Näytetään tekstit, joissa on tunniste tyyppi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tyyppi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Psykologisuus animessa

Tervehdys kaikille lukijoille!

Tänään aihepiirinä toimii Psykologisuus animessa. Eli millä lailla kyseinen ilmiö näkyy ja mitä sillä on saatu aikaan animeyhteisössä.

Psykologia ja Anime


Psykologia on aine joka kuvaa ihmisen mieltä. Sitä voidaan vaikka käyttää oppimisen, muistamisen tai vaikka tiedonkeräämisen viestintä-välineenä.

Miten Psykologisuus näkyy animeissa ylipäätänsä?? No, ainakin psykologisissa animeissa on sama aihe tarkastelussa mutta ihmisen mielen sijasta tutkitaan animehahmon mieltä. Eli toisin sanoen mitä sen kyseisen hahmon päässä oikein liikkuu.

Psykologisuus ilmenee eri tavalla hahmojen kautta. Esimerkiksi jollain hahmolla se voi näkyä masentumisen (Neon Genesis Evangelion) kautta. Siihen on voinut vaikuttaa joku kriisi tai suuri tapahtuma mikä murtaa hahmon mielen ja aiheuttaa kyseisen reaktion hahmon toiminnoissa.

Se voi myös näkyä pakkomielteenä joihinkin asioihin kuten esimerkiksi hulluksi tulemalla. (Death Note) Tai vaikkapa salailemalla asioita. (Mirai Nikki) tai suunnitella ilkeitä suunnitelmia. (Monster)

Sarjoissa kuten Death Note esimerkiksi psykologinen perspektiivi näkyy hyvin tuntemattomana voimana jota voisi vertailla jumalan tai pirun voimaan mystisiä voimia joita ei tunne muut kuin käyttäjä itse..

Monsterissa taas se näkyy hypnoosin kaltaisessa muodossa jossa hypnoottiset ihmiset seuraavat käskyjä pyynnöstä tai toteuttavat niitä johtajalleen. Se voi myös näkyä puheettomana ilmiönä jos ihmisen mieli on sellaisessa tilassa.

Analyysejä ja selityksiä


Psykologiallisissa animeissa haetaan yleensä jonkimmoista selitystä siihen miksi ihmisen mieli toimii tilassa kun tilassa erilailla. Usein kysymykset pohjautuvat moraalin ja se herättää katsojien kiinnostuksen. Kysymykset kuten: "Onko se oikein vai väärin moraalisesti ihmismielessä?" "Mitä siitä voi seurata?" "Miksi henkilö toimii niin kuin tekee"? "Miten hahmon kehitys näkyy?" Minkä vuoksi henkilö tekee niin?

Psykologiset animet eivät pelkästään keskity ihmiseen vain esimerkiksi tapa jona psykologia näkyy animessa. Esimerkiksi: ihmismielen hallitseminen, Paykologiset animet antavat aika todentuntuisen ja realistisen kuvan katsojalle.

Kokonaisuus Sama


Oli kyse sitten mistä tahansa psykologisesta animesta niin näissä tulee aina olemaan sama kokonaisuus jotka ovat:

1. Synkkä juoni
2. Sekavat hahmot
3. Juonenkäänteitä paljon
4. Todentuntuinen
5. Joltain osin realistinen
6. Henkilöillä tunnepurkauksia enemmän
7. Sekoittaa katsoja pään kokonaan

Siinäpä oli tämän päivän postaus. Kannattaa katsastaa tämä genre sillä se on yksi nautinnollisimmista genreistä. Miksi? Tarinankerronnan vuoksi näin siis ainakin Monsterin anime-sovituksessa :)

T: Blogaaja

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Anime videopeleissä: Ni no Kuni - Roolipelaajan unelma

Heipä hei kaikille animen-ja mangan ystäville!

Pahoitteluni alkuun että en ole ehtinyt kirjoittamaan tänne paljoa koulukiireiden ja muidenkin asioiden vuoksi. Kuitenkin haluan aloittaa tämän vuoksi uuden osion nimeltään

"Anime videopeleissä" joka käsittelisi ylipäätänsä sitä miten nykypäivänä anime näkyy videopeleisssä konsanaan.

