keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Psykologisuus animessa

Tervehdys kaikille lukijoille!

Tänään aihepiirinä toimii Psykologisuus animessa. Eli millä lailla kyseinen ilmiö näkyy ja mitä sillä on saatu aikaan animeyhteisössä.

Psykologia ja Anime


Psykologia on aine joka kuvaa ihmisen mieltä. Sitä voidaan vaikka käyttää oppimisen, muistamisen tai vaikka tiedonkeräämisen viestintä-välineenä.

Miten Psykologisuus näkyy animeissa ylipäätänsä?? No, ainakin psykologisissa animeissa on sama aihe tarkastelussa mutta ihmisen mielen sijasta tutkitaan animehahmon mieltä. Eli toisin sanoen mitä sen kyseisen hahmon päässä oikein liikkuu.

Psykologisuus ilmenee eri tavalla hahmojen kautta. Esimerkiksi jollain hahmolla se voi näkyä masentumisen (Neon Genesis Evangelion) kautta. Siihen on voinut vaikuttaa joku kriisi tai suuri tapahtuma mikä murtaa hahmon mielen ja aiheuttaa kyseisen reaktion hahmon toiminnoissa.

Se voi myös näkyä pakkomielteenä joihinkin asioihin kuten esimerkiksi hulluksi tulemalla. (Death Note) Tai vaikkapa salailemalla asioita. (Mirai Nikki) tai suunnitella ilkeitä suunnitelmia. (Monster)

Sarjoissa kuten Death Note esimerkiksi psykologinen perspektiivi näkyy hyvin tuntemattomana voimana jota voisi vertailla jumalan tai pirun voimaan mystisiä voimia joita ei tunne muut kuin käyttäjä itse..

Monsterissa taas se näkyy hypnoosin kaltaisessa muodossa jossa hypnoottiset ihmiset seuraavat käskyjä pyynnöstä tai toteuttavat niitä johtajalleen. Se voi myös näkyä puheettomana ilmiönä jos ihmisen mieli on sellaisessa tilassa.

Analyysejä ja selityksiä


Psykologiallisissa animeissa haetaan yleensä jonkimmoista selitystä siihen miksi ihmisen mieli toimii tilassa kun tilassa erilailla. Usein kysymykset pohjautuvat moraalin ja se herättää katsojien kiinnostuksen. Kysymykset kuten: "Onko se oikein vai väärin moraalisesti ihmismielessä?" "Mitä siitä voi seurata?" "Miksi henkilö toimii niin kuin tekee"? "Miten hahmon kehitys näkyy?" Minkä vuoksi henkilö tekee niin?

Psykologiset animet eivät pelkästään keskity ihmiseen vain esimerkiksi tapa jona psykologia näkyy animessa. Esimerkiksi: ihmismielen hallitseminen, Paykologiset animet antavat aika todentuntuisen ja realistisen kuvan katsojalle.

Kokonaisuus Sama


Oli kyse sitten mistä tahansa psykologisesta animesta niin näissä tulee aina olemaan sama kokonaisuus jotka ovat:

1. Synkkä juoni
2. Sekavat hahmot
3. Juonenkäänteitä paljon
4. Todentuntuinen
5. Joltain osin realistinen
6. Henkilöillä tunnepurkauksia enemmän
7. Sekoittaa katsoja pään kokonaan

Siinäpä oli tämän päivän postaus. Kannattaa katsastaa tämä genre sillä se on yksi nautinnollisimmista genreistä. Miksi? Tarinankerronnan vuoksi näin siis ainakin Monsterin anime-sovituksessa :)

T: Blogaaja

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Termit tutuiksi: Ranobe

Hauskaa Tiistaita kaikille lukijoille.

Tällä kertaa ajattelin ottaa uuden osion mukaan jossa esittelen mielenkiintoisimpia termejä animeyhteisöstä joten katsotaan miten tämä lähtee rullailemaan mutta tänään olisi tarkoitus puhua Ranobesta mitä sana meinaa ja minkälainen tarkoitus sillä on harrastepiireissä?



Light Novel siis MITÄH??


Ranobe eli tarkemmin sanottuna "Light Novel" lyh. (LN) On teknisesti ottaen sama asia kuin novellit eli ohuet paperimuotoiset kirjat. Joissa on normaalisti eri genrejä kuten esimerkiksi: Mystery, Horror, Action, jne... Ne ajavat melkein saman tarkoituksen kuin tavalliset novellit. Mutta ne eroavat aika paljon toisistaan.

Kun puhutaan Light-novel sanasta sillä meinataan japanilaisia ohuita läpyskä kirjoja jotka on käännettty japanista englanniksi. Yleensä Ranobet pohjautuvat videopeleiistä kirjoitettuihin novelleihin. Light-novelleissa voi joko olla kuvia tai sitten pelkkää isot kasat tekstiä mutta kuvia on yleensä aika vähän koska pääpointti on tarinankerronnassa. Silti Light-novellit ovat yleensä aina kuvitettu visuaalisesti. Ranobejen kohdeyleisönä toimii peruskoulu ja lukiolaiset nuoret miehet ja naiset.

Tältä näyttävät ranobet. Visuaalisesti näyttäviä ainakin.




















Alku



Lähtöisin vuodesta 1975 ranobet ovat olleet Japanissa kovassa nousussa ja ranobe nimitys sai suuremman merkityksen kun niiden huomattiin sisältävän paljon symboliikkaa.

