun, mutta eivät pysty välttämättä siihen itse. Tämän blogipostauksen aikana tulen kertomaan vinkkejä kuinka päästä alkuun mangan tai animeiden kanssa ja miten selviytyä tulevaisuudessa niistä myös. Joten aloitetaampa!


Joko molemmat tai siten yksi valinta on sinun

Vaikka monet harrastajat ovat valinneet animen ja mangan eli molemmat itselleen niin tähän asiaan kukaan muu ei voi vaikuttaa kuin sinä itse. Suosittelen ensiksi kokeilemaan tietysti molempia ja ottamaan huomioon molempien hyvät ja huonot puolet.

Jotkut valitsevat Animen, koska eivät kestä istua hiljaa lukiessaan sarjaa tai yksinkertaisesti ei pysty eläytymään hahmoihin tai koko sarjaan ellei se ole liikkuvaa kuvaan tehty. Toiset ovat taas sitä mieltä ettei Animen katsomisessa ole mitään järkeä, koska fillereitä on aivan älyttömästi ja tarina voi olla muutenkin pilattu ellei se ole aivan lähdemateriaalista peräisin.

Myös, animen valitsijat haluavat saada musiikin ja sen tunnelman myös mukaan ja yleensä heitä kiinnostavat kuinka hahmo pystyy vaikuttamaan heihin jollain tavalla. Joitain harrastajia taas saattaa kiehtoa sekin kuinka oma suosikki ääninäyttelijä pärjää animessa tai haluaa muuten vain kuulla tämän ääntä.

Meitä harrastajia on montaa eri sorttia ja joka ikinen suhtautuu eri tavalla näihin asioihin. Yleensä harrastajat tekevät kuitenkin kompromissin ja saattavat hyvinkin valita molemmat ja sopia itse, että lukevat eka mangan sarjasta ja jos sarjasta tehdään anime niin sitten erikseen katsotaan se, tämä on erittäin hyvä ajattelutapa. On myös ihmisiä joita kiinnostavat eroavaisuudet eli mitä oon muutettu manga-sovituksesta anime-sovitukseen he yleensä kurkistavat molepiin sovituksiin yhtä innostuneina.

Toinen askel ja oma harrastus mukaan

No, mitä tehdä sen jälkeen kun on viimein tehnyt valinnan kumpaan kelkkaan hyppää Animen pariin vai mangan tai kenties jopa molempien. Seuraavana tuleekin ottaa toinen askel, jolla kutsun tätä menetelmääni. Toisen askeleen tarkoituksena on selvittää mistä animeista tai mangoista kyseinen henkilö on kiinnostunut.

Moni varmaan tietää kuinka paljon animea ja mangaa tehdään. Tarkkaa määrää on vaikea sanoa, koska uusia sarjoja valmstuu koko ajan ja vanhat sarjat kulutetaan loppuun eli toisin sanoen ne kuihtuvat ja ne lopetetaan.Moni harrastaja onkin hypännyt "Mainstream" animen pariin ensimmäisenä. 

Mainstream anime on animea joka on suunnattu suurelle kohdeyleisölle ja melkein kaikille se tarkoittaa myös todella suosittuja animeita tai mangoja ylipäätänsä kutsutaan termillä mainstream. Monet harrastajat ovat varmasti kohdanneet alkuajoiltaan Naruton, Bleachin ja One Piecen, mutta jotkut saattavat tuntea vielä vanhempia animeita jotka ovat muistettuja ja legendoja jopa tähän päivään saakka. Näitä ovat esim. Pokemon, Digimon, Hopeanuoli ja Neon Genesis Evangelion.

Eli itse suosittelen myös aluksi mainstream tavaraa, koska näin harrastaja saa tiedon ja varmuuden siitä minkälaisia animeita on ja kuinka ne erottuvat muista animeista. Ennen kaikkea, harrastaja pystyy vertailemaan mainstreamin ja hieman erikoisen animen väleillä ja löytää jopa uutta luettavaa tai katsottavaa.