Ja tämän osion aloittaa juuri pari kuukautta saapunut peli jossa yksi maailman suosituimmista studioista kukas muukaan kuin Studio Ghibli on ollut mukana tässä projektissa eli pelihän tunnetaan nimellä Ni no Kuni: Wrath Of The White-Witch.. LEVEL-5 studion kehittämä peli. Joka tunnetaan monista hyvistä animepeleistään kuten esimerkiksi "The White Knight Chronicles", "Rogue Galaxy" "Inazuma Eleven" ja monet muut pelit joka on myös saman studion käsialaa.


Kun Pokemon JRPG Hack´and Slash ja Final Fantasy yhdistyvät

Ni no Kuni on genreltäänsä sinäänsä mielenkiintoinen peli. Peliä on verrattu elementeiltään kuuluisimpiin franchise-peleihin kuten Pokemon, Final Fantasy ja moniin muihin mutta jos itse sanoisin mielipiteeni demon perusteella sanoisin että pelissä on aika paljon samaa kuin Final Fantasyssä.

Mutta peli ei ole vain mahtava genrensä vuoksi vain juuri sen takia koska tämä oli ensimmäinen kerta kuin Studio Ghibliä pyydettiin mukaan videopeleihin. Ja onneksi kaverit suostuivat mukaan koska ilman heidän antamaa maagista kosketusta pelille se ei olisi saanut niin suosittua asemaa täällä lännessä silloin kun peli saapui tänne Japanista tämän vuoden helmikuussa.


Kritiikkiä ja mielipiteitä faneilta

Vaikka pelin animaatio ja musiikkipuoli on ollut pelaajille mieleen niin kritiikiltä tämä peli ei ole säästynyt onhan se oletettavaa että sitä tulee koska mikään peli ei tule ikinä olemaan täydellinen. Ni no Kuni ei ehkä ole täydellinen peli ja siinä saattaa olla pieniä vikoja mutta mitään isoja puutteita pelistä ei tunnu löytyvän.

Kuitenkin pelaajat ovat kertoneet mielipiteensä ja monet sanovat että toisinaan pelin vaikeusaste ei ole kohdallaan ja toisinaan se on. Kaikkia ei tietenkään voi miellyttää mutta Ni no Kuni on saanut silti hyvän maineen eikä negatiivistä palautetta ole kauheita määriä tullut. Onneksi kuitenkin pelin vaikeusaste ongelmaan on osittain luotu ratkaisu. Pelaajat voivat nimittäin vaihtaa halutessaan päävalikosta pelin vaikeusasteen joko Easy tai Normal vaikeusasteeksi. Joten "Hard" tai "Expert" tasoa ei olekkaan kehitetty. Omasta mielestäni peli vaikutti juuri sopivan vaikealta itselleni. Pomotaisteluissa joutui hetken miettimään mutta aika helposti nekin hoitui eli mitään mahdottomia bosseja tuskin peli pitää sisällään.


Visuaalisuus ja Animaatio

Ni no Kuni vaikuttaa visuaalisuudellaan pelaajan ja maailma on myös värikäs. Pelin textuurit kuten vesi, maa ja ilma on suorastaan fantastisesti asetettu peliin ja Studio Ghiblin kohtaukset tuntuvat hyvältä ja luovat peliin uudenlaisen otteen. Moni ei olisi uskonut että peli tulee sisältämään täyttä animaatiota mutta näin se vain on. Tämmöinen käsitys jäi itselleni demon perusteella käteen. Toivotaan että myynti täällä lännessä on hyvää niin kenties LEVEL-5 herää tuomaan lisää roolipelejä Japanin ulkopuolelta myös.

Mutta tässä oli tämänkertainen postaukseni Ni no Kunista. Toivottavasti tämä artikkeli auttaa jollain lailla ostopäätöksessä mutta sen vielä haluan sanoa että arvosteluissa Ni no Kuni on pärjännyt erinomaisesti mutta olisikohan asian laita ollut näin jos Ghibli ei olisi ollut mukana auttamassa?

Jätän teidät nytten pelin trailerin ja parin gameplay videon pariin. Suosittelen kokeilemaan peliä ehdottomasti jos haluaa tasokkaan roolipelin tai kokeilla jotain aivan maagista peliä. Sillä tämä pelihän on vähän kuin jokaisen roolipelaajan unelma tietyllä tavalla ainakin.