Sillä on myös historian kannalta suuri merkitys koska ensimmäinen ranobe kustantaja aloitti toimintansa Japanissa joka tunnettiin nimellä: Sonorama Bunko. Sonorama Bunko oli ensimmäisiä ranobe kustantajia jotka tuli myös kuuluisaksi siitä että heidän ranobeissaan oli myös runoutta pistetty joukkoon vähän.

Myöhemmin Sonorama Bunkon ansiosta ensimmäiset ranobekirjailijat kuten Kikuchi Hideyuki joka tunnetaan Science Fiction lyh. (Sci-Fi) ranobeistaan. Toinen ranobekirjailija joka aloitti suunnilleen samaan aikaan kuin Hideyuki oli Yumemakura Baku jonka aihepiirinä toimi kauhu. Molemmat käynnistivät oman kehityksensä kustantamon kautta.

1980-luvulla ranobet saivat lisää suosiota kuin Tanaka Yoshiki kirjoitti mestariteoksensa Legend Of Galatic Heroes:in ja Heroic Legend:sin. Eipä aikaakaan kun fanit noteraasivat näitä vuoden novelleiksi ja mies ui rahoissa. Mutta Yoshiki halusi vielä valloittaa erään tärkeän aihepiirin nimittäin videopelit. Ja tarkemmin sanottuna Role-Playing games lyh. (RPG) eli niin sanotusti hänen inspiraatio lähteenään toiminut Record of Lodoss War ansaitsi roimat suosionosoitukset lukijoilta.

Lisäksi vielä myöhemmin Yoshikilla varmasti oli aikaa juhlia sillä näistä kaikista teoksista tehtiin anime-sovitukset.

90-luvulla koitti taas muutosten tuulet kuin valtavan suosion saavuttanut Slayers sarja sai oman ranobensa. Johon oli liitetty fantasian ja komedian ainekset samaan pakettiin.

Vuosia myöhemmin MediaWorks niminen yhtiö innostui ranobeista niin paljon että päätti perustaa oman kustantamon joka on tähän päivään asti tarjoillut uunituoreet ranobet ja tulee varmaan jatkossa myös tarjoilemaan eli yhtiö joka tunnetaan nimellä: Dengeki Bunko.

Dengeki Bunkon ranobekirjailijat eivät hypänneet heti suosioon vaan pikku hiljaa he nostivat mainettaan novelleidensa parissa.

BOOM! vuonna 2006 pienet ranobet saivat osansa myös eli juuri heti kuin Melancholy Of Haruhi-Suzumiya novellit oliva päässeet omaan suosioonsa. Voi olla että se oli Haruhin ansiota mutta tämän jälkeen lukijat ja julkaisivat olivat molemmat kiinnostuneita koko kirjallisuuden aihepiiristä.


Tilanne nyt


Tähänkin päivään asti 2D-ranobet ovat olleet suosiossa ja monet eri ranobekirjailijat kirjoittavat monenlaisia ranobeja joita julkaisijat innolla julkaisevat lukioille. Ja yleensä näistä tehdään joko anime-sovitus, manga tai jopa Live-Action elokuva. Tämä tietysti riippuu siitä kuinka suosittu kyseinen ranobe on.

Dengeki Bunko tavarataloista löytyy vaikka mitä.
Copyright: 玄史生




















Lukijoiden mielipiteet


Jopa lukioilla on ollut sanansa sanottavana. Suuren osan SAO:n eli "Sword Art Online:n ranobe teoksesta on jopa pidetty enemmän kuin anime-sovituksesta tai mangasta. Samoin on myös näiden kuuluisuus nimikkeiden kanssa kuten esimerkiksi: Higurashi ja Umineko joiden fanit ovat suorastaan haukkuneet anime-sovituksen ja ylistäneet ranoben ja mangan taivaantuuliin asti. 

Ennen kuin lopetan tämän postauksen haluan kertoa oman näkökulmani light-novellien suosioon.



Näkökulma


Luulen että asian laita on suunnilleen näin:



Ihmiset kiinnostuivat ranobeista koska juoni ja tarinankerronta on aivan eri luokkaa kuin manga tai anime-sovituksissa. Toisinaan novelleiden visuaalisuus ja uskomaton taide kansikuvissa herättivät myös mielenkiinnon. Lisäksi jotkut ranobet ovat halvempia kuin manga tai anime. Ihmiset pystyvät heittäytymään novellin tarinaan ja juoneen mukaan ja suurin syy on varmaan se että anime versiossa ainakin joitain kohtia muutetaan fillereiden takia.



Tänä oli tämänpäiväinen postaukseni ranobeista. Toivottavasti kaikki nyt tietää mitä sana meinaa jos se tulee internetin ssyövyreissä vastaan joskus. Itselläni ei ole kauhean paljon kokemusta näistä koska en ole vielä yhtään light-novellia lukenut. Toivottavasti kuitenkin pääsen lukemaan jonkun light-novellin jossain vaiheessa.


Hauskaa päivänjatkoa


T: Blogaaja



sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Nimittely: Animeista ja Faneista

Moikkelis taas kaikille lukijoille.

Tuntuuko sinusta siltä joskus kun katsot animea ja sen jälkeen kun kerroit muille mitä katsoit ja kuulet huudahduksia ja luet kommentteja sivustoilta kuten: NaruTards, FairyTailTards, Bleachtards ja OnePiecetards. Jos tämä sana lopussa on tuttu niin moni varmaan tietää että sana on lyhenne "retards" sanasta joka meinaa älykääpiötä.