Yksi asia, mikä kannattaa pitää mielessä on se ettei omaa nykyistä harrastustaan kannata unohtaa. Se voi olla avuksi nimittäin oikean animen tai mangan löytämisessä tai auttaa muutenkin vahvistuttamaan harrastajaa itse oman ja anime ja mangaharrastuksen parissa.

Näin ollen jos esim. harrastat koripalloa niin ehdottomasti kannattaa vilkuilla Slam Dunk tai Kuroko no Basket nimisten sarjojen perään. Jos taas koripallo ei tunnu oikealta jutulta ja jalkapallo kiinnostaa enemmän kannattaa hypätä nurmikentälle ja ottaa katsottavakseen Area no Kishin ja Ginga e Kickoffin. Molemmat loistavia jalkapallo sarjoja. Area no Kishi on enemmän nuorille suunnattu, kun taas Ginga e Kickoff on hieman pienimmille, mutta molempia voi katsoa oli sitten kuinka vanha tahansa.

Eli kultaisena sääntönä on: valitse anime tai manga genre asioista joista tykkäät tai sitten oman harrastuksen mukaan. Tietysti, on myös mahdollista aina lähteä vieraille vesille valintojen kanssa ja katsoa mitä tulee vastaan. Itse nimitttäin tein näin ja se auttoi kyllä, kun luettavaa ei ollut tai halusi pois mainstream-mangan kourista.


Ei ne elokuvat pahitteeksi ole myöskään


Joidenkin mielestä paras mahdollinen tapa valita oma anime tai mangansa on elokuvien ja omien tykkäyksien johdosta. Yhdyn myös tähän mielipiteeseen, koska se todellakin antaa kokemusta ja rikastuttaa harrastusta. Eli tykkäsit sitten komedia ja kauhu elokuvista niin voit valita animen tai mangan sen perusteella mitä genrejä suosit elokuvien ystävänä. Valintatapoja on monta niin kuin valitsijoitakin.


Nämä vinkit matkassa ja tulevaisuus on taattu


Näiden ohjeitteni avulla uusikin harrastaja tulee pärjäämään pitkälle ja eikä varmasti synny enää kauheasti ellei sitten ollenkaan sekavuuksia siitä mitä katsoisi seuraavana.

Lopulta haluan kiittää erästä vanhaa koulukaveriani, joka osoitti todella sen että oli kuinka tylsää tahansa tai vaikka ei millään löytyisi sarjaa jota katsoa niin ikinä ei kannata luovuttaa. Aina löytyy vaihtoehtoja mistä valita ja uusien genrejen kokeilu ei ole ollenkaan huono tapa jatkaa vaikka mainstream sarjoista.

Lopuksi haluan kiittää kaikkia blogin seuraajia ja lukijoita. Iso kiitos teille kaikille ilman teidän rohkaisua ja mielipiteitänne en olisi koskaan luultavasti keksinyt tätä aihetta joten siitä kiitos kuuluu nimenomaan teille. 

Hauskaa loppukesää ja käykäämme kaikki kohti uusia haasteita

T: Blogaaja

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Nimittely: Animeista ja Faneista

Moikkelis taas kaikille lukijoille.

Tuntuuko sinusta siltä joskus kun katsot animea ja sen jälkeen kun kerroit muille mitä katsoit ja kuulet huudahduksia ja luet kommentteja sivustoilta kuten: NaruTards, FairyTailTards, Bleachtards ja OnePiecetards. Jos tämä sana lopussa on tuttu niin moni varmaan tietää että sana on lyhenne "retards" sanasta joka meinaa älykääpiötä.

Tänään ajattelin puhua yksinkertaisesti siitä miten nämä kommentit vaikuttavat animeyhteisöön ja faneihin. Sillä nämä eivät varmaan kenestäkään tunnu mukavilta.

Miksi sitten ihmiset kutsuvat kanssa harrastajia näillä sanoilla??