Pelin E3 2012 traileri:

                               



Pelikuvaa maailmakartasta ja visuaalisuudesta:





lauantai 29. joulukuuta 2012

Talven Animet 2012

Talven animekausi on taas lähestymässä. Ikävä kyllä itseäni ei kauheasti lämmitä tämän talven tuotanto mutta kyllä sieltä pari sarjaa tulee varmasti katsottua. Näimpä pikemmittä puheitta otan katsasteluun tässä pari sarjaa. Joita suosittelen kaikille.


Amnesia

Amnesia vaikuttaa todella mielenkiintoiselta animelta se vaikuttaa olevan fantasiapohjainen anime ainakin kuvan perusteella. Luultavasti myös jonkintyyppinen tulevaisuus tullaan näkemään. samoin tällä animella sattuu olemaan samanlaisia piirteitä kuin Otome X Amnesia. Joka siis kertoo haamusta niin myös tämä tekee.

Amnesia tulee painottumaan päähenkilöön joka herää elokuun 1.päivänä huomaten että menneisyydestä olevat muistot ovat kadonneet eikä hän muista juuri niistä mitään. Samalla eräs poika ilmestyy päähenkilömme eteen ja heidän seikkailunsa alkavat.

Brains Base studio on vastuussa tästä animesta ja mitä nyt heidän studion töitä olen seurannut niin luvassa on hyvää henkianime jossa luultavasti ollaan myös tekemisessä taikuuden kanssa joltain osin. Amnesia ei ole originaali anime vaan perustuu Amnesia nimiseen peliin ja tästä amnesia on adaptoitu animeksi. Mielenkiinnolla odotan minkälainen anime tästä tulee. Amnesia alkaa
7.1!

Copyright: Brains Base















Bakumatsu Gijinden Roman

Seuraava odottamisen arvoinen anime tulee ehdottomasti olemaan tämä. Sarja tulee olemaan TMS nimiseltä studiolta. Joka tunnetaan maailmankuulusta Lupin III sarjasta.

Anime tulee olemaan adaptaatio alkuperäisestä pachinko pelistä. Jos nyt ei tiedä mitä patchinko meinaa niin se on peli jota pelataan vähän niin kuin flipperiä. Kuulat liikkuvat ja pallolla yeiterään saada kaikki kuulat semmoseen avonaiseen reikään. Peli on erittäin suosittu Japanissa.

Anime tulee seuraamaan Roman nimistä haamuvarasta joka työskentelee aina illan tultua. Se tulee sijoittumaan Genroku nimiseen aikaan vuoteen (1688-1704) Samalla siihen tulee aikasiirtymä Bakumatsu nimiselle aikakaudelle joka hallitsi shogun kauden lopussa.

Yllättävää kyllä hahmoista tunnistaa kyllä heti että samalla kaavalla mennään niin kuin Lupin III animen kanssa. Hahmodesignit nimittäin näyttävät identtisiltä sarjaan. Kysymys kuuluukin tuleeko tämä olemaan yhtä suosittu kuin Lupin saaga oli. Siihen saamme vastauksen kun Bakumatsu Roman starttaa 8.1 Japanin TV:ssä.



Copyright: TMS















Cutitle Detective Inaba

Onko kaikki salapoliisi animet jo katsottu ei hätää uusin tulokas joka on pian täällä. Lupaa taas tarjoilla mielenkiintoisia tapauksia ja henkilöitä.

Cutitle Detective Inaba kertoo Hiroshi Inaba nimisestä yksityisetsivästä johon on puoliksi luotu ihmissusi. Tapauksien selvittelyssä Hiroshilla on apunaan sihteeri nimeltään Yuuta ja kuulema normaali teini Kei.

Tarina kertookin Hiroshin ja tämän arkkivihollisen Don Valentinon kamppailusta joka on muuten vuohi haha. Raha on pääasia tässä animessa ja se tulee jotenkin olemaan pakkomielteenä Donille. Mielenkiintoista nähdä minkälaisia suunnitelmia Donilla on Hiroshille. Ja kuinka he selvittävät tapaukset. Näiden kahden  välistä kilpailua pääsee seuraamaan
1.4.  ZEXCS niminen studio tulee vastaamaan animesta.