Tänään ajattelin puhua yksinkertaisesti siitä miten nämä kommentit vaikuttavat animeyhteisöön ja faneihin. Sillä nämä eivät varmaan kenestäkään tunnu mukavilta.

Miksi sitten ihmiset kutsuvat kanssa harrastajia näillä sanoilla??

Näkökulma


No oma näkökulmani tähän asiaan on seuraava:

Ihmiset jotka puolustavat näitä sarjoja usein eivät juuri näe niissä virheitä tai että sarjassa olisi juuri mitään vikaa ei ainakaan mitään sellaista mikä vaikuttaisi katselunautintoon.


Toisinaan ihmiset erottavat nämä henkilöt vain näiden tiettyjen sarjojen tykkääjiksi jotka eivät lue muita manga tai katsele animesarjoja.


Lyhyesti ilmaisuja he fanittavat vain yhtäsarjaa ja joidenkin mielestä näillä ihmisillä ei ole oikeutta kuulua animeyhteisöön koska he eivät ymmärtäisi muiden sarjojen päälle muutenkaan yhtikäs mitään.

Väärät ilmaisut ja ajatukset


Minusta tämä on väärin! koska jokaisella kuuluu olla oma mielipide tähän asiaan. Se että jotkut ihmiset katsovat vain esimerkiksi One Pieceä tai Fairy Tailia niin on heidän asiansa eikä se periaatteessa kuulu muille.

Mutta se että näitä faneja nimitellään ja haukutaan voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa koko anime tai mangaharrastuksen lopettamisen.

Koska varmasti nämä fanit saattavat masentua siitä ja ihmetellä minkä takia he eivät nyt kuulu samaan porukkaan kuin muut harrastajat. Onko tälle loppuen lopuksi mitään keinoa jolla nimittely saataisiin loppumaan??


Uudet horisontit avartaa


Kyllä vain on. Ensimmäisenä keinona on olla välittämättä näistä toisinajattelijoista. Mutta se ei aina välttämättä ole niin helppoa kuin luulisi.

Toinen keino jota suosittelen lämpimästi hetkellisen mietinnän jälkeen on tehdä harrastuksesta monipuolisempaa ja lisätä katselu-ja lukuhetkiä.Miksi sitten välttämättä aloittaisit katsomaan jotain sarjaa josta et tiedä yhtikäs mitään?

Nimenomaan sen takia jotta saisit kokemusta ja hyödyllistä tietoa. Ja kenties tulisit toisiin ajatuksiin että harrastuksella saattaisi olla sinulle myös muuta tarjottavaa kuin se yksi ainut sarja jota olet katsonut koko elämäsi ajan.

Ja mikä parasta saattaisit löytää taianomaisia hetkiä tai asioita joita et huomannut ennen koska keskityit vain siihen samaan ja yhteen sarjaan koko ajan.


Tarina fanittamisesta


Kerron teille nyt oman tarinani mangan ja anime parissa.

Alkuun kun aloitin harrastuksen en lukenut muuta mangaa kuin Dragon Ballia koska jotenkin vain sillä hetkellä kaikki tuntui fanittavan sarjaa. En halunnut erottua joukosta joten luin samaa sarjaa mitä muut lukivat.

Myöhemmin ylä-asteella kaverini oli lukemassa One Pieceä en ollut koskaan aiemmin kuullut sarjasta mutta kun huomasin että kaverini luki sitä joka välitunnilla aina kiinnostukseni heräsi sarjaa kohtaan.

Myöhemmin kun näin että sarjan päähenkilöllä on supervoimia niin olihan se pakko mennä kauppaan ja lukaista eka pokkari.Näin ollen olin siirtynyt Dragon Ball mangasta One Pieceen.

Ja myöhemmin vasta tapasin mangan jota en olisi löytänyt jos en olisi avartanut mieltäni.

Nykyään luen montaa sarjaa ja animea tulee myös katsottua enemmän. Ja sama kaveri joka näytti One Piecen lukee nykyään 6 eri sarjaa ja eikä One Piece kuulu niihin enää.



Yhteenveto


Päätän tämän postauksen sillä että muistakaa kaikki ihmiset että monipuolisuus on vain hyvästä.

Ja mikään anime tai manga sarja ei ole täydellinen mutta jokainen sarja on omanlaisensa ja uudenlainen kokemuksensa.

Joten kokeilkaa ihmeessä eri sarjoja tai genrejä sillä jokaisessa genressä on jotain mitä toisesta genressä ei ole.

Hauskaa päivänjatkoa!

T: Blogaaja



perjantai 22. maaliskuuta 2013

Animen ja Mangan ostopolitiikka

Heipä hei kaikille lukioille ja muuten vaan blogissa katsastaneille ohikulkijoille. Tänään ajattelin puhua teille semmoisesta aiheesta kuin Ostopolitiikka mangassa ja animessa. Eli toisin sanoen miten manga tai anime liittyy siihen ja eroaa toisistaansa täällä lännessä tai vaikkapa Japanissa.

Japanin mangamarkkinat on kuin ale-hinnat Suomessa

No aloitetaan ensiksi nyt siitä kuitenkin että Suomessa manga on paljon kalliimpaa kuin Japanissa vaikkapa. Japanissa uudenveroinen mangapokkari maksaa noin 420-630 jeniä eli se tekee euroissa 3.45€-5.18€ näin ollen ihmisten ei tarvitse kuluttaa siellä mangaan juuri paljoakaan rahaa.