Näkökulma


No oma näkökulmani tähän asiaan on seuraava:

Ihmiset jotka puolustavat näitä sarjoja usein eivät juuri näe niissä virheitä tai että sarjassa olisi juuri mitään vikaa ei ainakaan mitään sellaista mikä vaikuttaisi katselunautintoon.


Toisinaan ihmiset erottavat nämä henkilöt vain näiden tiettyjen sarjojen tykkääjiksi jotka eivät lue muita manga tai katsele animesarjoja.


Lyhyesti ilmaisuja he fanittavat vain yhtäsarjaa ja joidenkin mielestä näillä ihmisillä ei ole oikeutta kuulua animeyhteisöön koska he eivät ymmärtäisi muiden sarjojen päälle muutenkaan yhtikäs mitään.

Väärät ilmaisut ja ajatukset


Minusta tämä on väärin! koska jokaisella kuuluu olla oma mielipide tähän asiaan. Se että jotkut ihmiset katsovat vain esimerkiksi One Pieceä tai Fairy Tailia niin on heidän asiansa eikä se periaatteessa kuulu muille.

Mutta se että näitä faneja nimitellään ja haukutaan voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa koko anime tai mangaharrastuksen lopettamisen.

Koska varmasti nämä fanit saattavat masentua siitä ja ihmetellä minkä takia he eivät nyt kuulu samaan porukkaan kuin muut harrastajat. Onko tälle loppuen lopuksi mitään keinoa jolla nimittely saataisiin loppumaan??


Uudet horisontit avartaa


Kyllä vain on. Ensimmäisenä keinona on olla välittämättä näistä toisinajattelijoista. Mutta se ei aina välttämättä ole niin helppoa kuin luulisi.

Toinen keino jota suosittelen lämpimästi hetkellisen mietinnän jälkeen on tehdä harrastuksesta monipuolisempaa ja lisätä katselu-ja lukuhetkiä.Miksi sitten välttämättä aloittaisit katsomaan jotain sarjaa josta et tiedä yhtikäs mitään?

Nimenomaan sen takia jotta saisit kokemusta ja hyödyllistä tietoa. Ja kenties tulisit toisiin ajatuksiin että harrastuksella saattaisi olla sinulle myös muuta tarjottavaa kuin se yksi ainut sarja jota olet katsonut koko elämäsi ajan.

Ja mikä parasta saattaisit löytää taianomaisia hetkiä tai asioita joita et huomannut ennen koska keskityit vain siihen samaan ja yhteen sarjaan koko ajan.


Tarina fanittamisesta


Kerron teille nyt oman tarinani mangan ja anime parissa.

Alkuun kun aloitin harrastuksen en lukenut muuta mangaa kuin Dragon Ballia koska jotenkin vain sillä hetkellä kaikki tuntui fanittavan sarjaa. En halunnut erottua joukosta joten luin samaa sarjaa mitä muut lukivat.

Myöhemmin ylä-asteella kaverini oli lukemassa One Pieceä en ollut koskaan aiemmin kuullut sarjasta mutta kun huomasin että kaverini luki sitä joka välitunnilla aina kiinnostukseni heräsi sarjaa kohtaan.

Myöhemmin kun näin että sarjan päähenkilöllä on supervoimia niin olihan se pakko mennä kauppaan ja lukaista eka pokkari.Näin ollen olin siirtynyt Dragon Ball mangasta One Pieceen.

Ja myöhemmin vasta tapasin mangan jota en olisi löytänyt jos en olisi avartanut mieltäni.

Nykyään luen montaa sarjaa ja animea tulee myös katsottua enemmän. Ja sama kaveri joka näytti One Piecen lukee nykyään 6 eri sarjaa ja eikä One Piece kuulu niihin enää.



Yhteenveto


Päätän tämän postauksen sillä että muistakaa kaikki ihmiset että monipuolisuus on vain hyvästä.

Ja mikään anime tai manga sarja ei ole täydellinen mutta jokainen sarja on omanlaisensa ja uudenlainen kokemuksensa.