Copyright: ZEXCS















Tamako Market

Viimeisenä mutta ei suinkaan vähäisempänä tulee olemaan ehkä kaikkein odotetuin sarja nimittäin KyoAnin uutuussarja Tamako Market.

KyoAni on siinä mielessä  erittäin korkeatasoinen animaatio kun animen hahmot ovat kyseessä. Niissä on paljon samankaltaisuuksia ja muutenkin hyvin rakennetut hahmokokonaisuudet.

Tamako Market animesta ei kauheasti vielä tiedetä mitään mutta sen verran kuitenkin että Kananmunien myyntiin se tulee luultavasti liittymään.Itse veikkaan että näitä kananmunia myydään kaupassa tai sitten maatilalla.

Myös juuri miksi hypetän tätä animea niin paljon johtuu siitä että Reiko Yoshida-san joka vastaa Bakuman animen käsikijoituksesta on mukana tässä. Tämä vain ei voi epäonnistua! Kananmunia päästään markkinoimaan
10.1

Copyright: Kyoto Animation





















Siinä onkin kaikki tärkeimmät sarjat itselleni jotka aion katsoa varmuudella. Jos nyt kuitenkin mielestänne pitäisi katsella jokin muu talvensarja niin pistäkää ihmeessä kommenttia siitä ja juuri minkä takia juuri se pitäisi katsastaa. Mutta toivottavasti tämän kertainen sarja katsaus kinnosti.

lauantai 6. lokakuuta 2012

Asiaa Mangan ja Animen genreistä.

Tervehdys kaikille taas.

Tänään puhun yleisistä tyylilajeista joita Mangassa ja Animessa on ja näiden avulla voidaan valita oikea kohderymä oikeiden katsojien löytämiseksi.


Ylipäätäänsä tyylilajithan ovat käytössä niin musiikissa, peleissä, elokuvissa ja kirjoissa. Mangassa ja Animessa on sama juttu mutta niillä ovat vähän erilaiset tarkoitukset kuin tavallisissa tyylilajeissa. Katsastellaanpa näitä tyylilajeja vähän tarkemmin nyt.

Ensimmäisenä tyylilajina meillä on Seinen. Seinen on kohderyhmä joka on suunnattu nuorille miehille jotka lukevat mangaa tai katsovat kyseisiä animesarjoja. 

Seineneissä yleensä teemat ovat samoja kuin kaverityylissäänsä shonenissa. Mutta se miten Seinen eroaa shōnenenista on kokonaan se että siinä nähdään kypsempiä tarinoita joiden takia tappelukohtauksia on esitetty helpommin. Seinen eroaa myös shōnennista aika paljon juonen takia koska siinä hahmot ovat enemmän tietoisempia ja kypsempiä ja hahmot ovat yleensä kokeneempia kuin shonenissa. 

Yleensä tämän seuraksena monet vertailevat tätä shōjoon, joissa on periaatteessa sama rakenne kyseessä myöskin missä hahmoihin on keskitytty enemmän. Seinen sarjat ovat yleensä suunniteltu kokoneille lukijoille jonka vuoksi niissä on selvästi eri konsepti verrattuna shōneniin. Kerrontatapa Seinenissä on kuitenkin realistempi kuin muissa tyylilajeissa.Nykyään kuitenkin monia Seinen mangoja lukevat shoonen mangan lukijatkin ja anime sarjojen kanssa on asia samanlailla.


Seuraavana keskityn tyylilajiin nimeltä Josei. Josei on semmoinen tyylilaji joka on tarkoitettu ylipäätänsä nuorille naisille. Niinkuin jo mainitsin tuossa Seinenistä myös Joseissa tarinat ovat kypsempiä. Tarinoissa myös fantasiaa on selvästi vähemmän ja niissä keskitytään henkilöiden suhteisiin jonka vuoksi romantiikka nähdään realistisempana. Myöskin sarjojen juonikaaret ja teemat ovat paljon monimutkaisempia. Josein aiheet ovat samankaltaisia kuin shōjossa ja ne saattavat käsitellä muun muassa näitä osa-alueita: romantiikka, tieteisfiktiot, historialliset draamat. Mutta myöskin niissä voi olla aikuisille naisille suunnattuja teemoja kuten töissäkäyntiä, avioliittoja, ja arikista pehe-elämää.