Suomen mangasta saa päänsäryn

Mutta koska Suomessa mangan tarjontaa on rajallisesti niin hinta on tietysti silloin myös kovempi. Muutenkin mangan asema ei ole Suomessa niin suosittu kuin Japanissa juuri tämän takia kauppa ei käy ellei hintoja nosteta. Suomessa taas uudenveroinen mangapokkari voi jopa maksaa jopa reippaasti 6-8€.

Jenkit tulee perässä Suomen tapaan

Mutta heti jos katsotaan jenkkimangan hintaan jota Fantasiapelit myy import-hintoina noin 8-10€:n hintaan. Ja aika usein ollaan jo menty 10 euron rajan yli ja päästy tämmöisiin hintoihin kuin 15-35€ joka on suurinpiirtein jo kirjakaupassa kovakantisen kirjan hinta. Joten arvata saattaa kummalla menetelmällä säästyy mangakustannuksilta. Kuvitelkaapa kuinka monta mangaa Japanista saa jo noilla rahasummilla. Ainakin yli 10 pokkaria ellei jopa enemmän.

Tilanne kunnossa ainakin toistaiseksi

Mutta ei Suomen tilanne näytä mangateollisuuden kannalta niin huonolta kuin anime. Nyt on tupsahtanut hyvään tahtiin uusia mangajulkaisuja Isoilta kustannuksilta kuten esimerkiksi Punainen Jättiläinen tai Sangatsu Manga. Myös Ivrea on ollut aktiivinen vaikka homma lähti heiltä hiukan käsistä ja ongelmia syntyi jonkin verran.

Näkökulma

Mutta itse näen mangan ostamisen näin:

Ihmiset jotka osaavat enkkua niin ostavat enkkumangaa tai ihmiset jotka eivät osaa enkkua ostavat suomimangaa eli markettimangaa toisin sanoen. Mutta jotkut ihmiset ostavat enemmin import tavaraa Fantasiapeleistä koska käännökset on näissä hyvin tehty ja niihin on panostettu.

Käännöshuumaa

Esimerkiksi Soul Eater mangan suomikäännös on humoristinen mutta liian yli menevä. Näin ei tietenkään ole kaikkien mangojen kanssa. Jotkut käännökset toimii hyvin joissain sarjoissa esimerkiksi One Piecen suomikäännös on mielestäni onnistunut todella hyvin vaikka pieniä virheitä alussa olikin. Kun esimerkiksi Zoroa sanottiin Zoloksi. Näin ollen käännösvirheitä kuitenkin on jonkun verran jonka takia ihmiset ostavat Fantasiapeleistä enkkumangaa jossa käännös on ainakin enemmän järkevämpi kuin suomimangassa.

Animen suurkuluttajat

Mutta entäpä miten anime näkyy ostopolitiikan kannalta Japanissa? No Japanissa animen tosifanit eli Otakut pitävät itsensä ajantasalla omista sarjoistaansa. Ja yleensä yksittäiset levykiekot Japanissa maksaa suunnilleen 70€ ja uskomaton juttu tässä on se että levyillä on yleensä vain 2 jaksoa per kiekko.

Mutta koska Otakut haluavat osoittaa toisilleen sen että kenellä on eniten animea. Niin mikään ei estä heitä ostamasta näin korkeilla hinnoilla jos vaikka heidän lempihahmonsa tai ääninäyttelijä eli seiyuu on levyn kansikuvassa. Asia saattaa kuulostaa naurettavalta suomalaisten näkökulmasta mutta Otakuille se on Japanissa ihan arki-päivää jo.

Kallista mutta sisältö ratkaisee

Mutta miten sitten kotopuolessamme eli Suomessa on asian laita? No meillä on ainakin kokonaisia bokseja joita voimme ostaa 10€-25€:n hintaan ja näin ollen saamme enemmän sisältöä koska yleensä täydellinen kokoelma animea kattaa 24-26 jaksoa joka on huomattavasti enemmän mitä Otakut saavat.

Mutta tällä hetkellä Suomen animeteollisuuden tilanne ei näytä kovin hyvältä. Paljoakaan ei enää animea julkaista joka on tosi surullista. Toivottavasti ne loput Hellsing Ultimate OVA:n kiekot saadaan jossain vaiheessa myyntiin.


Mutta tässä yleinen ja oma näkökulmani Mangan ja Animen ostopolitiikkaan. Toivottavasti teksti oli jokseenkin mielenkiintoista luettavaa. En malta päästä lukemaan kommentteja joten kommentoikaa omat mielipiteenne alas ja kertokaa niistä myös jotain aiheeseen liittyvää.

Minä kuittaa ja kiitän täältä taas näkyillään :)

T: Blogaaja

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Anime videopeleissä: Ni no Kuni - Roolipelaajan unelma

Heipä hei kaikille animen-ja mangan ystäville!

Pahoitteluni alkuun että en ole ehtinyt kirjoittamaan tänne paljoa koulukiireiden ja muidenkin asioiden vuoksi. Kuitenkin haluan aloittaa tämän vuoksi uuden osion nimeltään

"Anime videopeleissä" joka käsittelisi ylipäätänsä sitä miten nykypäivänä anime näkyy videopeleisssä konsanaan.