Joten kokeilkaa ihmeessä eri sarjoja tai genrejä sillä jokaisessa genressä on jotain mitä toisesta genressä ei ole.

Hauskaa päivänjatkoa!

T: Blogaaja



tiistai 27. marraskuuta 2012

Animen ja Mangan myyntiluvuista

Heipä hei kaikille lukioille!

Joulu on pian ovella ja ei se uusi vuosikaan niin kaukana olevalta tunnu enää.


Siispä onkin hyvä alkaa puhunmaan erittäin mielenkiintoisesta aiheesta koskien tietysti mangan ja animen myyntilukuja. Miksi juuri myyntiluvut ovat tärkeitä?


No sanotaanko sen takia että suurin piirtein niistä riippuu saako anime tai manga jatkoa enää ensimmäisen kauden jälkeen tai jos manga ei tunnu myyvän juuri ollenkaan niin silloin se voi myös meinata sitä että sarja joudutaan lopettamaan huonon myynninsä vuoksi.

Toinen asia minkä vuoksi myyntiluvut ovat tärkeitä koskee tietysti animen tekijöitä ja mangakoita. Sillä mitä enemmän sarjat myyvät sen suositumpia niistä tulee ihmisten keskuudessa jolloin keskusteluja käydään yhä tiiviimmin sarjasta.


Näin ollen mangakoista tulee kuuluisia ja hyvin tunnettuja. Sillä kaikkihan haluaisi olla aina siellä listan ykköspaikalla mutta kaikilla ei siihen aikaa riitä.


Ainiin myyntiluvujen avulla selvitetään myös sitä kuinka moni kuluttaja pitää sarjasta ja näiden avulla yritetään luoda erilaisia manga tai anime elämyksiä kuluttajille jos siis sarja tulee olemaan niin suosittu että se saa useamman kaudenkin.


Mutta entä sitten vähiten myydyt sarjat jotka eivät ole päässyt edes listoille. No nämä ikään kun unohdetaan kokonaan keskuudesta. Mutta onneksi näillekkin sarjoille löytyy nykyään omat faninsa ja jopa lukuisia ryhmiä.


Viimeinen asia joka ei ehkä niin hyödyllinen ole mangan tai anime kohdeyleisölle mutta itselleni se on kyllä aika merkittävä asia. Nimittäin valita uusi manga tai anime myyntiluvujen perusteella.


Vaikka moni sarja olisi suosittu ja myyntiluvut ovat pilvissä niin se ei aina meinaa sitä että sarjassa olisi kaikki aivan täydellistä. Näin ollen monien sarjojen fanit kuten vaikkapa Naruto ja Bleach ovat ilmaisseet mielipiteitään siitä jyrkästi.


Toivotankin kaikille lukioille hyvää joulua ja muistakaa että jokainen manga tai anime on omalla tavallaan hieno luomus.

T: Blogaaja

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

K I R J A M E S S U T 2012 [RAPORTTI]

Pitkästä aikaa ajattelin päivittää tätä blogia taas. Elikkäs tuli käytyä tänään kirjamessuilla. Ja tietysti sieltä tuli ostettua kaikkea kivaa. Sain viimein 2. Mangasarjan päätökseen viimeinkin!


Messu-aula:


Aluksi kun astuin messuille oli kiva huomata että ihmisiä oli erittäin vähän paikalla. Joka oli tosi hyvä juttu. Suurinosa porukoista oli käynyt jo Perjantai ja Lauantai messuilla joten ei ihme että väkeä oli harvassa. Messuilla oli paljon eri kojuja joissa tietysti myytiin pokkareita ja muita erilaisia kirjoja. Oli fantasiaa, dekkaria, kauhua ja yms. Mutta hinnat olivat silti pilvissä joten en paljon kiinittänyt niihin huomiota kun Mangan puolesta itse sinne oikeastaan lähdin. Ohjelma oli hiukan epäonnistunut. Meinaan onhan se hienoa saada kuuluisia kirjailijoita paikalle ja myös kuulla heidän kuulumisiaan ja muistoja kirjoista mutta se että ne eivät kuitenkaan kauhean tunnettuja olleet joka oli pieni pettymys itselleni.


