Näytetään tekstit, joissa on tunniste onnistuminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste onnistuminen. Näytä kaikki tekstit

lauantai 29. joulukuuta 2012

Talven Animet 2012

Talven animekausi on taas lähestymässä. Ikävä kyllä itseäni ei kauheasti lämmitä tämän talven tuotanto mutta kyllä sieltä pari sarjaa tulee varmasti katsottua. Näimpä pikemmittä puheitta otan katsasteluun tässä pari sarjaa. Joita suosittelen kaikille.


Amnesia

Amnesia vaikuttaa todella mielenkiintoiselta animelta se vaikuttaa olevan fantasiapohjainen anime ainakin kuvan perusteella. Luultavasti myös jonkintyyppinen tulevaisuus tullaan näkemään. samoin tällä animella sattuu olemaan samanlaisia piirteitä kuin Otome X Amnesia. Joka siis kertoo haamusta niin myös tämä tekee.

Amnesia tulee painottumaan päähenkilöön joka herää elokuun 1.päivänä huomaten että menneisyydestä olevat muistot ovat kadonneet eikä hän muista juuri niistä mitään. Samalla eräs poika ilmestyy päähenkilömme eteen ja heidän seikkailunsa alkavat.

Brains Base studio on vastuussa tästä animesta ja mitä nyt heidän studion töitä olen seurannut niin luvassa on hyvää henkianime jossa luultavasti ollaan myös tekemisessä taikuuden kanssa joltain osin. Amnesia ei ole originaali anime vaan perustuu Amnesia nimiseen peliin ja tästä amnesia on adaptoitu animeksi. Mielenkiinnolla odotan minkälainen anime tästä tulee. Amnesia alkaa
7.1!

Copyright: Brains Base















Bakumatsu Gijinden Roman

Seuraava odottamisen arvoinen anime tulee ehdottomasti olemaan tämä. Sarja tulee olemaan TMS nimiseltä studiolta. Joka tunnetaan maailmankuulusta Lupin III sarjasta.

Anime tulee olemaan adaptaatio alkuperäisestä pachinko pelistä. Jos nyt ei tiedä mitä patchinko meinaa niin se on peli jota pelataan vähän niin kuin flipperiä. Kuulat liikkuvat ja pallolla yeiterään saada kaikki kuulat semmoseen avonaiseen reikään. Peli on erittäin suosittu Japanissa.

Anime tulee seuraamaan Roman nimistä haamuvarasta joka työskentelee aina illan tultua. Se tulee sijoittumaan Genroku nimiseen aikaan vuoteen (1688-1704) Samalla siihen tulee aikasiirtymä Bakumatsu nimiselle aikakaudelle joka hallitsi shogun kauden lopussa.

Yllättävää kyllä hahmoista tunnistaa kyllä heti että samalla kaavalla mennään niin kuin Lupin III animen kanssa. Hahmodesignit nimittäin näyttävät identtisiltä sarjaan. Kysymys kuuluukin tuleeko tämä olemaan yhtä suosittu kuin Lupin saaga oli. Siihen saamme vastauksen kun Bakumatsu Roman starttaa 8.1 Japanin TV:ssä.



Copyright: TMS















Cutitle Detective Inaba

Onko kaikki salapoliisi animet jo katsottu ei hätää uusin tulokas joka on pian täällä. Lupaa taas tarjoilla mielenkiintoisia tapauksia ja henkilöitä.

Cutitle Detective Inaba kertoo Hiroshi Inaba nimisestä yksityisetsivästä johon on puoliksi luotu ihmissusi. Tapauksien selvittelyssä Hiroshilla on apunaan sihteeri nimeltään Yuuta ja kuulema normaali teini Kei.

Tarina kertookin Hiroshin ja tämän arkkivihollisen Don Valentinon kamppailusta joka on muuten vuohi haha. Raha on pääasia tässä animessa ja se tulee jotenkin olemaan pakkomielteenä Donille. Mielenkiintoista nähdä minkälaisia suunnitelmia Donilla on Hiroshille. Ja kuinka he selvittävät tapaukset. Näiden kahden  välistä kilpailua pääsee seuraamaan
1.4.  ZEXCS niminen studio tulee vastaamaan animesta.


Copyright: ZEXCS















Tamako Market

Viimeisenä mutta ei suinkaan vähäisempänä tulee olemaan ehkä kaikkein odotetuin sarja nimittäin KyoAnin uutuussarja Tamako Market.

KyoAni on siinä mielessä  erittäin korkeatasoinen animaatio kun animen hahmot ovat kyseessä. Niissä on paljon samankaltaisuuksia ja muutenkin hyvin rakennetut hahmokokonaisuudet.