Viimein pääsemme shōnenin kohderyhmään johon kuuluvat nuoret pojat. Shonen mangan tai sarjojen valttikortteina toimii yleensä huumori, toiminta, urheilu tai seikkailujen supersankarit ja tieteisfiktion maailmat. Vaikka suurin osa näistä sarjoista on piirretty pienemmälle kohderyhmälle joka on ikäluokkaa 8-18 vuotiaille pojille niiden teemat ovat päteviä joiden takia myös tytöt ovat kiinnostuneet lukemaan ja katsomaan näitä sarjoja esimerkkinä One Piece. Shōnen on myöskin tyylilajityypeistä se kuuluisin.

Vuoteen 1990 menessä Japanissa suurin osa mangoista noin 40 % oli suunnattu ainoastaan pojille. Shōnen mangan suosituin julkaisu on Japanissa suosituin mangalehti eli Shonen Jump. Jonka viikkomyynti on 3 miljoonaa kappaletta. Tämän takia Shonen Jump pn saanut kyseisiö kilpailijoita jotka tunnettaan nimellä Shonen Magazine ja Shonen Sunday. Shonen sarjojen ansiota niiden oheistuotteita valmistetaan paljon ja ne myyvät hyvin kanssa.

Myöskin tyylilaji nimeltään Kodomo joka tulee japanista ja tarkoittaa lasta. Eli niin sanotut lapsimangat ja animet ovat olleet todella suosittuja kohderyhmiä Japanissa joiden avulla suosituimmat sarjat joihin lukeutuvat Pokemon, Yugioh ja Digimon ovat päässeet valokeilaan.

Tähän päättyy tämän kertainen blogi tekstini koskien osaa animen ja mangan tyylilajeista. Muitakin tyylilajeja tietysti on mutta halusin mainita nämä tärkeimmät vaan.

Jos olet kiinnostunut enemmän näistä tyylijajeista. Wikipedian sivusto tarjoaa tarkemmat kuvaukset ja selitykset näille.























torstai 4. lokakuuta 2012

Anime termit käsittelyssä: Mitä eroa on OVA:lla, ONA:lla, OADI:lla ja Speciaaleilla?

Tervehdys taas hyvät lukijat. Tänään keskitymme aiheeseen mitä eroa on näillä kyseisillä termeillä ja miten ne liittyvät anime kulttuuriin ja sen historiaan.

Ensin kerron teille OVA:sta joka on varmasti näistä suosituin tällä hetkellä animessa koska niitä tulee koko ajan vain enemmän ja enemmän. Ne ovat myös todella suosittuja japanissa.

OVA: (Original Video Animation)

Aloittakaamme siitä mikä merkitys tällä on animen katsojille ja Japanin yleisölle ylipäätänsä. 
OVA:t eroavat kokonaan eri tavalla tavallisista animejaksoista ja ne ovat yleensä vähän pidempiä kuin normaali 23 minuutin jakso esim. 48 minuuttia. Mutta se voi myös yltää 1h-2h jaksoon.
 Ne eroavat hyvinkin suuresti muista jaksoista siinä mielessä että ne ovat jaksoja joita ei näytetä tv:ssä vaan menevät suoraan DVD myyntiin ja yleensä OVA:t voivat olla minkä tyyppisiä jaksoja vain mutta niissä on aina melkein jokin teema valittuna kyseistä animea varten. Monet suositut animesarjat ovat ensiksi saaneet OVA:n kuten esimerkiksi Toriko ja myöhemmin jos OVA:n katsojaluvut ovat olleet nousussa niin silloin se on käännetty täysi kokoiseksi animeksi. Ovissa on myös aina suurempi budjetti käytössä kuin tavallisella jaksolla jonka vuoksi niiden tekemiseen menee aikaa ja rahaa. Ovissa myös juoni ja tarinan kerrontaan on panostettu enemmän kuin tavallisissa jaksoissa. Ovissa on yleensä myös vain 1 jakso mukana mutta se ei tarkoita että ne olisi halpoja vain päinvastoin ne ovat kalliimpia kuin animeboksit. 