Ja tämän osion aloittaa juuri pari kuukautta saapunut peli jossa yksi maailman suosituimmista studioista kukas muukaan kuin Studio Ghibli on ollut mukana tässä projektissa eli pelihän tunnetaan nimellä Ni no Kuni: Wrath Of The White-Witch.. LEVEL-5 studion kehittämä peli. Joka tunnetaan monista hyvistä animepeleistään kuten esimerkiksi "The White Knight Chronicles", "Rogue Galaxy" "Inazuma Eleven" ja monet muut pelit joka on myös saman studion käsialaa.


Kun Pokemon JRPG Hack´and Slash ja Final Fantasy yhdistyvät

Ni no Kuni on genreltäänsä sinäänsä mielenkiintoinen peli. Peliä on verrattu elementeiltään kuuluisimpiin franchise-peleihin kuten Pokemon, Final Fantasy ja moniin muihin mutta jos itse sanoisin mielipiteeni demon perusteella sanoisin että pelissä on aika paljon samaa kuin Final Fantasyssä.

Mutta peli ei ole vain mahtava genrensä vuoksi vain juuri sen takia koska tämä oli ensimmäinen kerta kuin Studio Ghibliä pyydettiin mukaan videopeleihin. Ja onneksi kaverit suostuivat mukaan koska ilman heidän antamaa maagista kosketusta pelille se ei olisi saanut niin suosittua asemaa täällä lännessä silloin kun peli saapui tänne Japanista tämän vuoden helmikuussa.


Kritiikkiä ja mielipiteitä faneilta

Vaikka pelin animaatio ja musiikkipuoli on ollut pelaajille mieleen niin kritiikiltä tämä peli ei ole säästynyt onhan se oletettavaa että sitä tulee koska mikään peli ei tule ikinä olemaan täydellinen. Ni no Kuni ei ehkä ole täydellinen peli ja siinä saattaa olla pieniä vikoja mutta mitään isoja puutteita pelistä ei tunnu löytyvän.

Kuitenkin pelaajat ovat kertoneet mielipiteensä ja monet sanovat että toisinaan pelin vaikeusaste ei ole kohdallaan ja toisinaan se on. Kaikkia ei tietenkään voi miellyttää mutta Ni no Kuni on saanut silti hyvän maineen eikä negatiivistä palautetta ole kauheita määriä tullut. Onneksi kuitenkin pelin vaikeusaste ongelmaan on osittain luotu ratkaisu. Pelaajat voivat nimittäin vaihtaa halutessaan päävalikosta pelin vaikeusasteen joko Easy tai Normal vaikeusasteeksi. Joten "Hard" tai "Expert" tasoa ei olekkaan kehitetty. Omasta mielestäni peli vaikutti juuri sopivan vaikealta itselleni. Pomotaisteluissa joutui hetken miettimään mutta aika helposti nekin hoitui eli mitään mahdottomia bosseja tuskin peli pitää sisällään.


Visuaalisuus ja Animaatio

Ni no Kuni vaikuttaa visuaalisuudellaan pelaajan ja maailma on myös värikäs. Pelin textuurit kuten vesi, maa ja ilma on suorastaan fantastisesti asetettu peliin ja Studio Ghiblin kohtaukset tuntuvat hyvältä ja luovat peliin uudenlaisen otteen. Moni ei olisi uskonut että peli tulee sisältämään täyttä animaatiota mutta näin se vain on. Tämmöinen käsitys jäi itselleni demon perusteella käteen. Toivotaan että myynti täällä lännessä on hyvää niin kenties LEVEL-5 herää tuomaan lisää roolipelejä Japanin ulkopuolelta myös.

Mutta tässä oli tämänkertainen postaukseni Ni no Kunista. Toivottavasti tämä artikkeli auttaa jollain lailla ostopäätöksessä mutta sen vielä haluan sanoa että arvosteluissa Ni no Kuni on pärjännyt erinomaisesti mutta olisikohan asian laita ollut näin jos Ghibli ei olisi ollut mukana auttamassa?

Jätän teidät nytten pelin trailerin ja parin gameplay videon pariin. Suosittelen kokeilemaan peliä ehdottomasti jos haluaa tasokkaan roolipelin tai kokeilla jotain aivan maagista peliä. Sillä tämä pelihän on vähän kuin jokaisen roolipelaajan unelma tietyllä tavalla ainakin.



Pelin E3 2012 traileri:

                               



Pelikuvaa maailmakartasta ja visuaalisuudesta:





perjantai 4. tammikuuta 2013

Henkilökuva: Hayao Miyazaki


Tervehdys kaikille taas. Ajattelin aloittaa uuden osion blogissani. Juuri sen takia koska tämä on yksi uusi osa alue jonka aion ottaa käyttöön blogissani ja se on henkilökuva, Ensimmäisenä vuorossa on kaikkien rakastama ja tunnettu animaatio elokuvien ohjaaja. Joka on noussut muita animaattoreita korkeammalle. Ihka ihana Miyazaki-san.

Mies joka nousi ylitse muiden

Hayao Miyazaki





















Hayao Miyazaki syntyi Tokiossa Bunkyon kaupungissa vuonna 1941. Ennen toista neljästä syntyneestä pojastaansa Katsuji Miyazakia.