Tamako Market animesta ei kauheasti vielä tiedetä mitään mutta sen verran kuitenkin että Kananmunien myyntiin se tulee luultavasti liittymään.Itse veikkaan että näitä kananmunia myydään kaupassa tai sitten maatilalla.

Myös juuri miksi hypetän tätä animea niin paljon johtuu siitä että Reiko Yoshida-san joka vastaa Bakuman animen käsikijoituksesta on mukana tässä. Tämä vain ei voi epäonnistua! Kananmunia päästään markkinoimaan
10.1

Copyright: Kyoto Animation





















Siinä onkin kaikki tärkeimmät sarjat itselleni jotka aion katsoa varmuudella. Jos nyt kuitenkin mielestänne pitäisi katsella jokin muu talvensarja niin pistäkää ihmeessä kommenttia siitä ja juuri minkä takia juuri se pitäisi katsastaa. Mutta toivottavasti tämän kertainen sarja katsaus kinnosti.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

K I R J A M E S S U T 2012 [RAPORTTI]

Pitkästä aikaa ajattelin päivittää tätä blogia taas. Elikkäs tuli käytyä tänään kirjamessuilla. Ja tietysti sieltä tuli ostettua kaikkea kivaa. Sain viimein 2. Mangasarjan päätökseen viimeinkin!


Messu-aula:


Aluksi kun astuin messuille oli kiva huomata että ihmisiä oli erittäin vähän paikalla. Joka oli tosi hyvä juttu. Suurinosa porukoista oli käynyt jo Perjantai ja Lauantai messuilla joten ei ihme että väkeä oli harvassa. Messuilla oli paljon eri kojuja joissa tietysti myytiin pokkareita ja muita erilaisia kirjoja. Oli fantasiaa, dekkaria, kauhua ja yms. Mutta hinnat olivat silti pilvissä joten en paljon kiinittänyt niihin huomiota kun Mangan puolesta itse sinne oikeastaan lähdin. Ohjelma oli hiukan epäonnistunut. Meinaan onhan se hienoa saada kuuluisia kirjailijoita paikalle ja myös kuulla heidän kuulumisiaan ja muistoja kirjoista mutta se että ne eivät kuitenkaan kauhean tunnettuja olleet joka oli pieni pettymys itselleni.


Makedonia:


Kun saavuin Makedonian kojulle niin katselin koko ajan tarkasti näkyisikö mitään kiinnostavaa mangaa tai sarjaa jota itse kerään. Katselin kauan ympärilleni eikä tuntunut millään löytyvän sarjaa jonka olisin halunnut ostaa. Kunnes erään myyntipisteen läheltä huomasin Death Note suomijulkasut osat 6 ja 11 jotka lähti mukaan heti. Koska olin jo aiemmin päättänyt että ostan koko sarjan messuilta ja se päätös myös silloin piti pitää. Hintataso (3,50€) oli todella alhainen jota hiukan ensiksi ihmettelin meinaan mangat olivat ihan uusia ja sivuja ei oltu töhritty ollenkaan joten sanoisin tätä Manga keräilijän kultakaivoksi. Myyjäkin oli todella ystävällinen joka oli mukava yllätys.


Fantasiapelit:


Fantsu tai kokonimeltään Fantasiapelit on kauppa jonka jokainen mangafanin pitäisi tietää sillä jos sitä ei tiedä niin on jäänyt paljosta paitsi. Fantasiapelit on siis liike joka myy mangaa, lautapelejä, korttipelejä yms. Henkilökunta on humoristinen ja osaa heittää hyvää läppää. Mutta ei Fantasiapelit koskaan tule voittamaan Japanissa sijaitsevia manga kauppoja joissa sitä mangaa vilisee joka paikassa. Kuitenkin fantsusta tuli ostettua Death Note enkkupokkarit osat 5, 7, 8, 9, 10, 12 ja näiden hinnaksi tuli 40€ joka nyt on fantsun hintojen mukaan ihan sopiva. Sen jälkeen jatkoin matkaa kohti Animelehden kojua.

Anime-lehti:



Animelehden pisteen äärellä oli yllättävän rauhallinen tunnelma ja siellä ei niin kauheasti porukkaa vilissyt. Tai ainakaan sillä lailla että tuntisi paikan olevan liian ahdas. Olen aina pitänyt animelehdestä ja sen nykyinen toimittaja Petteri Uusitalo on todella heittäytynyt työhönsä ja siihen että lehdestä tulisi harrastajille mahdollisimman runsas ja oikeudenmukainen. Valitettavasti Petteriä ei näkynyt pisteellä mutta eipä sille oikein mahda mitään. Nyt myös koska olin ostellut Animen irtonumeroita jo aivan liian pitkään päätin tilata lehden koska se on mielestäni erittäin hieno ja hyvä lehti. Eikä 15€ puol vuotta (4 lehtee) kuulosta ollenkaan pahalta hinnalta. Mies joka otti tilaukseni vastaankin oli iloisella päällä ja sanoi vielä perään että toivottavasti nautit lehdestä. Johon vastasin Aivan taatusti! Myöhemmin palasin tälle kojulle ostamaan uusimman animen vielä :DD