Niin kuin jo mainitsin tuossa aikaisemmin ovia ei näytetä TV:ssä tai teattereissä mutta jos animea halutaan mainostaa niin silloin on tehty tämmöisiä niin sanottuja poikkeus tapauksia joista johtuen jotkut OVA:t voidaan lähettää TV:ssä.

Historiaa:

OVA:t ovat lähtöisin 1980-luvulta jolloin ne saapuivat Japaniin. Samalla VCR eli videonauhureiden käyttö ja myynti yleistyivät japanissa. Nykyään kuitenkin OVA:t ovat DVD formaatissa jolloin videonauhureita ei olla enää kovin paljoa kaipailtu sillä DVD:hän on tietenkin parempi ja teknologian on mentävä eteenpäin jossain vaiheessa eikä pysytellä paikoillaan.
Seuraavaksi vuorossa ovat ONA:t miten nämä sitten eroavat ovista ja mikä merkitys niillä on animeteollisuudelle. Katsastellaanpa hieman tarkemmin tätä käsitettä.

ONA: (Original Net Animation)

Kuten jo voitte varmaan jo tuosta nimestä päätellä kyseessähän on pelkästään Internetissä julkaistavat jaksot joilla voidaan mainostaa tiettyä animea. Yleensä nämä eivät ole kauhean pitkiä vaan hyvinkin lyhyitä preview jaksoja joilla voi saada hiukan esimakua siitä tietystä animesta jota näytetään. ONA on siinä mielessä vielä aika uusi formaatti Japanissa jotenka sen skene ei vielä ole niin suosittu kuin OVA:n tai OADin joten budjettiin ei käytetä niin paljon rahaa. Mutta silti on hienoa että animestudiot ovat saaneet nämä ONA:t kin paremmin julkisuuteen erilaisten striimaus sivustojen avulla kuten Chrunchyroll tai omien striimaussivutojen kautta.
Entäpä mitä kertoisin  OAD:eista jotka liittyvät muuhun kun kuin animeen ja niiden jakeleminen toimii käytännössä eri tavalla kuin OVA:t tai ONA:t. 

OAD: (Original Animation DVD)

Tällä kertaa kyseessä on hiukan erilainen tilanne kuin noiden 2 muun formaatin kanssa. Näitä yleensä jaellaan vaan suosittujen mangapokkareiden mukana jolla voidaan mainostaa kyseistä mangaa ja saada ihmiset ostamaan se pokkari kun saavat hiukan oheistuotetta mukana. OAD on todella suosittu formaatti Japanissa jonka vuoksi se on menestynyt niin hyvin että melkein kaikkien suosittujen mangojen parista löytyy OAD joka on niin sanotusti Bundle pakkauksessa sen kyseisen mangapokkarin kanssa.

Speciaalit:

Vaikka japanissa on näin monta erilaista formaattia niin mahtuu siihen väliin vielä yksi formaatti joka on special. Eli speciaaliversio jostain anime jaksosta näissä yleisenä tapana on olla vaikka teema esim kesä tai joku muu vastaava. Speciaalit voivat olla 1-2h pitkiä jaksoja joten niiden katseleminen on saman aista kuin katsoisit elokuvaa. Mutta joissain erikoistapauksissa nämä saattavat olla lyhyempiä.

Yhteenveto:

Nyt kun olen kertonut teille näistä formaateista niin tiedätte paljon enemmän animesta ja kun näette kyseisen formaatin osaatte vertailla niiden eroja keskenään toisiinsa.
Hauskoja katseluhetkiä!

T: Blogaaja




keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Monipuolisuus on aina parempi

Tervehdys taas kaikille lukijoille!

Tänään puhun monipuolisuudesta ja siitä miten tärkeää katsojan on osata erottaa huono ja hyvä anime toisistaansa. Ja myöskin siitä kuinka tärkeää on osata valita animensa oman mielenkiinnon mukaan ja siitä minkä tyypin genreistä pitää.


Nykyään anime sarjoja on niin paljon että voi laskuissa jo mennä sekaisin että oliko niitä se 100 vai yli 10 000. No sitä voimme vain arvella koska koko ajan tuotetaan uusia anime sarjoja ja elokuvia. No millä keinolla sitten voisi erottaa roska-animen niistä mahtavammista ja mielenkiintoisimmista animeista. Esimerkiksi keksiä itselleen oma tapa miten valita mitä animea haluaa katsoa seuraavaksi ja onko se anime jonka valitsee katselemisen arvoinen.