Silloin kun 2.maailman sota oli vielä käynnissä Katsuji oli  Miyazakin lentokonefirman ohjaaja. Jonka hän omisti. Katsuji oli myös todella läheinen henkilö Miyazakille koska tämä oli hänen setänsä. Katsuji oli myös taitava käsistään hän nimittäin teki sedälleen peräsimiä A6M Zero sotalentokoneisiin. Tuohon aikoihin myös Miyazaki itse suunnitteli nämä lentokoneet ja piirsi näiden pohjapiirustukset. Miyazaki päätti myös lisätä hiukaan omaa tyyliään lentokoneisiin jotta niistä tulisi näyttävämpiä. Näistä tulikin myöhemmin erityinen osa-alue Miyazakin elokuville.

A6M "Zero" Sotalentokone johon Miyazaki tykästyi















Miyazakin varmasti yksi rakkaimmista ihmisistä oli hänen oma äitinsä joka tunnettiin sietämättömästä halusta lukea aina kirjoja. Hän myös innostui kyselemään ajoittain kysymyksiä kohdistuen sosiaalisiin arvoihin.

Alkaen 1941 vuodesta Miyazakin äidille sattui köpelösti hän nimittäin sairastui Pott nimiseen tautiin jonka vaivoihin kuului selkäkipua, kuumetta ja anoreksiaa. Onneksi hän kuitenkin parani taudista vuoden 1955 lopussa. Suurimman osan ajastaan Miyazakin äiti vietti aikaansa sairaalassa sairastamassa. Mutta hän pääsi myös onneksi kotiin sairastamaan jossa Miyazaki pystyi tarvittaessa hoitamaan häntä.

Miyazakin kasvatuksen aikoihin Miyazaki joutui vaihtamaan tiuhaan tahtiin kouluja. Nämä tapahtumat selvästi kuvastuivat myöhemmin hänen elokuvissaan.Kun Miyazaki täytti 3-vuotta hänen perheensä joutui evakoimaan kotikaupungistaan Bunkyosta. Ja aloitti koulunkäynnin evakossa vuonna 1947. 9.vuoden ikäisenä hänen perheensä palasi takaisin kotiin. Mutta samana vuonna hän vaihtoi taas koulua tällä kertaa amerikkalaiseen peruskouluun.

Miyazaki meni Toyotaman lukioon ja kuten kaikki muutkin lapset 2.maailman sodan päättymisaikoina halusivat olla manga-artisteja niin Miyazaki päätti seurata perässä. Koska hän ei halunnut olla erilainen kuin muut lapset noihin aikoihin. Mutta vaikka Miyazaki halusikin kovasti ryhtyä siihen  niin hänen taitonsa eivät riittäneet siihen ollenkaan hän osasi vain piirtää lentokoneita, tankkeja ja sota-aluksia. Ja jopa niinkin yksinkertainen asia kuin ihminen tuotti Miyazakille paljon hankaluuksia niitä piirtäessä.

Jopa tunnetut manga artistit kuten "Osamu Tezuka, Tetsuji Fukushima ja Sanpei Shirato vaikuttivat hänen töihinsä. Onneksi kuitenkin myöhemmin kun kyseiset henkilöt antoivat Miyazakille kritiikkiä asiasta niin hän sai kehitettyä oman piirustustyylinsä mutta kyllä hän kauan myös pysytteli Tezukan tyylissä ennen kuin Miyazakia kutsui uudet tuulet ja hän rupesi opettelemaan animointia.

Miyazaki näki 3.vuonna Toyotamassa leffan nimeltään Hakujaiden "The Tale Of the White Serpent" jonka oli ohjannut Taiji Yabushita ja sen animoi yhtiö nimeltään Toei Animation. Joka kuvaili elokuvaa sanoin: "Ensimmäinen värillinen japanilainen animaatio" Miyazaki syvästi liikuttui katsellessaan elokuvan ja suorastaan rakastui leffan sankarittareen. Joka jätti myöhemmin hänelle suuren vaikutuksen joka oli niin valtava että se sai Miyazakin lopettamaan uransa manga-artistina ja kääntämään katseensa kohti animaatiota. Jotta Miyazaki voisi ryhtyä animaattoriksi hänen oli eka opittava yksi tärkeä asia: Miten piirtää ihminen.

The Tale Of the White Serpent
Ensimmäinen värillinen animaatio-elokuva
Ohjannut: Taiji Yabushita 1958

















Kun Miyazaki oli käynyt lukion loppuun ja valmistunut Toyotamasta hän suuntasi Gakushuin yliopistoon jossa hän liittyi "lasten kirjallisuutta tutkivaan kerhoon". Joka oli noihin aikoihin lähes sama asia kuin  sarjakuvakerho. Eikä kulunut pitkään aikaa kun jo Miyazaki valmistui taas Gakushuin yliopistosta vuonna 1963. Ja hän erikostui poliittiseen tieteeseen ja ekonomiaan.
kuvan ottanut : Y440
GakuShuin Yliopisto jossa Miyazaki opiskeli 1963


















Miyazakin kutsumus ja Toei Animation


Heinäkuussa Miyazaki sai hyvän työtarjouksen Toei Animationilla ja työskenteli artistina WanWan Chushingura " Watchdog Bow Wow" animen parissa vuonna 1963.

Kun Miyazaki oli tullut Toei:lle töihin hän pääsi kiinni työnselkkaukseen ja toimi päällikkönä Toei:n osastolla vuonna 1964.