JapanPop:


JapanPopin osastolla käväisin hetken koska minulle oltiin kerrottu että sieltä saa Anime dvd:eitä eurolla! joten olin ihan suorastaan hämmästynyt siis oikeasti hyväkuntoisia DVD elokuvia / sarjoja eurolla. Suorastaan oli pakko ostaa 3 DVD:tä. Ostin Anime leffan jonka lajityyppi on mecha. Ja sen nimi on Raxaphon. Sitten ostin 1 tuntemattoman sarjan (Generator Gawl) Tästä animesta ei itselläni ole hajua sitten ollenkaan. Tuli myös vielä ostettua Zone of Enders niminen animesarjan dvd volume. Pelin tiedän mutta en tiennyt että siitä on tehty myös anime :O

Ruoka-Messut:


Itselleni nämä olivat suuri pettymys. Mitään muuta japanilaista ei ollut kun sushia. Siis ihan oikeesti ruokamessut ja ei muuta kuin sushia. Ainoastaan sain maistaa hiukan makkaraa ja paria leivonnaista siinä kaikki.

Musiikki-Messut:


En käynyt täällä paikalla ollenkaan koska ohjelma oli suoraan sanoen hirveää kuraa ja se että ei ees hyviä artisteja oltu tuotu paikalle oli jo shokki. Eipä ollut yllätys tämä että ihmisiä ei paljon musiikkipuolella liikkunutkaan koska eihän siellä ollut oikeastaan mitään nähtävää ollut.


Kaiken kaikkiaan:


Messut olivat kirjamessujen ansiosta mahtavat ja itse olen tyytyväinen kaikkiin ostoksiini ja sain sarjan jota lähdin etsimään ja sain jotain lisäextraa myös mukanaan. Oli myös kiva huomata että Animea myytiin kirjamessuilla koska sitä ei kauheasti täältä Suomesta löydä.

Hyvää Jatkoa!

T: Blogaaja









lauantai 13. lokakuuta 2012

Yamacon [RAPORTTI]

Tosiaan tänään oli tämä mahtava tapahtuma johon pääsin osallistumaan kavereiden kanssa itselleni tämä oli jo toinen coni.

Perille pääsy osottautui hiukan vaikeammaksi koska en ollut aiemmin käynyt paikan päällä joten jouduimme etsimään sitä aika kauan kunnes viimein edessämme häämötti Glorian ovet ja suuri joukku cossaajia jotka esittelivät hienoja pukujaan siinä lähitiennoin. Pakkasta oli jonkin verran joten oli kiva venata siinä lipunmyynnin alkamista. Ennen kuin pääsimme sisään niin vanha rouva henkilö antoi meille alennuslappusen liikkeeseen josta saa ostettua ilmeisesti bändivaatteita sun muuta. No kavereiden kanssa päätettiin olla reiluja rouvaa kohtaan ja napattiin alennuslipuke matkaamme.

Kävin aiemmin Animeconissa vuonna 2009 jossa oli ehkä hiukan parempi meininki johtuen siitä että paikka oli selvästi pienempi jonka vuoksi myyntipöytiä ei saatu valitettavasti tähän coniin ollenkaan. Kuitenkin myyntipöytien tilalla oli oma kustanne pöytä josta sai ostaa omakustanne mangaa itse en valitettavasti ehtinyt ollenkaan käymään siellä kuitenkaan.

Tapahtuma oli jaettu 4 osaan:


- Lava = Täällä tapahtui kaikki luennot jolloin ihmisille oli varattu istumapaikkoja ja ne luennot näytettiin isolta screeniltä sitten kaikille niistä kiinnostuville. Ja tietenkin tässä myös pidettiin alkuhöpinät puhe jossa kerrottiin mitä erilaista tässä tapahtumassa on erilaista verrattuna muihin samankaltaisiin tapahtumiin. Ja annettiin ylipäätänsä infoa kaikesta. Myös kerrottiin mistä voi ostaa DesuTalks lippuja ja Desucon Frostbyteen lippuja kanssa. Selitettiin miksi tapahtumasta piti tehdä juuri tälläinen tosin sen olisin halunnut kuulla minkä takia tapahtuman nimeksi valittiin Yamacon.