Voin jo aluksi todeta tähän että pelkästään näitä 3 isoa sarjaa One Piece, Naruto, Bleach  ei kannata pelkästään seurata. Koska silloin katsojalle ei tarjota välttämättä kauhean monipuolisia valintoja vaan pelkkää shounen animea jota alkaa olla jo vähän liikaa anime skenessä liikkeellä. Kannattaa aina tutustua johonkin uuden lajin genreen sillä se ainakin tulee parantamaan animekatselijoiden kokemuksia ja vahvistamaan niitä vanhoja kokemuksia jo entisestään. Kuka tietää ehkä voit alkaa pitämään tästä uudesta genrestä ja katsomaan myös sen genren sarjoja tiiviimmin.

Seuraavaksi ajattelin kertoa mitä eri tapoja on valita näistä sarjoista juuri ne parhaat eikä sitä roska-animea. 

Ihan ensiksi yksi tapa on kuva. Mitä tällä tarkoitan netissä kun julkaistaan tämmöinen informaatio lehti joka kertoo esimerkiksi tällä kaudella alkavat sarjat. Niin yleensä aina näissä on animesta jokin kuva valmiina ja sen kuvan periaatteella voi jo miettiä että tuo voisi olla mielenkiintoinen anime jos kuva miellyttää silmää ja siinä on hiukan taidetta. 


Toinen vaihtoehto jonka monet animeharrastajat tekevät on valita animensa suosikki animestudion mukaan. Eli jos olet ollut tyytyväinen vaikka Production IG:n animoituihin sarjoihin niin silloin kannattaa valita tämän studion sarjoja jolloin studion fanit tietävät ainakin että tämän studion kanssa sen sarjan valinta ei välttämättä mene pieleen kun on niin monia hyviä sarjoja osannut ennenkin tehdä. Mutta jos et ole tietoinen mistään animestudiosta niin silloin kannattaa valita vain jokin studio ja katsomaan vaikka se sarja ja sen jälkeen sitten päättää olisiko tällä kyseisellä studiolla muita animeita jotka olisivat yhtä hyviä kuin edelliset studion tekemät sarjat.


 Myös suurin osa ihmisistä valitsee omat animensa piirrustustyylin ja animaation avulla. Joka voi olla ehkä hiukan hankalaa jollei silmä ole tottunut tämmöiseen taiteeseen ja siihen että osaa erottaa hyvän ja huonon piirrostyylin tai animaation.


 Viimeiseksi vaihtoehdoksi on sitten arvostelut. Eli jos olet päättänyt viimein minkä sarjan haluaisit katsoa Onneksi Olkoon! edessä on vielä yksi keino jolla voit olla varma valinnastasi. Nykyään on jo todella paljon sivustoja joissa animeista käyttäjät tekevät arvostelun koko animen katsomisen perusteella mutta on myös jakso by jakso meininkiä jolloin käydään jaksoittain lävitse mikä tässä jaksossa oli parasta ja mikä ei niin kauheasti uponnut katsojaan. Arvostelut ovat hieno päätös valita animensa koska saat miljoonien ihmisten antamat mielipiteet oliko kyseinen anime hyvä ja suosittelenko tätä nyt muillekkin. Jos kaikki arvostelut näyttävät plussaa niin silloin se anime on todennäköisesti hyvä. Tai jos siitä animesta taas esim. puhutaan paljon internetissä niin silloin se on jo varmaa että tämä on se uusi hitti anime jonka voisin katsella.


Yhteenveto:


Valitse omat sarjasi joidenkin näiden vinkkien avulla tai jos pidät jostain tietynlaisesta genrestä niin valintasi suorastaan helpottuu kuin että pähkäilet minkä sarjan katsoisin seuraavaksi. Kun noudatat näitä kultaisen keskitien ohjeita niin katseluelämys on suorastaan taattu. Unohdin mainita vielä tähän lopuksi että näitä samoja valintoja voidaan käyttää myös mangan valinnassa joten niitä tosiaan kannattaa käyttää!

Muistakaa siis valita anime sarjanne ja manganne oikein.

T: Blogaaja