Miyazaki halusi että häntä kunnioitetaan ja huomioidaan joten Toei huomasi Miyazakin kyvyt pian anime artistina ja hän pääsikin ensimmäiseen kunnon työhön vuonna 1965 tuotettuun  animeen nimeltään Ganba no Uchuu Ryoko "Gulliver's Travels Beyond"  Jossa hän toimi myös anime artistina.Mutta Miyazaki ei ollenkaan pitänyt elokuvan loppu käsikirjoituksesta jonka takia hän päätti kokonaan muuttaa sen ja lisätä omat nerokkaat ideansa siihen sen sijaan. Myöhemmin tuo Miyazakin muunneltu versio sai kunniaa koska se valittiin elokuvan loppu versioksi.

Mutta Miyazaki sai seuraavaan animaatioon tehdä hommia hiukan enemmän hänet nimitettiin animaattori päälliköksi, hän pääsi myös vastaamaan konsepti taiteesta ja suunnittelemaan kohtauksia vuonna 1968 animaatio elokuvaan Hols: Prince of the Sun. "Taiyō no Ōji: Horusu no Daibōken" joka oli nähtävyys elokuva jonka ohjasi Isao Takahata. Jonka kanssa Miyazaki jatkoi vielä työskentelyä kolme vuosikymmentä sen jälkeenkin.

Onnistuipa Miyazaki saamaan lisää töitä Holsin jälkeen nimittäin hän toimi ensimmäistä kertaa avainanimaattorina Kimio Yabukin Puss in the Boots animaatiossa vuonna 1969. Tälläkin kertaa hän pääsi vaikuttamaan kohtauksiin erityisesti takaa-ajo kohtaukseen ja vastaamaan myös kuvakäsikirjoituksesta. Myös elokuvasta tehtiin manga-adaptaatio jonka Miyazaki pääsi kuvittamaan. Myöhemmin sama animaatio-elokuva sai jatko-osia joista vastasi Toie Animation.

1970 luvulla Miyazakia kutsuttiin jo studion maskotiksi. Mutta Miyazaki nähtävästi päätti ettei halunnut olla tekemisissä enää saman animaatio-elokuvan kanssa. Myöhemmin samassa paikassa Miyazaki ehdotti omia kohtaus ideoitaan "Flying Phantom Ship" elokuvan käsikirjoitukseen. Ja hänet valittiin toteuttamaan omat ideansa kyseisen leffan parissa.

Mutta Miyazakin kaikkein suurin rooli oli vasta tulossa nimittäin hänet valittiin työstämään 2 eri elokuvaa. Ali Baba and the Forty Thievesiin "Aribaba to Yonjubiki no Tozuku" Miyazaki suunnitteli hahmot ja samalla kehitti rakenteen elokuvalle. Hän teki samat suunnitelmat animaatio-elokuvaan Animal Treassure Island. Nämä tapahtuivat vuonna 1971. Hän myös kirjoitti molemmille käsikirjoitukset ja hoiti avainanimaation ratkaisevat kohtaukset elokuvissa.

Miyazaki päätti taas kuitenkin myöhemmin että hän ei van yksinkertaisesti enää jaksanut olla enää samassa paikassa koko ajan tuottamassa animaatioita. Joten hän marssi ulos Toei Animationilta 1971.  Miyazaki meni 4 eri studioon auttamaan  Mushi Productioniin, A Pro, Nippon Animation ja TMS Entertaimentille jossa hän pääsi ohjaamaan  yhdessä Isao Takahatan kanssa  6 jaksoa Lupin III sarjasta.  Mutta se ei riittänyt Miyazakille vaan hän toimi myös elokuvassa World Masterpiece Theaterissa animaattorina jälleen kerran Takahatan kanssa.

Kun kerta Miyazaki ja Takahata tulivat niin hyvin toimeen keskenään päättivät molemmat aloittaa uuden projektin nimeltään Pippi Longstocking animaatio sarjan johon hän piirsi todella kattavan kuvakäsikirjoituksen. Ikävä kyllä kun Miyazaki oli lähtenyt Ruotsiin hakemaan tietoa sarjasta niin hän tapasi siellä Astrid Lidgrenin joka pisti projektille lopun. Ja sen tekeminen lopetettiin siihen.

Miyazaki ei kuitenkaan lannistunut vaan kirjoitti ja suunnitteli kaksi Panda! Go Panda! lyhytanimaatiota jonka puikkoihin Takahata oli päässyt ohjaamaan nämä.

Miyazaki myös viimeinkin ohjaamaan jotain. Hän ohjasi anime sarjan nimeltään Future Boy Conan joka oli valmistunut vuonna 1978. Miyazakin ideoiden alku oli nimenomaan englantilaisen Alexander Keyn ansiosta joka teki Incredible Tidesta adaptaation novelliksi. Tämä suorastaan kiinnosti Miyazakia niin paljon että hän suorastaan keksi ideoita Future Boy Conaniin. Näistä Miyazaki sai myöhemmin vaikutteita kuten tyttö luonnossa (Nausica) naissoturi (Princess Mononoke)


Mistä Miyazaki ja elokuvat tunnistetaan parhaiten

- Feministisyydestään
- Uskomattomasta animaatiosta
- Mahtavista teemoista
- Mielenkiintoisista hahmoista ja hahmokokonaisuuksista
- Fantastisesta musiikista

lauantai 29. joulukuuta 2012

Talven Animet 2012

Talven animekausi on taas lähestymässä. Ikävä kyllä itseäni ei kauheasti lämmitä tämän talven tuotanto mutta kyllä sieltä pari sarjaa tulee varmasti katsottua. Näimpä pikemmittä puheitta otan katsasteluun tässä pari sarjaa. Joita suosittelen kaikille.