- Keskutelupaneelit A ja B = Nämä olivat se uusin vetonaula jonka vuoksi Yamacon on erinlainen kuin muut conit. Näissä oli tarkoituksena keskustella animesarjoista yhdessä puheenjohtajan avustuksella joka sai päättää missä vaiheessa keskustelu menee ja etenee. Olisin itse halunnut Uminekon keskustelupiiriin vaikka en ollut katsonut sarjaa koska siinä edellytettiin että tuntisi sarjan juonikuviot kohtuullisesti varmaan sen takia että keskustelu pysyisi ylhäällä. Samoin Sakamichi no Apollon keskustelupiiri olisi ollut varmasti mielenkiintoinen jos olisin katsonut nämä sarjat ennen coniin menoa no ensi kerralla sitten.

- 2. Kerros = Toiselle kerrokselle johti portaat josta pääsi ylös jossa sijaitsi baari ja jonne pääsi laulamaan karaoketa tai kokeilemaan mahjongia ja Touhou nimistä peliä valitettavasti en tänne tuntenut löytävän tai sitten näitä ei ehditty järjestämään kuitenkaan en osaa sanoa tähän oikeaa vastausta.

- Ruokapajat = Vaikka tämmöinen vaikutti myös mielenkiintoiselta niin en kuitenkaan käynyt siellä koska olisi pitänyt maksaa materiaalimaksu joka osottautui olevan 2€. Näitä oli kahdenlaisia ruokapajoja anime marsipaanipaja joissa tehtiin animehahmoja marsipaanista ja sitten olisi myös päässyt tekemään omia riisipalloja.
Luennoista:

Ylipäätänsä haluan puhua omasta mielestäni näistä 3 luennoista joissa kävin aloitetaan luennosta:

- Sanomat Japanilaisessa fiktiossa = Luento oli sinäänsä ihan mielenkiintoinen. Täytyy kuitenkin ottaa huomioon että asialla oli ensikertalainen joten mielestäni tyyppi osasi ihan hyvin hauskuttaa porukkaa humoristisilla vitseillään ja kerronnallaan. Luennossa otettiin hyviä kantoja niin japanilaiseen että länsimaalaiseen sanomiin animessa ja animaatioissa.

- Hopeanuolen vaikutus maailmaan = Hopeanuolesta oleva luento oli myöskin humoristinen ja luennon pitäjät osasivat heittäytyä luentoon kunnolla mukaan ja innostuin itsekkin kysymään kysymyksiä siellä. Luennolla käytiin läpi Hopeanuoli sarjoja ja mangaa myös Hopeanuolen tekijästä kerrottiin vähäsen ja lyhyesti juoni käytiin läpi.

- Tokion teemabaarit ja ravintolat = Paras luento ehdottomasti oli tämä koska se kertoi Tokiossa sijaitsevissa erikoisilla teemoilla varustetuilla baareilla joissa kaikki tosiaan oli pistetty juuri niinkuin esim Resident Evil cafe jossa oli kaikkea Resident Evil tavaraa ja taidetta sun muuta semmoista. Myös Ninja cafe jäi kyllä mieleen. Kun sanottiin että jos sinne menee niin silloin henkilöstöstä joku pukeutuu ninjaksi laskeutuu kuulema katosta alas ja ohjaa asiakkaat pöytiin mielenkiintoinen kokemus tämä varmasti olisi jos pääsisi tämmöisessä käymään vielä jossain vaiheessa kun nyt ensiksi pääsisin sinne Japaniin niin voitaisiin puhua kohteista tarkemmin. Myös mielenkiintoista oli kuunnella kissakahvilasta jossa saa silittää kissoja ja juoda kahvia. Eli kaikki kissa rakastajat nyt sinne ja äkkiä muistakaa myös se kahvi!

Kaiken kaikkiaan Yamacon kuitenkin tarjosi suhteellisen hyvin ohjelmaa joka jaksoi viihdyttää ja hauskuuttaa itseäni ja myös varmasti monia muitakin. Suosittelen ehdottomasti jos ensi vuonna pidetään tämmöistä tapahtumaa vielä niin käymään ainakin kerran paikanpäällä katsomassa kiinnostaisiko mikään ohjelmanumero siellä vai ei.

Mutta sen voin sanoa että rahoilleen saa taatusti vastinetta Yamaconissa ja narikka maksu kuuluu samaan lippuhintaan niin ei sitä kauheasti voi valittaa mistään enään. Ainoastaan huono puoli oli omasta mielestäni nämä keskustelupiirit koska ne olivat uusia mutta ne oli toteutettu oudosti omasta mielestäni en nyt kuitenkaan ala kritisoimaan kauheasti tämmöisestä kun olihan se periaatteessa kokeiluvaiheella vasta jolloin voi olla suurikin mahdollisuus että ensi vuonna jos tapahtumaa ylipäätänsä järjestetään niin ehkä keskustelupiirejä ei enää ole aika näyttää sen.