Makedonia:


Kun saavuin Makedonian kojulle niin katselin koko ajan tarkasti näkyisikö mitään kiinnostavaa mangaa tai sarjaa jota itse kerään. Katselin kauan ympärilleni eikä tuntunut millään löytyvän sarjaa jonka olisin halunnut ostaa. Kunnes erään myyntipisteen läheltä huomasin Death Note suomijulkasut osat 6 ja 11 jotka lähti mukaan heti. Koska olin jo aiemmin päättänyt että ostan koko sarjan messuilta ja se päätös myös silloin piti pitää. Hintataso (3,50€) oli todella alhainen jota hiukan ensiksi ihmettelin meinaan mangat olivat ihan uusia ja sivuja ei oltu töhritty ollenkaan joten sanoisin tätä Manga keräilijän kultakaivoksi. Myyjäkin oli todella ystävällinen joka oli mukava yllätys.


Fantasiapelit:


Fantsu tai kokonimeltään Fantasiapelit on kauppa jonka jokainen mangafanin pitäisi tietää sillä jos sitä ei tiedä niin on jäänyt paljosta paitsi. Fantasiapelit on siis liike joka myy mangaa, lautapelejä, korttipelejä yms. Henkilökunta on humoristinen ja osaa heittää hyvää läppää. Mutta ei Fantasiapelit koskaan tule voittamaan Japanissa sijaitsevia manga kauppoja joissa sitä mangaa vilisee joka paikassa. Kuitenkin fantsusta tuli ostettua Death Note enkkupokkarit osat 5, 7, 8, 9, 10, 12 ja näiden hinnaksi tuli 40€ joka nyt on fantsun hintojen mukaan ihan sopiva. Sen jälkeen jatkoin matkaa kohti Animelehden kojua.

Anime-lehti:



Animelehden pisteen äärellä oli yllättävän rauhallinen tunnelma ja siellä ei niin kauheasti porukkaa vilissyt. Tai ainakaan sillä lailla että tuntisi paikan olevan liian ahdas. Olen aina pitänyt animelehdestä ja sen nykyinen toimittaja Petteri Uusitalo on todella heittäytynyt työhönsä ja siihen että lehdestä tulisi harrastajille mahdollisimman runsas ja oikeudenmukainen. Valitettavasti Petteriä ei näkynyt pisteellä mutta eipä sille oikein mahda mitään. Nyt myös koska olin ostellut Animen irtonumeroita jo aivan liian pitkään päätin tilata lehden koska se on mielestäni erittäin hieno ja hyvä lehti. Eikä 15€ puol vuotta (4 lehtee) kuulosta ollenkaan pahalta hinnalta. Mies joka otti tilaukseni vastaankin oli iloisella päällä ja sanoi vielä perään että toivottavasti nautit lehdestä. Johon vastasin Aivan taatusti! Myöhemmin palasin tälle kojulle ostamaan uusimman animen vielä :DD

JapanPop:


JapanPopin osastolla käväisin hetken koska minulle oltiin kerrottu että sieltä saa Anime dvd:eitä eurolla! joten olin ihan suorastaan hämmästynyt siis oikeasti hyväkuntoisia DVD elokuvia / sarjoja eurolla. Suorastaan oli pakko ostaa 3 DVD:tä. Ostin Anime leffan jonka lajityyppi on mecha. Ja sen nimi on Raxaphon. Sitten ostin 1 tuntemattoman sarjan (Generator Gawl) Tästä animesta ei itselläni ole hajua sitten ollenkaan. Tuli myös vielä ostettua Zone of Enders niminen animesarjan dvd volume. Pelin tiedän mutta en tiennyt että siitä on tehty myös anime :O

Ruoka-Messut:


Itselleni nämä olivat suuri pettymys. Mitään muuta japanilaista ei ollut kun sushia. Siis ihan oikeesti ruokamessut ja ei muuta kuin sushia. Ainoastaan sain maistaa hiukan makkaraa ja paria leivonnaista siinä kaikki.