Amnesia

Amnesia vaikuttaa todella mielenkiintoiselta animelta se vaikuttaa olevan fantasiapohjainen anime ainakin kuvan perusteella. Luultavasti myös jonkintyyppinen tulevaisuus tullaan näkemään. samoin tällä animella sattuu olemaan samanlaisia piirteitä kuin Otome X Amnesia. Joka siis kertoo haamusta niin myös tämä tekee.

Amnesia tulee painottumaan päähenkilöön joka herää elokuun 1.päivänä huomaten että menneisyydestä olevat muistot ovat kadonneet eikä hän muista juuri niistä mitään. Samalla eräs poika ilmestyy päähenkilömme eteen ja heidän seikkailunsa alkavat.

Brains Base studio on vastuussa tästä animesta ja mitä nyt heidän studion töitä olen seurannut niin luvassa on hyvää henkianime jossa luultavasti ollaan myös tekemisessä taikuuden kanssa joltain osin. Amnesia ei ole originaali anime vaan perustuu Amnesia nimiseen peliin ja tästä amnesia on adaptoitu animeksi. Mielenkiinnolla odotan minkälainen anime tästä tulee. Amnesia alkaa
7.1!

Copyright: Brains Base















Bakumatsu Gijinden Roman

Seuraava odottamisen arvoinen anime tulee ehdottomasti olemaan tämä. Sarja tulee olemaan TMS nimiseltä studiolta. Joka tunnetaan maailmankuulusta Lupin III sarjasta.

Anime tulee olemaan adaptaatio alkuperäisestä pachinko pelistä. Jos nyt ei tiedä mitä patchinko meinaa niin se on peli jota pelataan vähän niin kuin flipperiä. Kuulat liikkuvat ja pallolla yeiterään saada kaikki kuulat semmoseen avonaiseen reikään. Peli on erittäin suosittu Japanissa.

Anime tulee seuraamaan Roman nimistä haamuvarasta joka työskentelee aina illan tultua. Se tulee sijoittumaan Genroku nimiseen aikaan vuoteen (1688-1704) Samalla siihen tulee aikasiirtymä Bakumatsu nimiselle aikakaudelle joka hallitsi shogun kauden lopussa.

Yllättävää kyllä hahmoista tunnistaa kyllä heti että samalla kaavalla mennään niin kuin Lupin III animen kanssa. Hahmodesignit nimittäin näyttävät identtisiltä sarjaan. Kysymys kuuluukin tuleeko tämä olemaan yhtä suosittu kuin Lupin saaga oli. Siihen saamme vastauksen kun Bakumatsu Roman starttaa 8.1 Japanin TV:ssä.



Copyright: TMS















Cutitle Detective Inaba

Onko kaikki salapoliisi animet jo katsottu ei hätää uusin tulokas joka on pian täällä. Lupaa taas tarjoilla mielenkiintoisia tapauksia ja henkilöitä.

Cutitle Detective Inaba kertoo Hiroshi Inaba nimisestä yksityisetsivästä johon on puoliksi luotu ihmissusi. Tapauksien selvittelyssä Hiroshilla on apunaan sihteeri nimeltään Yuuta ja kuulema normaali teini Kei.

Tarina kertookin Hiroshin ja tämän arkkivihollisen Don Valentinon kamppailusta joka on muuten vuohi haha. Raha on pääasia tässä animessa ja se tulee jotenkin olemaan pakkomielteenä Donille. Mielenkiintoista nähdä minkälaisia suunnitelmia Donilla on Hiroshille. Ja kuinka he selvittävät tapaukset. Näiden kahden  välistä kilpailua pääsee seuraamaan
1.4.  ZEXCS niminen studio tulee vastaamaan animesta.


Copyright: ZEXCS















Tamako Market

Viimeisenä mutta ei suinkaan vähäisempänä tulee olemaan ehkä kaikkein odotetuin sarja nimittäin KyoAnin uutuussarja Tamako Market.

KyoAni on siinä mielessä  erittäin korkeatasoinen animaatio kun animen hahmot ovat kyseessä. Niissä on paljon samankaltaisuuksia ja muutenkin hyvin rakennetut hahmokokonaisuudet.

Tamako Market animesta ei kauheasti vielä tiedetä mitään mutta sen verran kuitenkin että Kananmunien myyntiin se tulee luultavasti liittymään.Itse veikkaan että näitä kananmunia myydään kaupassa tai sitten maatilalla.

Myös juuri miksi hypetän tätä animea niin paljon johtuu siitä että Reiko Yoshida-san joka vastaa Bakuman animen käsikijoituksesta on mukana tässä. Tämä vain ei voi epäonnistua! Kananmunia päästään markkinoimaan
10.1

Copyright: Kyoto Animation





















Siinä onkin kaikki tärkeimmät sarjat itselleni jotka aion katsoa varmuudella. Jos nyt kuitenkin mielestänne pitäisi katsella jokin muu talvensarja niin pistäkää ihmeessä kommenttia siitä ja juuri minkä takia juuri se pitäisi katsastaa. Mutta toivottavasti tämän kertainen sarja katsaus kinnosti.