T: Blogaaja












sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Animea digitaalisena vai koteloissa?

Tämän päivän aiheeni tulee keskittymään siihen pitäisikö animen olla mielummin digitaalisena vai kaupassa myytävinä koteloina.

Omasta mielestäni olisi ehkä hyvä jos saataisiin joku paikka mistä voisi ostaa digitaalisena animejulkaisuja vaikkapa uusia animeita myöskin eikä vain niitä vanhoja esim. Narutoa, Bleachiä, One Pieceä vaan uudempia animeita jotka ovat vasta alkaneet Japanin Tv:ssä pyörimään. Tämä myös tarkoittaisi sitä että se olisi maalimanlaajuinen sivusto jolloin ei olisi mitään ongelmia sivuston käytön suhteen vaikka ei asuisikaan USA:ssa.

Mutta totta puhuen tulevaisuudessa kaikki tulee menemään digitaaliseksi halusi sitä tai ei. Koska on niin paljon ihmisiä jotka jo ostavat isoja määriä animea nettikaupoista yms. paikoista.


Käydäänpä kuitenkin läpi ekaksi hyviä puolia molemmista alueista.


Ensinnäkin jos ostat animea digitaalisena niin silloin voit olla varmaa että saat heti haluamasi animen ja varmasti näiltä tarjoajilta jotka kyseisen animen ovat pistäneet digitaaliseen myyntiin on päivitysjärjestelmä joka päivittää aina kun uusi jakso on saatavilla ja valmiina katsottavaksi. Tietysti näistä joutuisi maksamaan esim 5€ yksi jakso mutta kuvanlaatu olisi ainakin parempi kuin DVD:llä olevan version. Ja tässä on myös se toinenkin hyvä puoli että samaa jaksoa voidaan katsoa monilla eri laitteilla kuten iPhone, iPad, iPod, ja jakso voidaan convertoida juuri oikeaan muotoon jolloin se varmasti toimii näissä mainitsemissani laitteissa. Mutta tämäkin on mielipide asia jokaisella ihmisellä on varmasti oma näkökulma tähän asiaan.


Seuraavaksi katsastellaan tätä toista puolta eli DVD koteloita ja miksi juuri näitä pitäisi olla tulevaisuudessa eikä digitaalisena. Kyllähän aina itsekkin haluaisi varmasti saada kannen omistamiin DVD elokuviin eikä vain että ne lojuisivat koneella. Kannessa on kuitenkin välillä taidetta sun muita yksityiskohtaisia asioita joita ei digi-versio voi tarjota. Mutta tässäkin kannattaa ottaa huomioon se että jossain vaiheessa hyllytila loppuu kesken ja voi olla ongelmallista löytää kaikille omistamilleen DVD elokuville sopivaa paikkaa. Paljonko tämmöiset kannet tulisivat maksamaan ja tulisiko siitä päänvaivaa valmistaa näitä tulevaisuudessakin en usko. Tietysti lama on se päärinmäisin asia joka vaikuttaa näihin asioihin ja sen vaikutus näkyy myös anime kulttuurissa. Mutta tällä hetkellä tilanne on ainakin vielä hallinnassa kuluttajien kannalta jolloin meidän ei ainakaan vielä pariin vuoteen tarvitse huolehtia tämmöisestä. Tosin on kuitenkin muistutettava että kun muutos tapahtuu niin silloin se myös tapahtuu ja vanhaan ei ole paluuta enää koskaan.


T: Blogaaja







perjantai 28. syyskuuta 2012

Animea Arvostelussa: コクリコ坂から Kukkulan tyttö ja sataman poika

Moikkelis kaikille lukijoille.

Tuli sitten tänään nähtyä tuon Miyazakin pojan ohjaama leffa joka nousi helposti top 3 ghibli leffoihin omasta näkökulmastani ainakin. Kun ensimmäiseksi kuulin tästä elokuvasta mietin vaan että toivottavasti saataisiin Suomeen sama leffa valkokankaille. Ehdin nähdä trailerin tästä leffasta josta ei kuitenkaan paljoa itselleni selvinnyt pari asiaa kummiskin. No ennen kun aloitan tämän arvostelun niin kerrotaan nyt kuitenkin että 
tässä saattaa olla spoilereita joten lukeminen omalla vastuulla!