Musiikki-Messut:


En käynyt täällä paikalla ollenkaan koska ohjelma oli suoraan sanoen hirveää kuraa ja se että ei ees hyviä artisteja oltu tuotu paikalle oli jo shokki. Eipä ollut yllätys tämä että ihmisiä ei paljon musiikkipuolella liikkunutkaan koska eihän siellä ollut oikeastaan mitään nähtävää ollut.


Kaiken kaikkiaan:


Messut olivat kirjamessujen ansiosta mahtavat ja itse olen tyytyväinen kaikkiin ostoksiini ja sain sarjan jota lähdin etsimään ja sain jotain lisäextraa myös mukanaan. Oli myös kiva huomata että Animea myytiin kirjamessuilla koska sitä ei kauheasti täältä Suomesta löydä.

Hyvää Jatkoa!

T: Blogaaja









maanantai 8. lokakuuta 2012

Conipäivä lähestyy: Yamacon

Tosiaan nyt ei ole vähään aikaan tullut kirjoiteltua mitään tänne blogiin mutta tällä viikolla on tulossa ainakin raporttia conista ja nyt ajattelin pistää hiukan mielipiteitä kyseisestä tapahtumasta.

Elikkä olen siis menossa kaverini kanssa toista kertaa conitapahtumaan jonka ohjelma näyttää jo tällä hetkeltä ihan mielenkiintoiselta. Luvassa on Mahjongin pelailua, Touhou fandomia, riisipallojen tekoa jota odotan ihan mielenkiinnolla itse ainakin. Luentoja löytyy aiheista joissa pohditaan tietokoneita ja animaatiota, Tokyon baareista ja ravintoloista oleva luento vaikuttaa ainakin mukavalta.
Uutena aihepiirinä voisi mainita ainakin nuo Keskustelupiirit joissa on pari animesarjaakin pistetty pohdintaan kuten Uminenko no naku koro ni ja Sakamichi no Apollon jotka itse pitäisi jossain vaiheessa katsella koska näissä tulee varmasti olemaan jonkin suuntaisia spoilereita mutta hienoa päästä kuuntelemaan ihmisten mielipiteitä kyseisistä sarjoista ja keskustelemaan niistä.
Coni on onneksi vaan yksipäiväinen joten siellä ei esimerkiksi ole mitään nukkumatiloja järjestetty kuten vaikkapa Desuconissa tai Animeconissa.

Ainiin ohjelmassa on myös luvassa karaoketa joka voi olla hyvinkin kiintoisa kokemus. Saa nähdä uskaltaako sitä itse mennä lauleskelemaan J-Pop ja J-Rock lauluja katsotaan sitä sitten.

Kaiken kaikkiaan todella mukava conipäivä tiedossa ja hienoa että tämmöisiä ylipäätänsä vielä järjestetään anime - ja manga alan harrastajille.


Minä kuittaan täältä tällä kertaa.

T: Blogaaja

lauantai 6. lokakuuta 2012

Asiaa Mangan ja Animen genreistä.

Tervehdys kaikille taas.

Tänään puhun yleisistä tyylilajeista joita Mangassa ja Animessa on ja näiden avulla voidaan valita oikea kohderymä oikeiden katsojien löytämiseksi.


Ylipäätäänsä tyylilajithan ovat käytössä niin musiikissa, peleissä, elokuvissa ja kirjoissa. Mangassa ja Animessa on sama juttu mutta niillä ovat vähän erilaiset tarkoitukset kuin tavallisissa tyylilajeissa. Katsastellaanpa näitä tyylilajeja vähän tarkemmin nyt.

Ensimmäisenä tyylilajina meillä on Seinen. Seinen on kohderyhmä joka on suunnattu nuorille miehille jotka lukevat mangaa tai katsovat kyseisiä animesarjoja. 