Nimi: コクリコ坂から - Kukkulan tyttö Ja Sataman poika
Ohjaaja: Goro Miyazaki
Tuottaja: Toshio Suzuki
Kirjoittanut: Hayao Miyazaki ja Keiko Niwa
Musiikki: Satoshi Takebe, 
Laulun sanat: Aoi Teshima
Animaatiostudio: Studio Ghibli
Lisensöinyt: Toho
Julkaistu: 16.7.2011

Copyright: (Studio Ghibli)










Juoni:

Kokuriko zaka kara sijoittuu Yokohamaan vuoteen 1963 jossa nuori kouluikäinen tyttö Umi Matsuzaki asustelee siskojen ja perheensä kanssa ja hoitaa arkipäivän askareita. Umia tosin vaivaa eräs asia hänen isänsä lähti merille ja hänen laivansa upposi korean sodan aikana ja miehestä ei ole kuulunut sen jälkeen mitään pitkiin aikoihin. 
Tämän takia Umi on tehnyt lupauksen itselleen että hän nostaa aina lipun salkoon toivoen että tämä näkisi isänsä ja palaisi kotiin.


Voi tuota poikaa kun hulivili on:

Leffan nimessä olevan sataman poika ei ole vain turhaan nimessä. Vaan leffassa tavataan eräs nuori poika joka asuu satamassa ja pitää kerhotalolla kokouksia koska tämä aiotaan sulkea koska paikkaa ei ole pesty vuosiin ja se on kunnon sikolätti. No tietysti pojat ovat jo tuhoonuomittuja koska kerhotalo aiotaan sulkea ja eihän kukaan haluaisi että niin kävisi. Onneksi Umi saapuu paikalle ja keksii että tytöt voisivat vähän auttaa poikia siinä urakassa ja siinä vaiheessa kaikki rupeavat työn touhuun ja hauskaa on. Pojan nimi on Shun ja hän on joka paikan touhuja joka valmistelee kerhohuoneen lehtiilmoituksia seinille.


Shun on suurisuu :P
(Copyright: Studio Ghibli)










Itke tyttö itsesi uneen:

Elokuvassa nähdään myös varmaan koko leffan koskettavin kohtaus joka itseäni kosketti ainakin todella paljon. Umi saa hetken aikaa olla isänsä ja äitinsä luona ja tuntea tuon läheisyyden tunteen samalla taustalla soi koskettava kappale jolloin itsekkin rupeaa miettimään omia asioita ja pohtimaan kuinka tärkeitä omat läheisensä ja sukulaiset ovat. Myös animaatio siinä kohtauksessa oli toteutettu tosi hyvin ja hahmojen tunteet olivat aidot.

Läheiset ovat tärkeitä
(Copyright: Studio Ghibli)






Mizunuma on hyvä laulamaan oikeesti :P
(Copyright: Studio Ghibli)












Toinen kohtaus joka leffassa suorastaan nauratti oli poikien pitämä kokous koska he vastustivat kerhohuoneen tuhoamista ja samalla kaikki rupesivat puhumaan ja tappelemaan sai kunnon naurut tästä kohtauksesta. Mutta tämä huvi kesti vielä tovin kunnes Shun rohkeasti hyppää takaalta pöytien päälle ja lavalle ja hän sanoo mielestäni hienosti lauseen että jos kaikki vanha ja tärkeät asiat hävitetään kulttuurista niin silloin ei ole mitään mahdollisuuksia tulevaisuudelle. Puheen jälkeen rehtori tuli katsomaan tilannetta ja kaikki rupesi laulamaan siinä se oli kanssa huvittava kokemus itselleni kun koko hahmokunta alkaa vain laulamaan :DD

Maisemat ja Animaatio:

Taianomainen animaatio herää eloon elokuvassa
(Copyright: Studio Ghibli)














Yokohama on toteutettu erittäin hyvin leffassa ja kaikki on suunnilleen yksityiskohtaisetsi kuvattu. Meri näyttää aidolta samoin jotkut rakennukset. Katsojat voikin vapaasti ihmetellä miten ihmeessä Goro on saanut tämmöisen aidolta tuntuneen maiseman ja animaation heräämään eloon. Aluksi oudostelin itse tätä animaatiota koska huomasin selvästi että se oli hiukan eri tyyliä kun ghiblin edellisessä elokuvassa kätkijöissä. Mutta äkkiä siihen tottui ja lopulta animaatio sopi elokuvaan kun nakutettu. Missään vaiheessa elokuvaa ei näyttänyt siltä että se olisi jotenkin tökki nyt tai huonontanut laatua päinvastoin Goro onnistui tekemisissään ja hyvä niin.


Hahmokaarti:

Ghiblin elokuvissa tuntuu olevan aina paljon hahmoja ja joka kerta ne näyttävät kaikki ihan erilaisilta ja heillä on omat tunnepiirteet ja kiinnostuksen kohteet, En vieläkään voi käsittää sitä miten ihmeessä Miyazaki saa kaikista hahmoista niin erilaisia ja upeita kokonaisuuksia. Mies on selvästi legenda jo hahmojen luonnissa. Elokuva tarjoaa monenlaisia hahmoja jolloin jokaisella katsojalla on mahdollisuus tutustua omalaatuiseensa hahmoon ja varmasti löytää jonkun pidettävän henkilön. löytyy fysiikkaneropatteja, siivoojia, kova äänisiä miehiä, juoruilevia tyttöjä, ihastumista ja vaikka mitä. Ajattelin mainita tässä nyt ainakin pari tärkeää henkilöä joten tästä se lähtee.