Seineneissä yleensä teemat ovat samoja kuin kaverityylissäänsä shonenissa. Mutta se miten Seinen eroaa shōnenenista on kokonaan se että siinä nähdään kypsempiä tarinoita joiden takia tappelukohtauksia on esitetty helpommin. Seinen eroaa myös shōnennista aika paljon juonen takia koska siinä hahmot ovat enemmän tietoisempia ja kypsempiä ja hahmot ovat yleensä kokeneempia kuin shonenissa. 

Yleensä tämän seuraksena monet vertailevat tätä shōjoon, joissa on periaatteessa sama rakenne kyseessä myöskin missä hahmoihin on keskitytty enemmän. Seinen sarjat ovat yleensä suunniteltu kokoneille lukijoille jonka vuoksi niissä on selvästi eri konsepti verrattuna shōneniin. Kerrontatapa Seinenissä on kuitenkin realistempi kuin muissa tyylilajeissa.Nykyään kuitenkin monia Seinen mangoja lukevat shoonen mangan lukijatkin ja anime sarjojen kanssa on asia samanlailla.


Seuraavana keskityn tyylilajiin nimeltä Josei. Josei on semmoinen tyylilaji joka on tarkoitettu ylipäätänsä nuorille naisille. Niinkuin jo mainitsin tuossa Seinenistä myös Joseissa tarinat ovat kypsempiä. Tarinoissa myös fantasiaa on selvästi vähemmän ja niissä keskitytään henkilöiden suhteisiin jonka vuoksi romantiikka nähdään realistisempana. Myöskin sarjojen juonikaaret ja teemat ovat paljon monimutkaisempia. Josein aiheet ovat samankaltaisia kuin shōjossa ja ne saattavat käsitellä muun muassa näitä osa-alueita: romantiikka, tieteisfiktiot, historialliset draamat. Mutta myöskin niissä voi olla aikuisille naisille suunnattuja teemoja kuten töissäkäyntiä, avioliittoja, ja arikista pehe-elämää.

Viimein pääsemme shōnenin kohderyhmään johon kuuluvat nuoret pojat. Shonen mangan tai sarjojen valttikortteina toimii yleensä huumori, toiminta, urheilu tai seikkailujen supersankarit ja tieteisfiktion maailmat. Vaikka suurin osa näistä sarjoista on piirretty pienemmälle kohderyhmälle joka on ikäluokkaa 8-18 vuotiaille pojille niiden teemat ovat päteviä joiden takia myös tytöt ovat kiinnostuneet lukemaan ja katsomaan näitä sarjoja esimerkkinä One Piece. Shōnen on myöskin tyylilajityypeistä se kuuluisin.

Vuoteen 1990 menessä Japanissa suurin osa mangoista noin 40 % oli suunnattu ainoastaan pojille. Shōnen mangan suosituin julkaisu on Japanissa suosituin mangalehti eli Shonen Jump. Jonka viikkomyynti on 3 miljoonaa kappaletta. Tämän takia Shonen Jump pn saanut kyseisiö kilpailijoita jotka tunnettaan nimellä Shonen Magazine ja Shonen Sunday. Shonen sarjojen ansiota niiden oheistuotteita valmistetaan paljon ja ne myyvät hyvin kanssa.

Myöskin tyylilaji nimeltään Kodomo joka tulee japanista ja tarkoittaa lasta. Eli niin sanotut lapsimangat ja animet ovat olleet todella suosittuja kohderyhmiä Japanissa joiden avulla suosituimmat sarjat joihin lukeutuvat Pokemon, Yugioh ja Digimon ovat päässeet valokeilaan.

Tähän päättyy tämän kertainen blogi tekstini koskien osaa animen ja mangan tyylilajeista. Muitakin tyylilajeja tietysti on mutta halusin mainita nämä tärkeimmät vaan.

Jos olet kiinnostunut enemmän näistä tyylijajeista. Wikipedian sivusto tarjoaa tarkemmat kuvaukset ja selitykset näille.