Presidentillä on vähän liiankin hauskaa :P
(Copyright: Studio Ghibli)















Umi Matsuzaki = Iloinen ja pirteä koululaistyttö joka on aina ystävällinen toisille eikä tappele vanhempiensa kanssa hän on seikkailunhaluinen, mukava, ujo hahmo.

Shun Kazama = Outo, seikkailunhaluinen, tiedonjanoinen nusumuori poika joka haluaa aina tietää asioita esim. omasta isästäänsä, rohkea.

 H
Sora Matsuzaki = Umin pikkusisko joka on ihastunut satamassa asuvaan Shuniin. Sora on iloinen, ystävällinen, auttavainen, rohkea.

Shirō Mizunuma = Viisas, päätöstentekijä, johtaja, oppilaskuntaa ja toimii päämiehenä joka ottaa vastuun kaikista kokouksista sun muista järjestelyistä.




Musiikki ja Efektit:

Elokuva on suorastaan kokonaan musikaallinen mikä on vain hyvä. Olen aina pitänyt Ghiblin sävellyksistä koska ne sopivat elokuvien kohtauksiin juuri eikä melkein. Ja tässä elokuvassa oli käytetty eri musiikki teemoja hyvin löytyi jazzia, swengiä, ja hiukan vanhempaa musiikkia. Mutta oli kyllä semmosta musiikkia että kyllä sitä ilolla kuunteli. Efektit olivat taas kerran upeita. Niin kuin mainitsin jo tosta animaation laadusta niin täytyy kyllä sanoa että meri näytti todella hyvältä kirkastumis efektin kanssa. Se loi aidon kuvan oikeasta merestä. Samoin sumuefekti oli todella hieno ja sitä oli osattu käyttää hyvin elokuvassa.


Kaiken Kaikkiaan:

Loppuen lopuksi Kukkulan tyttö ja sataman poika on koskettava ja intoa täynnä oleva elokuva joka jaksaa viihdyttää monipuolisella hahmokaartillaan ja maisemillaan. Juoneen leffa pääsee käsiksi aika hyvin ja loppussa katsoja jo tietääkin hyvin kaiken ja miksi sitä ja tätä tapahtui. Vaikka et pitäisi Japanilaisista animaatio leffoista ollenkaan niin suosittelen silti katsomaan tämän koska voin todeta että tämä leffa on näkemisen arvoinen tunsi Studio Ghiblin leffoja tai ei. Mutta ehdottomasti jos olet Studio Ghibli leffojen fani niin luvassa on taattua laatua ja varmasti hauskoja hetkiä tämän fantastisen ja loistavan elokuvan parissa. Nyt vain odottelemaan sitä DVD julkaisua joka ilmeisesti saapuu parin kuukauden päästä ei muuta kun julkaisupäivänä ostamaan omiin ghibli kokoelmiinne tämä leffa.

Hyvää:
- Kiinnostava juoni
- paljon hahmoja
- Animaatio näyttää upealta
- Musiikki on taianomaista
- Hahmojen kehittyminen

Huonoa:
- Ei mikään :)

Arvosana: 10 / 10





























maanantai 24. syyskuuta 2012

Syksyn Animet 2012

Moi kaikille! Blogaaja täällä taas.

Ajattelin pitää tän bloggauksen sitten aika säännöllisenä koska kukapa ei haluaisi lukea säännöllistä blogia verrattuna blogiin jonne tulee sisältöä vuosittain tai kuukausittain minä en.

Aihe josta tänään puhun selviää tuosta otsikosta. Eli kyseessä on tosiaan tän vuoden animesarjat jotka alkavat syksyllä 2012. Tarkoitus olisi listata tänne mielenkiintoista sarjaa joita aion katsella ja ehkä myös suositella muille ja käydä tarkemmin läpi mitä sitä on luvassa syksyllä.


BAKUMAN バクマン

Jos nyt ensimmäisenä kuitenkin mainitsisin tuon Bakumanin 3.kauden joka alkaa 6.10 japanissa johon on kyllä itsellään niin kova HYPE! että odotan innolla mitä kaikkea yllätyksiä tai erinlaisuuksia on keksitty tällä kertaa. Bakuman:han jatkuu siitä mihin 2. kausi loppui eli Mashiron ja Takagi saivat sarjan suositulla PCP:llä. Mangahan on tässä jo paljon pidemmällä ollut jonkin aikaan mutta en malta odottaa animen jatkokautta taattua laatua on tulossa ja hyvä onkin.


Copyright: J.C Staff














BTOOM! 

Tästä sarjasta en tiedäkkään aivan niin paljon kun Bakumanista mutta ainakin kuvan perusteella luvassa on varmasti kelpo shonen sarja ja allekirjoittanut chekkaa varmasti tämän.
Mangahan tästäkin on tullut ei vaan oo ollut kauheasti aikaa nyt juuri kaan koulujen vuoksi katsella mitään animeita tai mangaa lukea. Mutta innolla odotan ja suosittelen tämän katsomista.

Btoom! alkaa 4.10


Copyright: Madhouse








Chuunibyou Demo Koi ga Shitai! - Minulla on Chuunibyou mutta haluan rakastaa.


Tämä anime iski heti silmään kun näin että Kyoto Animation on asialla. Kyseinen animestudiohan on todella suositun Hyoka sarjan tekijä joka muuten loppui tässä edellis viikolla Japanissa. Tällä animella on mielenkiintoinen tarina ja se liittyy tyttöön jolla on 8 luokan chuunibyou niminen tauti ja   samalla ilmeisesti ollaan tekemisissä suklaan kanssa. Ihan tarkkaa kuvausta en sarjasta voi antaa mutta mitä nyt trailerin katseleena voin sanoa että Kyoto Animation tekee sen taas ja täydellä voimalla.

Chuunibyou alkaa
4.10

Copyright: KyotoAni















Code:Breaker

Varmaan kaikkien odotetuin syksyn sarja on tällä kertaa Code; Breaker joka kertoo Sakura Sakarouji nimisestä tytöstä joka näkee ikkunasta kuinka ihmiset palavat tuhkaksi sinisen liekin syttyessä. Hän myös näkee pojan jolla ei ole palosta vaurioita ja seisoo tuhkaksi palavien ihmisten edessä. Seuraavana aamuna kun hän palaa takaisin samalle paikalle niin todisteita ei kyseisistä ihmisistä löydy ja jäljellä on vaan tuli. Kun sakura palaa luokka tiloihin hän näkee saman pojan jonka tapasi palon yhteydessä. Poika on päättänyt tulla vaihto-oppilaaksi sakuran kouluun.
Pian Sakura oppii tuntemaan poikaa paremmin ja kuulee että tämän nimi on Rei Ogami joka on kuudes Code: Breaker ja assasiini jolla on erikoinen kyky ja on salaisen organisaation jäsen joka palvelee valtiota.

Vaikka tarina kuulostaa ekaksi hiukan oudolta niin en usko että tämän sarjan kanssa on pilalle mentävää sillä animaatiosta näkee jo että se näyttää kauniilta ja siihen on panostettu.


Nyt mietittäväksi ainoastaan jää se että kun kyseinen sarja on vain 13 jaksoa pitkä niin tuleeko se riittämään koko sarjan näyttämiseen ja onko se liikaa vai ei. Pianhan tuo selviää kun Code: Breaker käynnistyy Japanin Tv:ssä
7.10

Eiköhän näistä sarjoista löydy jotain katsottavaa :DD

Toivottavasti?

T: Blogaaja

Copyright: Kinema Citrus













sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Odottaminen

Joo morjens taas kaikille.

Tulipa tässä nyt mieleen että voisi puhua hiukan tuosta Studio Ghiblin uudesta elokuvasta "Kokuriko zaka Kara:sta" elikkä suomeksi tämä kyseinen leffahan on "kukkulan tyttö ja laiturin poika" 

Olen tosiaan menossa katsomaan tämän kyseisen leffan Perjantaina 28.9 eli ensi-iltaan olen menossa. 


Sinäänsä itselläni on kovat odotukset tästä elokuvasta sen takia koska leffa on saanut hyvät lipputulot Japanissa niin en usko että se tulee olemaan pettymys. 


Tänne blogiin tulee sitten samana päivänä arvostelu kyseisestä leffasta joten kannattaa olla kuulolla ja seurailla. 


Leffanhan on tosiaan ohjannut miyazakin poika Goro Miyazaki joka siis on tehnyt pari muutakin ghiblin leffaa. Ilmeisesti Miyazaki on ajatellut että poika pääsee näyttämään nyt taitonsa tämän elokuvan parissa. Mutta kyllä Hayao on ollut avustamassa Goroa leffan tekemisessä ja varmasti hänenkin kädenjälkeään näkyy leffassa.


Jottei tämä nyt ihan pelkästään  kirjoittamiseksi mene niin pistetään hieno kansikuva tähän niin porukka tietää mistä leffasta höpisen :DD


  ©  Studio Ghibli
The girl who met his loved one